Ranskalaisia ihanuuksia lahjaksi tai omaksi

Seuraa vinkki.

Harmi vaan, että joulu meni jo. Toisaalta alkanut vuosi sisältää varmasti kaikenlaisia säkenöiviä juhlia meistä jokaiselle, tai niin ainakin toivon. Ihanat ja erityiset lahjat tai tuomiset löydät nimittäin pienestä puodista nimeltä Koopernu (tai siis kooPérnu), Helsingin Korkeavuorenkadulta.

Sillä mikä voisi olla ilahduttavampaa kuin paketista paljastuva ranskalainen vintage-yllätys?Käyttökelpoista, kaunista ja ainutlaatuista, astioista pieniin huonekaluihin. Kaupasta löytyy myös uniikkeja tekstiileitä, tuoksuvia saippuoita ja ihan kaikkea sellaista sipsutusta, jota ainakin minä toivoisin. Ja itse asiassa olen saanutkin täältä tuomisia, ystävämme ovat ostaneet meille noita pieniä metallikulhoja, jotka ovat vilahtaneet kuvissa ainakin täällä!

Tällä kierroksella ostin kamulle pari samppanjamaljaa ja itsekseni ihastuin noihin "Toi" ja "Moi" laseihin, joista näen jo itseni siemailemassa pastista Herra Kameran kanssa takapihalla, levysoitin uloskannettuna, korituolien natinassa. Siis kesällä. Hrrrrrrrrrrr.

Suomi 100

Me ollaan kyllä ihan sairaan tehokas tiimi kun me vauhtiin päästään. Tempaisimme muutamassa Helsinki-päivässä (tosin kokoonpano vähän vaihteli) piiiiitkien aamiaisten lisäksi kolme taidemuseota, yhden pakohuonepelin, trampoliinihalli Rushin, Cockin vongolepastan, kaverin kuohuviinibileet, Rivolin osterit, kaikki ne ihanat kirja- ja levykaupat, Starbucksin kermavaahtoöverit (toffeehipuilla), molemmat mummot sekä yhden vaarin, paritkin eri Bellinit, parturikeikan, Sing-elokuvan uudestaan, Puttesin pizzat... mitäs vielä.

Niin, Kansalaistorin uuden vuosisadan bileet. Tai bileet ja bileet, miten sen nyt ottaa... "itken vuokses kyyneleen". Mä olen enemmän semmoista Rion karnevaali -sorttia. Mutta hei, me olimme siellä, sadan tuhannen muun ihmisen kanssa, ja arvatkaa mitä: kun vuosi vaihtui, mä suutelin, enkä riidellyt!

#visithelsinki

Olimme varatuneet kolmen vuorokauden Helsingin hurvitteluun mahtavalla kassillisella kirjoja ja lehtiä, tavoitteenamme lueskella hotellin sängyssä. No, emme ehtineet lähestulkoon edes nukkua kaikelta riekkumiselta (ei sellaiselta riekkumiselta senkin pervot!), joten lukeminen jäi pariin vaivaiseen sivunkääntöön. Se ei silti estänyt meitä täydentämästä varastojamme. Onhan Fredan Nide kirjahullun taivas.

Niteen hyllyistä poimimme seuraavia namusia:

• Luncheon, uudehko lehti yhdistää mahtavan kokoisten sivujensa sisällä taidetta, ruokaa ja kulttuuria rennosti ja tyylikkäästi.
• Letters of note - Correspondance Deserving a Wider Audience, tunnettujen henkilöiden parhaita tai koskettavimpia kirjeitä yksissä kansissa ja osalla alkuperäisistä kirjeistä kuvitettuna.
• Creative Space - Urban Homes of Artists and Innovators, vähän sekalaisempi sisustuskirja meidän makuumme, kirjoja ja levyjä mitä suurimmissa määrin kaikille kaltaisillemme tavaranarkkareille.

Lisäksi tiedotan valtaisan innostuksen vallassa, että Viiskulman Digeliukselle on tullut laatikollinen ranskalaista runoutta älppäreille luettuna, siis voiko olla MAHTAVAMPAA!!! Itse ostin tietysti tuon Persen.

Kauniit tummasävyiset kortit, muistikirja ja tulitikkurasiat (kuinka paljon voi ihminen kauniita tulitikkurasioita rakastaa?) ovat Sinebrychoffin taidemuseon museokaupasta. Uskokaa alan asiantuntijaa, sinne kannattaa mennä ostoksille jo pelkän paperikassin tähden. (Myös vöyräs ja värikäs Elämä tarjottimella -näyttely on suotavaa toki samalla katsastaa, mutta kiireesti, se päättyy 8.1.)

