9.12.2012

Pari päivää Pariisissa, osa 6










Albert Kahn lähetti suuren omaisuutensa turvin 1900-luvun alussa kymmenittäin valokuvaajia maailmalle tallentamaan erilaisia kulttuureita, erilaisia elämäntapoja, erilaisia ihmisiä. Kahn uskoi, että jos me vain tuntisimme toisiamme paremmin, voisi rauhallinen rinnakkaiselo tässä maailmassa toteutua. Kahn menetti varansa suuressa pörssiromahduksessa, mutta yli 70 000 valokuvaa kertovat katsojilleen maailmasta ja meistä yhä edelleen.

Albert Kahn -museo sijaitsee Pariisissa Boulogne- Billancourtissa, metrolinja kympin päässä. Tällä hetkellä museossa on esillä kuvia Mongoliasta. Pastellisävyin väritettyjä jurttaprinsessoja, te pitäisitte kyllä kovasti... Puutarha on pakahduttava matka eri maailmoihin sekin. Marraskuu on hyvä kuu Pariisissa, saamme täälläkin olla kahden, vain puutarhurit vilahtavat välillä puiden lomassa. "Teidän pitäisi nähdä tämä kesällä, tai keväällä, ja vielä viikko sitten värikkäät lehdet olivat puissa", sanoo kassaneiti hiukan toruvasti. Mutta meistä puutarhassa on ihanaa juuri siinä hetkessä; pysähtynyttä, runollista, haikeaa.

Nautimme pienen lounaan Le Jean Baptistessa, brasserien puolella. Kinkku-juustoleipä Croque-Madamessa on paistettu kananmuna päällä, toisin kuin Croque-Monsieurissa, vaikka muistisääntönä se toimisi paremmin toisin päin...

Palasimme keskustaan metron sijasta bussilla. Matka kesti tunnin, mutta näimmehän sentään kaupunkia samalla. Ja kuulimme, mistä koululaiset keskustelevat. Ihan samoista asioista kun kotoisat saman ikäiset, tietenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"