19.12.2013

Kalaisa joulu




Minusta iltapäivälehdet ovat väärässä, ei lumeton joulu ole välttämättä ankea! Eilen taas vallan paistaa loilotti, tänään on kylläkin tihkuisampaa, ja tuulee niin että pyöräilevä Kirjatoukka meinasi torireissulla sinkoutua satulasta.

Kävin torilla Tagen tiskillä, kalaostoksilla. Ystäväni Marja on antanut inkiväärilohen reseptin, jota teen jouluksi, ja kun tekeytymisaika on 4-5 päivää, niin se on kuulkaa nyt kun se on laitettava limemehuun istumaan! Tilasin myös joulukaloja, ja hankin jo noita säilykkeitä, joilla Tage on lukuisat kerrat voittanut palkintoja ja pokaaleja Helsingin silakkamarkkinoilla. Lapset saavat ennen illan harrastuksia mutustella haukipihvejä. Hirmuisessa viimassa kanssani jonotti nainen, joka oli ajanut Helsingistä edestakaisin kalakaupoille, varta vasten.

Ja kun kaikki vähäkin raha hupenee joululahjoihin ja jouluruokiin, on hyvä muistaa tässä kohtaa ystävämme SILAKKA.

Boquerones del norte, eli silakoita espanjalaisittain

Osta hopeakylkinen läjä silakkafileitä.
Laita silakat (valkoviini)etikkaan lepäämään, kera suolanripsauksen, noin 3 tunniksi.
Kun silakoista lähtee nahka helposti, ovat ne valmiita. Kaada etikkaliemi nyt pois.
Aseta kuoritut silakkasuikaleet auringonkehäksi matalalle vadille.
Tee persilajsta ja valkosipulista hakkelusta, ja levitä silakoiden päälle.
Lorottele hyvää oliiviöljyä ylle ja anna hela hoidon vielä tekeytyä tovi ennen tarjoilua.

Tagen kalakoju on torilla vielä ennen joulua normaalina toripäivänä lauantaina, mutta myös maanantaina eli aatonaattona, jolloin muutkin torikauppiaat ovat paikalla. Lauantaina Hangossa on jo perinteiset jouluruokamarkkinat, Smörmagasinetissa, ja lisäksi jouluherkkuja saa tilausaikojen puitteissa hankittua ravintoloista, Ekströmin kalapuodista sekä Ravintola Makasiinin pop up -herkkupuodista kävelykadulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"