Meidän kolmen yön kotikolonamme toimi jumalainen Hotel F6 ja sen sisäpihan pieni kaupunkikaksio. Myös hotellissa oli kivasti kirjoja, niitä kävimme selailemassa kadunvarsibaarissa Runarissa, josta kehotaan tilaamaan sen yrttisen drinkin ja pyytämään musiikit kovemmalle.

Instagramissa lisää kuvia ja tunnelmia. 

Tiesitkö? Saint-John Perse oli ranskalainen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1960. Muuta merkittävää hänessä on mm. hänen syntymäpäivänsä, joka on sama kuin Kirjatoukalla, eli 31. toukokuuta. Tosin 1887, Kirjatoukkahan on hädintuskin nähnyt 1900-lukuakaan. Perse toimi myös diplomaattina, eikä hänen oikea nimensä ollut sitten kuitenkaan Perse, vaan Alexis Léger. Perse kuoli Hyèresiin kuuluvalla Giensin niemellä (presqu' île Giens) jonne nyt tietysti sitten haluan matkustaa. 
TallennaTallennaTallennaTallenna

Lyon teki sen taas

Ennen kuin sujahdimme toukokuun alussa Ranskaan, kävimme ottamassa edellisiltana kulinaarista vauhtia Ravintola Lyonissa.

Melkein tarkalleen vuotta aikaisemmin olimme istuneet samassa lähes kaurismäkeläisessä salissa ja haltioituneet, ja huokailla saimme taas. Ruoka oli järjettömän hyvää, kekseliästä, silti klassista, suunnattoman kaunista. Mikä onni on syödä näin!

Ravintola Lyon täyttää tänä kesänä 50 vuotta. Sen kunniaksi on kesäkuussa rajatun ajan tarjolla juhlamenu: viisi ruokalajia, 50 euroa. Tarkista ravintolasta saatavuus pöytävarauksen yhteydessä!

Lue myös: Lyon-elämyksemme toukokuussa 2015

Pari paikkaa Helsingissä, Soil Wine Room ja Liberty or Death

Taas muutama Helsingin helmi teille, ystävät! Ensimmäinen on uusi tuttavuus, jonne ikävöin jo takaisin, ja toinen on vanha tuttu, jossa olen käynyt useammin kuin minulla on aikomustakaan teille myöntää.

Soil Wine Room löytyy Fredalta, ja on pieni kuin nappi, mutta siksikin juuri viihtyisä. Täräytimme tänne gaalaa (The Gaalaa, sanokaa kun alkaa kyllästyttää :)) seuraavana iltana, kun oikeastaan olisi tehnyt vain mieli jäädä hotellille huilaamaan, mutta kun kuitenkin rinnassa kaihersi sellainen kiire taas elää, ettei mitään vain jäisi koskaan kokematta. Tai syömättä. Me sukelsimme siis syysviileään iltaan, mustaakin mustemmille kaduille, ilman pöytävarausta (me emme ole suunnitelmallisia ihmisiä, emme ollenkaan). Keltaisia lehtiä kengänpohjissa harpoimme lehmustentuoksuisia reittejä kohti Punavuorta. Pari paikkaa oli varalla korvan takana, Soil oli ykköstoiveena, ja niin vain siellä oli korkea kahden hengen pöytä ja kaksi kiikkerää jakkaraa, ihan meitä varten.

Olimme päivällä jo telmineet Putte'sin pizzojen kimpussa, joten tapastelu sopi ja riitti vallan mainiosti. Gazpachoa ei ihan heti mieltäisi dagen efter-ruoaksi, mutta voi miten se kaikki raikkaus sai ihmisen taas tuntemaan olonsa kunnolliseksi! Rinnalla oli friteerattuja miniminikatkarapuja, hupaisaa. Lisäksi söimme paria sorttia erilaisia leipäsiä, sekä Pimientos de Padron - vihreitä, öljyisiä, paistettuja paprikoita, joista jotkut aiheutavat syöjälleen tulisen yllätyksen, ja siksi niiden rouskuttamien on niin jännittävää ja koukuttavaa. Tuli mieleen eräskin Madridin reissu, yksi elämäni hauskimmista, ja hirveä hinku tulla Soiliin joskus H:n & T:n kanssa. Silloin kyllä syödään myös musteensinisintä kinkkua mitä keittiöstä löytyy! Ja viinithän tässä raflassa hanskataan tietysti kympillä, oman maahantuonnin myötä.

