Pää pinnalla

Vaikka mielessä vielä hiukan tyrskyääkin, niin pää on sentään taas merenpinnan yläpuolella. Kiitos viisaiden sanojenne. Eilinen aamu kääntyi väkisin ja ilman omaa ansiotani vallan mainioksi päiväksi ja illaksi.

Melkein konttasin kantakahvilaani, ja nautittuani kaksi (2) cappuccinoa ja yhden croissantin, ja luettuani päivän lehdet, alkoi henki taas kulkea. Ja kun sitten vielä kaukaa poikennut ystäväni Teatterintekijä istahti pöytääni ja väittelimme raikkaasti eurokriisistä, alkoi kuin ihmeen kaupalla aurinkokin paistaa. Ystävä talutti puolipakolla meren rantaan, jossa jo kylmästä jähmeät aalloot whoooooshasivat rantahietikolle. Sitten vaelsimme meille, tuijotimme uutta kirjakaappia hänen matkalukemistoaan täydentääksemme, ja kun poikue yksi kerrallaan kotiutui, ryhdyimme lukemaan Baudelairia. Minä ensin ranskaksi, ja Teatterintekijä sitten Antti Nylénin l-o-i-s-t-a-v-i-n-a suomennoksina.

(Parnasson arvostelu täällä, joululahjavinkki tämäkin, kirja saatavilla mm. Sammakosta!)

Revin pöytään uuden suosikkini italialaisen leipäsalaatin (revi suurelle vadille päivän vanhaa leipää, revi pieniä tomaatteja puoliksi leivän päälle, revi parmankinkusta suikaleita sekaan, revi tuoretta oreganoa keon päälle. Höylää muutama lastu parmesania, mausta hyvällä oliiviöljyllä, sormisuolalla ja mustapippurilla).

Pimeän tullen kipaisin vielä Pulpun ja Pulinan kanssa leffaan, ja sitten olinkin valmis "katsomaan Herra Kameran kanssa devaria", jota myös nukkumiseksi kutsutaan. ("Kirjatoukka, ootsä vielä hereillä?" "Mmmmmmm....")