Armollista ajattelua

Kyllä huomaa, että nyt on vuosi kaksituhattaKOLMETOISTA. Toistaiseksi kalenterini sivut muistuttavat epikriisiä. Olimme eilisenkin sairaalassa, nyt taas kotona. Älä, ihminen, ikinä mene sanomaan ääneen, että perhe on ollut ihmeen terveenä, ihmeen pitkään. Silloin alkaa vesirokko riehua, umpilisäkkeet paukkuvat, varpaat murtuvat rutisten, kieltä myöten ollaan tikkien peitossa! Jopa auton renkaat räjähtävät alta.

Silti kuvittelen valoisammaksi kaikkea sitä millä sivut täyttyvät viikkojen ja kuukausien kuluessa. Itse asiassa kirjoittelen itselleni viestejä tulevaisuuteen, sivuille, päiviin, jotka ovat vielä edessä.

Yksi tärkeä kysymys joka päivä itselle esitettäväksi on: WHAT DO I REALLY, REALLY, REALLY WANT? (Ei, tämä ei ole suurten ajattelijoiden Spice Girlsien käsialaa, vaan monen nykynaisen gurun Elizabeth Gilbertin!) Sitten vain nokkaa oikeaan suuntaan.

Joogastakin sanotaan, että jo kallistuminen, nojaaminen, ojentuminen kohti tavoittelemaasi asanaa on riittävän hyvä. Se on jo joogaa. Pelkkä ajatuskin kohti tavoitetta on hyvä. Hyvä sinä, hyvä minä!