Tapahtui kahtena päivänä ja yhtenä yönä

 

Tässä kuvasikermässäni ei nyt varmaankaan vaikuta olevan järjen häivää. Älkää turhautuko siskot, minulla on selitys.

Kaikki alkoi eilisestä siivouspäivästä. Luuttusin vimmalla yläkertaan johtavaa portaikkoamme, kun huomasin yhtäkkiä olevani pukeutunut kullanväriseen silkkitunikaan ja paljettikenkiin (kenkä kuin kenkä, kunhan se on musta ja ballerina). Olin niin lumoutunut siivousasustani, että halusin ottaa teille siitä kuvan. Ja otinkin. Mutta voih! Uusi, hieno puhelimeni siirsi kuvat konelle, mutta siihen yhteistyö sitten loppuikin. Kuvia ei jotenkin voi käyttää!

Viis kultaisesta silkkitunikasta, mutta kun minulla lymyilee täällä teille sellainen jymy-yllätys, että tupsahdatte pyrstöillenne (liittyy sisustukseen, liittyy lehtiin...), mutta SITÄKÄÄN en siis voi jakaa kanssanne! Ja Herra Kameraa senkuin juoksee pää kolmantena jalkana keikalta toiselle ja häivähtää vain mustan, kiharan päänsä kanssa ovenraossa epäinhimillisiin aikoihin. Missä on kamera kun sitä tarvittaisiin!

No siis: Minun oli välttämättä käytävä siivouksen kunniaksi kuuluisat lehtipinoni läpi ja karsin kovalla kädellä poismeneviä kiiltäviä julkaisuja pinoiksi ulko-oven viereen.

Puolen yön aikaan heräsin (ei kannattaisi lukea Markus Nummen Karkkipäivää yötä vasten...), ja hiivin ovelle nykäisemään pari valioyksilöä sittenkin takaisin. Loppuyön tutkin Pariisin metrokarttaa ja yhdistelin asemia vuokrattaviin asuntoihin. Tästä lisää myöhemmin. Asteroidihavaintoja en tehnyt.

Aamulla soitin ystävättärelle ja rukoilin häntä hakemaan lehtiä pois, ennenkuin kiikuttaisin ne kaikki taas vanhoille paikoilleen odottamaan kuolemaani ja hämmentävää perinnönjakoa. Ja tietysti halusin hänelle myös näyttää sen-mikä-on-jännittävää, koska tärisin innosta jakaa se jonkun kanssa.

Muistanette vielä maanantain futuristittaren vierailun? Keskiviikon ystävätär on ah niin älykäs, tutkija, maailmankansalainen ja vieläpä OSAA PITÄÄ VIHERKASVIT HENGISSÄ. Keskustelimme puhki niin finanssikriisit, Tunisian vaalituloksen, Algerian historian ja amerikkalaisen Voguen. Hänen kanssaan keskusteleminen on kuin pieni performanssi, sillä hänen äidinkielensä ei ole suomi ja hänellä on loistava kyky luoda uusia tapoja sanoa asioita. Haluaisin kirjoittaa ne kaikki ylös ja ripustaa helminauhaan. Vierailun päätteeksi sain häneltä lainaksi kirjan "The Girl with Red Hair".

Aurinko paistaa edelleen, ja olin siitä aamulla hieman hapan. Niin tarkasti kun luulin edellisenä päivänä siivonneeni (kullanvärisessä silkkitunikassani), niin viisto, matala ja lasinkirkas valo paljasti pölyiset lampunvarjostimet, taulunkehykset, kuivuneet hortensiat ja keittokirjapinot... Mutta toisaalta, liika siisteys... ei sekään ole ihan normaalia.