Pako

Loppuviikosta tuntui, että seinät kaatuvat päälle. Lähestyvää joulu kiristää hermoja. Tai oikeastaan kai vain yksiä hermoja; omiani. Mikään ei tunnu olevan paikallaan, tämä talonrähjä tekee välillä hulluksi, ja lasten kaoottisiin tavarapinoihin pitäisi nyt vielä haalia täydennystä joulun "kunniaksi". (Omat haluamisenihan ovat aina harkittuja helmiä, järkiostoksia, hmmmmm...)

Lauantaiaamuna päätimme Herra Kameran kanssa ottaa vapaapäivän, kaikesta. Lapset jäivät kotiin, kun ensin olin käsiäni väännellen perustellut uskaliaan tempun sillä, että puolessa maailmaa esikoiseni ikäiset ovat jo naimisissa ja pyörittävät omia talouksiaan. (Oikeasti: lapsiparat, tyttöparat... ).
Onhan meikäläisillä kokonainen kaupungillinen, tai ainakin naapurustollinen, auttavia käsiä ympärillään.

Me ajaa huristelimme siis luottavaisin mielin Turkuun, katsomaan vihdoin Carl Larssonin näyttelyn Turun Taidemuseoon. Ja sitä ennen istuimme lounaalla lempi-lempipaikassani Tintå 'ssa. Mikä ihana hetki!

Ja mitenkö kotona oli pärjätty? Hienosti. Hiiret olivat ystävineen syöneet kissojen poissaollessa raakaa piparkakkutaikinaa, juhlan kunniaksi!

(Kuvat ovat muuten aivan ensimmäisiä testailuja upouudella ja ihkaensimmäisellä omalla kamerallani Canon PowerShot SX 40:llä. Testailijana vielä tässä vaiheessa itse Herra Kamera, minähän en valokuvaajan vaimona ole vuosikausiin kännykkää lukuunottamatta kameraan koskenutkaan...)