15.9.2014

Humiseva harju

Perjantaina illansuussa kampesin monen päivän sairasvuoteesta pystyyn ja hain Herra Kameran Hangon Itäsatamasta, jonne hän paitahihasillaan seilasi kättään heiluttaen suoraan Bengtskärin majakalta. Aurinko leikki autereisena meren aalloilla. Ajattelin, etten halua sisälle enää koskaan.

Hyppäsimme kuitenkin autoon ja lähdimme ajamaan. Me ajoimme, ja me ajoimme.

Puolilta öin olimme perillä Punkaharjulla. Suomi on pitkä ja leveä maa.

Yövyimme viikonlopun verran Hotelli Kruunupuistossa, vanhassa Takaharjun keuhkotautiparantolassa, joka flunssasta nihkeästi toipuvalle Kirjatoukalle olikin mitä sopivin majapaikka.

Tauteja parannettiin sanatoriumissa 1900-luvun alussa mm. ulkoilmahoidoilla. Potilaat makasivat parvekkeilla ja kuisteilla kansituoleilla, huopiin käärittyinä, raikkaan männyntuoksun ympäröiminä, sopivia päiväannoksia kerrallaan. Minä laiskaliisa tietysti olisin mielelläni noudattanut juuri tuota makoilujuttua, kirja kädessä (luvussa juuri nyt: Elämän mittainen lukupiiri), mutta vaikeahan harjun (ja Herra Kameran) kutsua oli vastustaa. Niinpä ulkoilmahoito tarkoitti seuraavana aamuna meidän kohdallamme metsämuseo Lustosta lainatuilla vuokrafillareilla kiitämistä edes takaisin pitkin kansallismaisemaa. Aivan järisyttävän kaunista. Matalaa, kullankeltaista valoa, vihreää vettä, huimia honkia, kaikuja kivikaudelta saakka. Jääkauden muovaama Punkaharju ja ympäröivä Puruvesi kuuluvat minusta niihin edes kerran elämästä nähtäviin ja koettaviin asioihin.

Ja kas. Flunssasta ei ollut sitten tietoakaan, kun harjun huipulla Valtionhotellilla tanssittiin lauantaina sukulaispojan häitä aamunkoittoon asti!

8 kommenttia:

  1. Ei voi olla totta: minäkin luen samaa kirjaa "Elämän mittainen lukupiiri".

    VastaaPoista
  2. Ulkoilmahoidot ovat siis toimivia :) Kiva kuulla, että olet toipunut flunssastasi! Kuvausta Luostosta oli ihana lukea ja kuva toimi taas tekstin kanssa loistavasti yhteen.

    VastaaPoista
  3. Hienoa että flunssa vihdoin antoi periksi! Tuli mieleen toinen kirja joka ei välttämättä ollenkaan edes mustuta "Elämän mittaista lukupiiria". Eli oletko lukenut "The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society". Kirjailija jonka ainoa kirja tämä oli kuoli juuri ennen kuin kirja oli ihan valmis. http://www.amazon.com/Guernsey-Literary-Potato-Peel-Society/dp/0385341008

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut, ja kirja löytyy hyllystäni! Se on hieno!

      Poista
  4. Tuo Kruunupuisto tekis mieli testata. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalla puolella on tunnelmaa ja suoraan ovelta pääsee luontoon ja harjumaisemiin. Tekisi mieli mennä vähän pidemmäksi aikaa, ja oikein semmoiselle aktiivilomalle, sieltäkin saa vuokrata fillarit yms.

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"