4.5.2016

Kiitos!

No jopas... ootte te kyllä... mä luulen, että mä en ansaitse teitä.

Arvatkaa, mikä minut tänään herätti? Lokkien nauru. Makuuhuoneen parvekkeen ovi oli unohtunut yöksi auki (kesä!), joten meren tuoksulla oli tilaa seilata sisään perässään kokonaisen lintukuoron riehakas aamuylistys tuulen selässä ratsastaen. Tuli ihan Saariston lapset-fiilis. Ja onhan Hanko lähes saari, kuten on ihminenkin, näin pitkälle olen päässyt valaistumiseni tiellä. Ei ole helppoa tämä valaistuminen, kun ei ole luontaisesti valaistunutta sorttia, vaan ennemminkin vähän pimeä.

Kommenttinne alkoivat eilen pimpahdella puhelimeeni heti Syy taukoon -postauksen julkaistuani, ja yritin tapaamisten ja muiden juoksujen lomassa kurkkia niistä sen minkä ehdin. Vasta illalla kotona sitten kunnolla luin, ja luin ja luin, uudestaan ja uudestaan. Ootte te kyllä... ihania.

(Ja Belgian Lempi on kahjo! Rakas, tarkkanäköinen kahjo.)

Jostain syystä minun on edelleen vaikea kirjoittaa, mutta ajattelin nyt  kuitenkin vain kirjoittaa. Edellinen postaus tulvahti näppäimistön kautta kuin tsunami, ja painoin julkaise-nappia ennen kuin kriittinen vänkääjä-minäni ehti väliin. Opettelua, opettelua. Laske irti, älä takerru täydellisyyden ideaan.

Olen ottanut ihan tosissani sen Totuus kutuviikonlopusta -parahdukseni. Sen, että miten elämä olisi täysillä elettävissä kuukauden jokaisena päivänä. Se on syössyt minut isommalle matkalle kuin ajattelinkaan. Sen sijaan, että hoitaisin ja hoidattaisin vain joitakin tiettyjä vaivoja (jotka kaikki muuten alkoivat ainakin mielikuvissani samana päivänä kun täytin 40 vuotta), olen huomannut, että koko kimppu, jota Kirjatoukaksikin kutsutaan, vaatii pientä ravistelua. Ja kuinka vaikeaa on melkein 20 vuoden palvelemisen jälkeen keskittyä itseensä, satsata itseensä. Jo se on iso askel.

Kirjoitan hoidoista ja tuloksista erikseen, mutta kerron tämän. Yhden mielikuvaharjoituksen aikana oivalsin jotain hassun pientä, hiukan huvittavaa, mutta hirveän tärkeää.

Kysymykseen OLENKO SITTEN AINA ONNELLINEN, vastaus on

"VÄLILLÄ"

Ja sen pitää riittää. Ja se on lohdullista, ja tarpeeksi! Tässäkään ei voi eikä kannata pyrkiä sataan prosenttiin hullunkiilto silmissä.

Jo joogatessa sen aikoinaan opin, mutta kalloon takomista se vaatii edelleen: 70 % on jo tosi hyvä. Tai kuten Belgian Lempi (hei nyt se Fan Club!) sanoo:

Miksi ponnistella, jos riman altakin mahtuu!

Mutta ei syytä huoleen siskot. Tulette kaikesta huolimatta saamaan säännölliset annokset kipuilua, kriiseilyä ja kiukuttelua. Mikäs pahan tappais, kuten mummoni usein sanoi, ei nyt Luojan kiitos sentään minusta, mutta muuten. En aio piinata teitä pelkillä hippitouhuillani, luvassa on mm. juttua siitä mitä aion syödä kun täytän 50 vuotta joskus vuosien kuluttua. Sillä se jos mikä on oikeasti tärkeää ja tähdellistä!!!

Vielä kerran kiitos kaikista ihanista, ihanista kommenteistanne. Olette tärkeitä.

Päivän kirja: Pentti Saarikoski - Suomentajan päiväkirjat (ties kuinka monetta kertaa).
Koska: "Pentti ei voi hyväksyä sitä, että elämä nyt on kerta kaikkiaan tylsää." - Tuomas Anhava 

Kuva: Pinterest

9 kommenttia:

  1. Sataan prosenttiin tuskin kannattaa alvariinsa pyrkiä - ainakaan jos on vauhti päällä ja "huulikiilto" silmissä (kuten kaikkien jo aamusta lähtien kasantuneiden paineiden alla hutiloiden tuon lukaisin.. :) Tiedäpä häntä, mitenkä suloiselta maailma näyttäis tahmeanmakean huulikiiltokerroksen läpi - koklataanko?!

    5-kymppisenä voin lohduttaa: mikään tuskin tulee menemään niinkuin ihanteissasi suunnittelet - ja mukatoivot - vaan aina vaan hauskemmaksi tämä elo suttaantuu.

