Päiväkävelyllä

Myrskyn riepoteltua meitä muutaman päivän ja yön, urkeni keskiviikko aurinkoisena ja jo melkein lempeänä. Aallot soittivat rannoille paiskautuneiden pikkukivien pyöreitä kylkiä ja simpukkamatto peitti kilometrien pituudelta hiekkapolkua.

Meidän talommekin kesti ehjänä. Se hyvä puoli on näissä yli 100-vuotiaissa kivikasoissa, että silloinkin kun tuuli paiskoo lukittujakin ikkunoita auki, paukuttaa peltikattoa ja ulvoo nurkissa, voin ajatella, että jos tämä on näin kauan kasassa pysynyt, niin kai vielä vastakin.

Eilen muuten pimenivät katuvalot, ja puoli Hankoa. Kompuroimme Herra Kameran kanssa sysipimeydessä, ja seistä toljotimme suu auki mittaamattoman tähtitaivaan alla. Kuin savannilla!, totesimme yhteen ääneen.