6.1.2015

La Grande Roue eli Nizza yläilmoista














Matkapäiväkirja 24.12.2014, osa 1

On jouluaaton aamu. Talon puutarhuri Jerome ja hänen siivouksesta vastaava kumppaninsa ovat jo hyvissä ajoin intoilleet meille ihan oikean joulukuusen. Kuinka kilttiä! Me emme kuitenkaan jää tanssimaan kuusen ympärille vaan suuntaamme aamupalan jälkeen Nizzaan. Meillä on taas tärskyt, nyt siis Marie-Joséen tyttären Clairen kanssa.

Matkaan menee noin 25 minuuttia. Siis jos ajaa oikein. Meidän on hämmästyttävän vaikeaa totella navigaattoria, joten ajamme harhaan, emmekä löydä heti moottoritielle. "Käänny jyrkästi vasemmalle!", huutaa navigattoriukkeli, mutta meillä on oma visiomme. Ajamme lopulta hitaampaa, mutta kaunista vuorenrinnereittiä ja myöhästymme.

Claire odottaa Massénan aukiolla. Aivan kuin äitinsä kuva, tunnistan hänet heti! Ja hän varmasti meidät, kovin montaa muuta huitovaa ja hikisenä juoksevaa suomalaisseuruetta ei tyylikkäällä torilla ole. Suukkoja oikealta vasemmalle, poika menee sumppuun kuin simpukka kun kaunis nuori nainen vetää hänet syleilyynsä. Ranskalaiset tervehtimistavat eivät ihan heti luonnistu.

Me haluamme suureen maailmanpyörään! Clairelle sopii, hänkään ei ole koskaan pyörinyt siinä, vaikka on asunut jo pari vuotta Nizzassa. Ostamme poletit ja hyppäämme kiikkerään vaunuun. Ooh! OOH!

Nizza on kaunis, värikäs.

Kieputtuamme useita kierroksia puikkelehdimme uudehkolle puistoalueelle, La Promenade du Paillonille. Keidas keskellä miljoonakaupunkia. Puiston aukion puoleisessa päässä on valtava suihkulähde. Vähän väliä joku uskalikko juoksee keskelle tyyntä hetkeä kunnes melkein parisataa vesipatsasta sinkoutuu ilmaan ja kastelee kulkijan. Se riemu ei katso ikää, jokaisella on tossut märkinä. Suihkulähteen päässä on nyt joulun aikaan valaistu pienoiskopio tai oikeastaan silhuetti vanhasta Belle Epoque- casinosta, joka aikoinaan sijaitsi laiturilla meren päällä Promenade des Anglaisin varrella.

Claire lähtee lentäen perheensä perään pohjoiseen jouluksi, hyvästelemme uuden ystävämme. Suuntaamme kohti vanhaa kaupunkia ja sekä isäni että Helena Petäistön suosittelemaa ravintola Chez Palmyreä. Ravintola on epätoivoisen täynnä, ruinaan ovensuussa, sanon että voimme odottaa, mutta paikkoja ei pikkuruisessa ravintolassa kertakaikkiaan ole. Palaamme myöhemmin uudestaan Nizzaan, katsomaan kaupunkia iltavalaistuksessa, ja silloin ravintola on suljettu. Voi meitä.

Me olemme surkeita tekemään pöytävarauksia, haluamme aina jättää tilaa seikkailulle, ja usein päädymme, me suuret seikkailijat sitten syömään johonkin mitäänsanomattomaan turistikuppilaan. Niin nytkin. Arvaan, että meistä saattaa saada muutaman onnistumisen perusteella kuvan, että tiedämme aina mihin olemme menossa tai ainakin osumme kuin ihmeen kaupalla Täydelliseen Ravintolaan. Ehei. Me olemme niitä, jotka liian myöhään, jo kuolemannälkäisinä vaeltavat ravintolan ovelta toiselle,  ruokalistaa tai ikkunan takaista näkymää epätoivoisesti tulkiten, opaskirjaa hullunkiilto silmissä selaten, toisillemme tiuskien, aina sitä seuraavaa, parempaa ruokapaikkaa tavoitellen...

Lounaan jälkeen on aika suunnata ravitut ajatukset päivän pääateriaan, jouluillalliseen. Mitä ihmettä me söisimme?

Helena Petäistöstä puheenollen. "Nizza, Cannes ja Biarritz" oli mainio pikkuapulainen lomallamme, ja ainoa matkakirja, jonka pakkasin mukaan. Me olemme Helenan kanssa aika samoilla linjoilla, mielummin klassisia, vanhoja bistroja kuin trendipaikkoja. Charmia mielummin kuin kikkailua. Kirjassa on myös hauskasti kerrottu Rivieran historiasta. "Onko Helena-täti mukana", kyselimme toisiltamme aina kun lähdimme talolta liikkeelle. 

5 kommenttia:

  1. Hah hah, meille kävi ihan samalla tavalla, kun Helenan opastamana yritimme Chez Palmyriin keväällä. Taisimme silloin korvata lounaan churroilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän! Ensi kerralla varaan pöydän, en enää jaksa uhrata yhtään lounasta turhanpäiväiselle! Mutta pääsimme kyllä sitten myöhemmin erääseen toiseen helmeen, siitä lisää pian... :)

      Poista
  2. Tämä oli hauska tarina.
    Pariisissa, siskoni kanssa, löysimme tuurilla Seinen varrelta pienen katukuppilan, josta en tiedä oliko se baari enemmän kuin ruokapaikka. Luultavasti. Joka tapauksessa (ranskaa juurikaan osaamatta) valitsin listalta gratiinin, jossa ymmärsin olevan vähän kaikenlaista sattumaa... Sisko tilasi kai fetasalaatin.
    Olimme nääntymäisillämme, koska olimme vauhdilla kävelleet Eiffel-tornille, ihailleet lehtikoppeja Seinen rannassa, ja olimme jo viiniäkin vaille...
    Nopea tilaukseni oli kuin viesti taivaasta. Elämäni paras gratiiniannos.
    Siskokin maistoi ja muuttui vihreäksi kateudesta =)
    Viini oli myös aina hyvää, tilasi mitä tahansa lasillisen.
    Matka jatkui livebändin kuunteluun vastaan tulleeseen katubaariin ja pääsimme puhumaan ihan englantia turistien kera. Pariisi, sua ikävöin...

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnenhetkiä, kun kohdalle osuu! Tässä yksi meidän ravintolakohokohdistamme Pariisissa, muutaman vuoden takaa: http://kirjatoukkajaherrakamera.blogspot.fi/2012/12/pari-paivaa-pariisissa-osa-3.html

      Poista
  3. Ihania kuvia, ihana Riviera! Olen lukenut peräkkäin näitä Ranska-juttuja, koska meillä on hirvittävä Riviera-kuume. Ihan pakko olisi pian päästä sinne taas. Kävimme Nizzassa reilu vuosi sitten ja rakastuimme kaupunkiin. Olisi ihanaa tutustua alueeseen muutenkin.

    Tuo puistopromenaadi oli muuten meidän Nizzassa ollessamme vielä rakenteilla. Siitä näyttää tulleen oikein kaunis.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"