    Meidänkin synnytyksestä voipuneelle pikku-äidille joutui kätilö huomauttamaan 52 v. sitten äitienpäivänä, että "onkos rouva huomannut, että Teillä ei ollut vuosi sitten näin äitienpäivänä yhtään lasta - ja nyt teillä on kaksi tyttöä!" Ja sentään minä vain synnyin tuolloin; äiti oli pyöräyttänyt vajaa vuotta aiemmin kesän aluksi isosiskoni sunnuntailapseksi. Ei äiti ihan kaikkea ollut elämäntuoksinassa ehtinyt rekisteröimään.. Vaan ihan vänkää on viettää toukotyttönäkin äidin kanssa yhdessä pippaloita tulevana sunnuntaina ;) Elämä yllättää, monesti ihan mukavallakin meiningillä. Kivaa on ollut, kun isosiskon lisäksi on melkein kaksoissiskonkin saanut elämäänsä.

    Soul&spirit - näillä mennään!
    Onnea kaikille äidille t. Mehtis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä äidiltäsi saavutus! Meidän tyttärillä on sentään ruhtinaalliset 13 kk ikäeroa :)
      Vie äidillesi terveiset, hyvän pikkusiskon pyöräytti <3

      Poista
    2. Kiitos, kerron muamolle terveisesi. Kylläpä sitten huilitaukoa vähän olikin, kunneka saimme iloksemme hymypoika-iltatähtiveljen; ikäeroa meillä noin 10 vuotta. Vaikka pitkähköjä me tytötkin olemme, pikkuveli päihittää meidät lähes parimetrisyydellään kyllä mennen tullen!
      Mitä tulee keski-ikäisten naisten mannerlaattojen liikahteluihin, niitä en osaa kommentoida. Vaan kun olen laajan tuttavapiirini naisten (30-50 v.) elämänvaiheita seurannut, muistuttaa monen tunnemaailma omaani noin 2-kymppisenä. Kaikki oli ihanasti mallillaan: ihana lapsuusperhe, komea ja superkiva ensirakkaus, opiskelupaikka lapsuuden "hyväpalkkaiseen" unelma-ammattiin.. "Tässäkö tämä elämä nyt oli?! Perheen perustamista, ok-taloa ja mökkiä, matkoja ja hyvää ruokaa?" Ja siinähän sitten tein aika perusteellisen elämäninventaarion, jota katunut en ole. Jos tästä nyt "tuonilmaisiin" (tämä ort. ilmaisu sattuukin sopivasti helatorstain meininkileissoneihin :) kutsuttaisiin, tänne jääneet toivottavasti tietävät miun eläneen täyden ja rikkaan elämän. Elämälle kiitos. Ja pikku-äidille, joka elämääni sisällään kantoi.

      Poista
  2. Tämäkään Pentti ei voi hyväksyä tylsää elämää! Järkyttävän yksinkertaisesti kiteytetty.
    En kyllä lienee ole niin älykäs, kuin Hra Saarikoski eläessään.
    En tarvitse alkoholia humallustarkoituksena pystyäkseni keskustelemaan tavallisten tallaajien kera. (Sinnepäin suomennettu hänen sanomisiaan...)

    Ja se maaginen ikäluku 40. Silloinhan muuttui kaikki. Alkoi se kyseenalaistaminen.
    Juuri mainitsin tästä ystäville, että mitä viidestäkympistä vouhkataan.
    Mitä silloin muka tapahtuu??
    -Yksi äijä sadasta ostaa moottoripyörän ja ehkä vaihtaa nuorempaan. Siinä kaikki.
    (Mitä lähipiirissä nyt tiedän tapahtuneen, ei mullistavia ainakaan!)

    Mutta se neljäkymmentä. Tutiskaa!
    Tiedän joka toisella menneen elämän uusiksi.

    Ja pliis, piinaa meitä hippijutuilla!!��

    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä pointti!! Minäkään en ole kuullut mistään 50 v maanjäristyksistä, mutta ystäväpiirissä mannerlaatat liikahtelevat, näin neljissäkymmenissä!

      Poista
  3. Mäkin tartuin Belgian Lempin tokaisuun rimanalituksesta ja päätin, että sepäs onkin mun slogan tästä lähtien... Muut voi kyllä pitää sitä vähän kunnianhimottomana elämänasenteena, mutta siitä viis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, siitä viis. Ja voihan sitä jollain osa-alueella ryhdistäytyä, mutta just se, että ihan kaikessa ei tarvitse olla "Queen of fucking everything"!

      Poista
  4. Kiitos sulle kaikesta rehellisestä ja raa'asta, sellaisesta mikä saa lopulta nauramaan ja tuntemaan, ettei sitten kuitenkaan ole yksin. Sä olet mielettömän inspiroiva ja kirjoitat kuin kujeileva, vallaton etelätuuli, äläkä ikinä koskaan lopeta, kiitos.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"