26.7.2016

Vimma

Miksi en mennyt iltauimarien mukaan, miksi murjotin kotona mieli matalana? Ei kai mitään seikkailuja voi tulla, jos ei lähde tukka putkella niitä puolitiehen vastaan?

Minä olen sitä surullista sorttia, että valahdan jo hyvissä ajoin heinäkuuta paniikkiin kesän loppumisesta. Kaikki on mennyttä, uikutan uuden sohvan nurkassa (jossa uskallan istua vain liikahtamatta ja tikkusuorana etten hiekota sitä), tuuli kääntyy, sen tunnen!

(Mutta en sentään väitä, että kesä on ohi kun horsma kukkii, kuten edesmennyt kummitätini. Näin lämpöisen kevään kohdalla se olisi tarkoittanut toukokuun loppua...)

Vaan jospa tämä onkin alku? Lohduttaudun ajattelemalla kokonaista Etelä-Eurooppaa, joka vasta naputtelee automaattisia lomaviestejä sähköposteihinsa ja on vielä ihanan, toiveikkaan rapeita kokonaisen pitkän lomakuukauden siintäessä edessä loputtomana ketjuna hitaita, kahvintuoksuisia aamuja. Tännekin hiipivät vihdoin tahmean kuumat mehujäähellepäivät ja tarpeeksi pimentoiset yöt, jolloin kuu kutsuu ujompaakin yöuinneille heiluttamalla kultaista helmaansa syvänvihreän veden yllä. 

Elokuussa hartiat laskeutuvat. Elokuu on jotenkin erilainen, lempeämpi, sanoi Herra Kamera, ja ketä minä uskoisin, jollen Herra Kameraa.

Olen miettinyt sitä kun puhutaan irti päästämisestä, lukenutkin irtipäästämisen ihmeestä. Se tuntui hyvältä ajatukselta. Ajattelin, että tässä kohtaa se tarkoittaa, että minun on laskettava irti omista lomallaolon kuvitelmistani. Luopua, lakata rimpuilemasta. Että tämmöistä se lomailu kotona nyt vain on, tähän minut on nyt tarkoitettu. Istuskelemaan takaoven rappusille mansikkatuokkosen kera mahdollisimman läsnäolevana ja marisemattomana. Hyväksymään sen saman tiskipöydän hinkkaaminen ja oikeastaan itse asiassa suhtatumaan siihen meditatiivisena harjoituksena. Kasvuna.

Zen, se olkoon toinen nimeni.

* * *

Sitten ymmärsin, että voin myös päästää irti zenistä, luopumisharjoituksista, läsnäolosta. Olla oma tempoileva hullu musta itseni ja apinan raivolla haluta aina jotain muuta. Hakata koneelle ilta illan perään erilaisia suodattimia löytääkseni täydellisiä piilopaikkoja Atlantin rannoilta, taloja, joissa on suolaiset seinät ja simpukkakattila. Aivan sama edes onnistuuko mikään matka enää koskaan. Kunhan saan suunnitella ja puskea! Voin antaa itselleni myös luvan päästää irti yhtälöstä rentouttava-loma-heinäkuussa-kotona-Hangossa. Myöntää, ettei se toimi. Voin päästää irti mielikuvasta, jossa paistan lettuja lapsilaumoille vesisateen ropinassa kotihellan ääressä kirkasta valoa hehkuvan tyynenä ja raikkaana juuri oikeanlaisena lomanaisena.

Voin päästää irti. Lähteä, mennä. Mennä niin että hikiset helmat hulmuavat, hengitys huohoaa ja kantapäät lyövät kipinää. 

Minä olen viisas ja suuri voima. Minä itse.

Vimma, se on oikea nimeni.

(Tänään olen ollut kolmella kuumalla rannalla, joista yhdellä olen syönyt eväitä kalliolla ja toisella juonut proseccoa jääpaloilla ja kävellyt vielä äsken viimeisillä voimillani sinisten kaisoljen ohi, sametinpehmeää ja auringon lämmittämää aaltoilevaa hiekkapohjaa pitkin erääseen saareen ja sanonut taas sitten kuitenkin monta monituista kertaa, että hulluko mä olen kun mä täältä minnekään hinkuan.)

12 kommenttia:

  1. Voi miten upeaa pohdintaa & ihanasti kirjoitettu taas :)!

    VastaaPoista
  2. Tämä tuli juuri oikeaan paikkaan. Itku tuli. Mutta se oli vapauttava itku. Kiitos kauniista sanoista, joista löysin niin itseni.

    VastaaPoista
  3. Tämä tuli juuri oikeaan paikkaan. Itku tuli. Mutta se oli vapauttava itku. Kiitos kauniista sanoista, joista löysin niin itseni.

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä maailman universumin paras kirjailija(huom. Kirjailija) miksi et kirjoittaisi kirjan sun blogista joka saisi aina jatko-osia loputtomiin tai niin kauan kun jaksat kirjoittaa, uskon todella etta niille lukioita riittäisi on nämä niin hyviä.
    On niin helppo eläytyä ja tempautua mukaan on aihe mikä hyvänsä, nytkin kuljin mukana iltauinnille ja tietenkin aivan fantastiset kuvat jotta voi lisää eläytyä sun tarinaan.
    Kiitos 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo, mahtavaa jos tavoitan lukijoita teksteilläni!

      Poista
  5. Olet kyllä maailman universumin paras kirjailija(huom. Kirjailija) miksi et kirjoittaisi kirjan sun blogista joka saisi aina jatko-osia loputtomiin tai niin kauan kun jaksat kirjoittaa, uskon todella etta niille lukioita riittäisi on nämä niin hyviä.
    On niin helppo eläytyä ja tempautua mukaan on aihe mikä hyvänsä, nytkin kuljin mukana iltauinnille ja tietenkin aivan fantastiset kuvat jotta voi lisää eläytyä sun tarinaan.
    Kiitos 🌞

    VastaaPoista
  6. Voi sorry, huomasit varmaan että mun piti kommentoida iltauinti postaukseen 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa mitään, arvasin kyllä! (Mutta kuka osaisi sanoa miksi kommentit ilmestyvät tuplana, itse en osaa korjata tätä bugia??)

      Poista
  7. Voi sorry, huomasit varmaan että mun piti kommentoida iltauinti postaukseen 🌞

    VastaaPoista
  8. Kehenpä toinperrään luottaisit, ellet Hra Pinkkikseen ja Mehtikseen: miehän oon aina sanont että elo on helluimmillaan elokuussa! Ilmanala linnunmaitoo! Ja puolikuussa nimipäiväänsä viettävät "metsä- ja puutarhamarjat" - kesä makeimmillaan! Että "eläpä tyttö vottuu ja hättäile: istu (marja)mättäälle!" kuten mielitiettyni loise lausumahan. Miun kesä on elokuu :) Piste ja punkt.
    PS. Meil sit synkkaa Hra Pingviinihatun kanssa. Kuten jo aikaisemmin oon pelotellut, kova kisa maamois kanssa miesistäsi käydään, jos ikinä uskallat hänet laittaa ex-miesmarkkinoille..!

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"