Jälkiruoan nautimme Erottajalla Liberty or Deathissa. Rrrrakastan katsella cocktailien kokoamista, en ole tosin varma nauttivatko kundit tiskin toisella puolen kysymyksistäni yhtä lailla. Baarissa soi mahtava musiikki, valoa on ihanan niukasti ja juomat kaupungin parhaat. Raaka-aineista ei tingitä, se näkyy hinnoissa, mutta se myös maistuu. Viimeksi muuten tein täällä jännittävän löydön: en osannutkaan arvata, että Hollannin kummitädiltä saamamme savipullollinen kirkasta ja napakkaa Geneveriä nauttii niin suurta kulttisuosiota baarimikkojen keskuudessa. Nyt tiedän. Ja meillä on sitä pölyinen tonkallinen tuolla ruokakomerossa!

Sanna Kannisto, Local Vernacular

Kävimme lauantaina katsomassa Helsinki Contemporaryssä Sanna Kanniston näyttelyn Local Vernacular. Valokuvat linnuista ovat niin realistisia, että ne muuttuvat epätodellisiksi, satumaisiksi.

Sanna on kuvannut työnsä täällä meidän kulmillamme, tuolla Hankoniemen kärjessä, lintuasemalla. Häntä avustivat asemalla työskentelevät lintujen rengastajat ja tutkijat. Kuvaukset olivat käynnissä koko viime syksyn, tuulista, sateista ja kylmistä keleistä riippumatta. Lintu vapautetaan vain hetkeksi pieneen laatikoon, jossa se valitsee paikkansa, lentelee, levähtää. Kaiken täytyy tapahtua nopeasti, olivat olosuhteet ympärillä millaiset hyvänsä. Kuvissa valo on kuitenkin aina kirkas, pieni studiorakennelma antaa raamit. Hetki pysähtyy. Kuvissa näet ensin vain oksan ja linnun, täydellisinä, sitten ehkä vasta studion reunamaa, kangasta, joitakin valokuvattaessa käytettyjä apuvälineitä, rosoakin. Kuin taikurinlaatikko, ajattelemme ääneen.

Mikaela Lostedtin haastattelusta poiminta. Kysymykseen "Mikä sinua on eniten kiehtonut suomalaisissa linnuissa", Sanna vastaa näin:

"Olen kyllä yllättynyt siitä, kuinka hienoja ne ovat, kaikki värit ja sävyt ja yksityiskohdat, joita on todella paljon. Linnun silmän ympärillä saattaa olla jokin vaaleampi raita, tumma rinkula tai pieniä pisteitä. Pyrstötiaisilla on keltainen pieni alue, vähän kuin luomiväri, vedetty silmän yläpuolelle. Muutenkin pyrstötiainen on erikoisen hieno pitkine pyrstösulkineen ja lisäksi oudon papukaijamainen. Monia näistä kuvaamistani linnusta en ole aiemmin päässyt näkemään niin läheltä. Onhan niissä todella paljon sellaista, jota ei pysty näkemään kun niitä puista tai puistikoista havainnoi. Ja yllättäviä ovat myös kaikki höyhenten harmaat ja ruskeat sävyt, niiden pienet sävyerot. Sinitiainenkin – se on yksi tavallisimmista lajeistamme – mutta niin hieno ja erittäin kirkas väreiltään." 

Herra Kameran ottamissa kuvissa Sanna on keräämässä oksia kuvauksiin. Niidenkin merkitys on suuri, ne eivät ole sattumanvaraisia, vaan tarkkaan valittuja. Jään pitkäksi aikaa katsomaan Sannan käsiä näissä kuvissa; niilläkö hän näkeekin, eikä pelkästään silmillään?

Katso Helsinki Contemporaryn sivuilta myös Creative-kumppanini Ilkka Raution tekemä, Hangossa kuvattu video. Työtapaa on vaikea selittää, ja Sannan pientä studiota luonnon keskellä, ne täytyy nähdä. Näyttely on avoinna 25.10. saakka.

Lue lisää: Helsingin Sanomat arvioi Sanna Kanniston näyttelyn tämän päivän numerossaan.