27.4.2015

Kirjatoukka matkustaa

Côté Ouest, avril-mai 2015.
Matkustaminen Kirjatoukan kanssa ei itseasiassa ole yhtään sen vaikeampaa kuin esimerkiksi matkustaminen vauvan kanssa.

Unilla on valtava merkitys päivien kulkuun. Jos yö on mennyt hyvin, voi Kirjatoukan nähdä jo ennen kello kahdeksaa katetuilla toreilla syöksähtelemässä pöytiään pystyttävien vihannes-, kukka- ja juustokauppiaiden lomassa artisokka toisessa, mansikkavasu toisessa kädessään.

Mutta auta armias, jos uni on kärsinyt. Silloin on parasta aamulla vain taluttaa kireä Kirjatoukka kahvikoneen eteen ja antaa hänen upottaa itseensä pari tiukkaa espressoa. Silmät avautuvat pikkuhiljaa, puhe pulputtaa. Kyllä se siitä. Toteutetaan systeemiä nimeltä "Hidas lähtö", jotta ripsivärikin ehtii kuivua. Huonosti nukutun yön jälkeen kannattanee katsoa päivän agendaa sillä silmällä, että mahtuisiko ohjelmistoon pienet päiväunet. Ettei tule iltakiukkua sitten.

Kuten vauvoilla, Kirjatoukallakin on hyvä olla juomapullo aina käden ulottuvilla. Samppanjaa mieluiten, mutta Perrierkin käy. Ruokailuajoista ei lipsuta, muuten tulee itku. Ja välipaloja voi piilottaa auton hansikaslokeroon, topakkaa viherpippurisalamia esimerkiksi, kriisitilanteiden välttämiseksi.

Hirveän kiva, jos matkakumppani on sitä sorttia, että jaksaa kuunnella vauvan Kirjatoukan turhautunutta kitinää, kun tekisi mieli tehdä kaikkea yhtä aikaa, josta seuraa pelkkää venkoilua. Haluan istua terassilla eikun haluankin Musée Matisseen. Haluan kokata ihan itse eikun haluankin siihen yhteen osteribaariin. Haluan ajoissa nukkumaan eikun haluankin istua pimeässä ja kuunnella sirkkoja ja sammakoita aamunkoittoon asti.

Noin, hyvinhän se meni!

Omistettu Herra Kameralle, ihan parhaalle matkaseuralle <3

20 kommenttia:

  1. Hih. Tunnistin itseni monesta kohtaa! Kippis loistaville matkakumppaneille, joilla on omat erityispiirteensä! ❤️

    VastaaPoista
  2. Pani hymyn huulille, tuttuja tuntemuksia... Et ole yksin. Kaunis kiitos tästä nauruhetkestä ! Tervehdys keväiseen Hankoon !

    VastaaPoista
  3. Heh heh heh :D Aivan loistava kirjoitus taas!

    VastaaPoista
  4. =)) Huippuletkeä kuvaelma aikuisen oikuttelevan naisen helmeilevän kuplivasta matkaseurasta! Matkapullo =)

    Nikadora

    VastaaPoista
  5. Hah haa,ihankuin minä. Kiitos rva kirjatoukka etten ole yksin:))

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus toi hymyn huulille :)

    VastaaPoista
  7. Mitä sitä häpeämään. Minä opetan päivät pääksytysten, että mielenterveyden perusteet on yksinkertaiset; Riittävästi unta ja ruokaa, hyvää seuraa, luovaa tekemistä ja liikettä. Kyllä vauvatkin sen jo tietää, saati sitten Kirjatoukat ja hänen lukijansa.

    VastaaPoista
  8. Voi ihana sinä:)

    Minä taas kestän syömättä vaikka koko päivän ja ne nälkäiset kärsivät seurassani. Mies on samaa sorttia, joten pärjäämme hyvin. Harvassa on ne joiden kanssa edes kannattaisi kimppamatkaa miettiä, olen niin spartalaisen omituinen matkaseuralainen, ei mua muut kestä.

    VastaaPoista
  9. Täällä eräs, jolla on pari huonosti nukuttua yötä takana. Vaikka en matkalla olekaan, niin tuntemukset ovat samanlaisia; itkettää ja kiukuttaa! Onneksi kohta pääsee nukkumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jotenkin kestä ollenkaan huonosti nukuttuja öitä. Jotkut selviävät lyhyilläkin yöunilla, minä en. Kaikki tuntuu niin vaikealta kun on väsynyt!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"