Oi onnea, Herra Kameralla on taas ollut taikasormi laukaisimella, pääsemme ainakin hetkeksi Kirjatoukan utopistisista sävykokeiluista raikkaaseen ulkoilmaan!
Viikonloppuna Hankoon(kin) hyppäsivät sellaiset pakkaslukemat, että ripset meinasivat jäätyä kiinni. Mutta kaikki mitä sieltä välistä, ja pipon, kaulaliinan ja hupun raosta näkyi oli ah niin kaunista. Satumaista.
Täktomintien varteen oli varmaankin lavastettu jonkun uuden Disney-elokuvan täydellisen onnellinen loppukohtaus, keijut vain olivat kuvaustauolla? Käsittämättömän kaunista, aivan absurdin hienoa, melkein jotenkin liikaa!
Keijukaisiakin kiehtovampia kavereita ovat tosin nuo pörröpäät, Havsgårdin Highland-karja, joka hengailee ulkona kesät talvet, syö heinää ja päätyy (silmät kiinni kasvissyöjät) meidän hampurilaisiksemme jonain kauniina päivänä.
Meren rannalla on tietenkin aivan yhtä henkeä salpaavaa. Niin kirkasta, niin kimaltelevaa, niin jotenkin korkeaa. Kalliot kohmeisia marenkivuoria, jää kuin iguanan nahkaa.
No niin... Tästä ei oo itku kaukana! Miten voikaan olla näin kaunista! Ja miten sääli että on niin kylmä että useimmat meistä jää suosiolla sisälle ;( ei koske allekirjoittanutta...
VastaaPoistaAh, rakastan kunnon talvea!
Valohoitoahan pakkasaurinko hankineen on, vaikkakin hiukan kylmää kyytiä ;)
Poista