3.2.2013
Tutta calma
Meillä on Herra Kameran kanssa tänään Suuret Tulevaisuuskeskustelut.
Meillä on hyviä kokemuksia tästä tekniikasta. Aikoinaan, joskus viime vuosituhannella, istuimme sohvalle nokat vastakkain ja päätimme leikkiä "Mitä jos kaikki olisi mahdollista"-leikkiä. Siinä leikissä ei ajatella rahaa eikä rajoituksia, ja me lopulta näimme itsemme asumassa valkoisessa kivitalossa meren rannalla. Ja se oli silloin mahdottominta mitä osasimme kuvitella.
Minä uskon siihen, että jos vain tietää mitä haluaa, sen voi monessa tapauksessa saada. Pitää tietää haaveensa niin selvästi, että sen voi pukea selviksi sanoiksi, nähdä, haistaa ja maistaa, se pitää voida kirjoittaa liitutaululle.
Hankoon muuttomme käyköön esimerkistä. Se on tarina tahdosta ja tahdonvoimasta.
Taustaa: Herra Kamera on pienenä poikana telttaillut Hangon rannoilla äitinsä kanssa. Kirjatoukka on Kuplan takapenkillä, pyykkikorissa, tuotu kaksiviikkoisena ensimmäisen kerran Neljän Tuulen Tuvalle, ja sen jälkeen olen pienenä tyttönä perheineni rantautunut Hankoon purjeveneellä muutaman kerran. Meillä molemmilla oli vain epämääräisiä muistikuvia; höyryävän kuuma asfaltti, hopeiset kaislat, valtavan suuri Casinon suihkulähde ja Maretin lehtipihvit! Sitten vuosikausia tyhjää välissä. Kunnes Kirjatoukka ja Herra Kamera olivat aikojen saatossa löytäneet toisensa, saaneet kaksi kaunista kakaraa, ja viettävät erään äärettömän sateisen syysviikonlopun Hangossa. PAM! Koukussa. Kerralla.
Sen ensimmäisen yhteisen retken jälkeen ramppasimme Hangossa vähän väliä. Joskus vain ajoimme nopeasti edestakaisin, pariksi tunniksi, kaipuu oli niin järkyttävän fyysistä. Istuimme räntäsateessa Bellevuen rannassa penkillä ja hoimme toisillemme: "Ajattele jos voisi asua näin..." Muistan sen elokuisen päivän leikkipuistossa, kun nojasin Herra Kameran rintaan, ja ensimmäisen kerran älysimme jatkaa lausetta: "...ja miksemme voisi?"
Sen jälkeen meillä oli selkeä unelma, haave ja päämäärä. Kaikki mahdolliset kapulat olivat rattaissa, ystävät ja sukulaiset ajatusta vastaan, mutta meille tulevaisuus oli kristallinkirkas. Autoin kohtaloa muun muassa kirjoittamalla kaikkiin museoiden ja gallerioiden vieraskirjoihin nimeni jatkeeksi paikkakunnaksi HANKO. Naureskelin Herra Kameralle, että jos joku maailmankaikkeudessa haluaa yllättää minut iloisesti, nyt ei ainakaan liene epäselvää mitä toivon. Kerroin kaikille, että muutamme Hankoon, ennen kuin oli olemassa mitään muuta kuin se tahto. Pidin kaikkia merkkejä - kuten esimerkiksi Länsiväylän Hanko-kylttejä - juuri minulle osoitettuina kannustuksina.
Ajatuksesta itse muuttoon meni pitkä aika. Meidän piti jättää (melkein) kaikki, ja vain sydän kurkussa hypätä. Meidän talommekaan ei ollut edes myynnissä, silloin kun ensimmäisen kerran hiivimme tälle sisäpihalle, nostin katseeni hassuun kolmion malliseen kivitaloon ja sen kaari-ikkunoihin ja parahdin Herra Kameralle jo legendaariseksi muodostuneen lauseen: "Jos sä rakastat mua, sä ostat mulle ton talon!" Mutta tässä me olemme. Tässä minä istun, valkoisessa kivitalossa, meren rannalla, sen kaari-ikkunan alla. Ja minusta se on ihme.
Olen ollut nyt pari vuotta vähän tuuliajolla. On aika katsoa eteenpäin ja aika taas kirkkaasti tietää mitä oikein elämältä haluaa. Kaikki on mahdollista!
Lue myös tämä: Nostalgiaa.
Kuvat: Hotel Sextantio, Italia
(Ai miksi? No siksi, että tämä olisi mielestäni mainio paikka keskustella pitkään ja hartaasti unelmista, mutta joudumme taas tyytymään kotisohvaan!)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Valtavasti iloa, onnea ja uskoa Suuriin Tulevaisuuskeskusteluihin. Maailma on sun<3
VastaaPoistaSuukko sulle Joneska, olet kultainen <3
PoistaUpea idea! Ehdottomasti toteuttamisen arvoinen! Ja miten ihana tarina Hangosta ja teistä! Olkoon Hangon tuulet suosiollisia tulevaisuuden suunnitelmillenne, kunhan selkeytyvät!
VastaaPoistaKiitos, hyviä tuulia odotellessa, toivottavasti ne tuovat vastauksia tullessaan :)
PoistaOj så spännande. Lycka till! Jag hoppas att Hangö har en plats också i den Stora Framtiden?
VastaaPoistaNå men aldrig ska vi lämna HANGÖ! Stora Framtiden måste komma till oss :)
PoistaJa taas täällä luen kyyneleet silmissä ja hymy huulilla ihanaa blogianne! Miten rikkaasti ja hienosti ajattelet & kirjoitat. Näitä tarinoita lukiessa ja kuvia katsellessa saa niin paljon voimaa ja hyviä fiiliksiä, että herttileeri. Kiitos tästä kaikesta ja kaikkea hyvää perheellenne Hankoon!!
VastaaPoistat. miia
Olen tosi onnellinen, jos saat voimaa tarinastamme, kiitos! <3
PoistaAivan ihana ja kannustava tarina omien haaveiden seuraamisesta! Teidän tavallanne tulisi useamman ihmisen ja perheen elää! Itse tunnun kärsivän loputtomasta "kaihosta", joka on jonnekin - en tiedä minne - eikä tunnu poistuvan vaikka kuinka unelmiani seuraisinkin. Olenko tehnyt unelmien kanssa kompromisseja vai mistä johtuu etten tunnu pääsevän perille?
VastaaPoistaKiitos, ihana kuulla! Minäkin olen kaiho-ihminen. Enkä minäkään oikein osaa eritellä että miksi ja mitä kaihoan. Joidenkin unelmien kanssa joutuu varmaan aina tekemään kompromisseja, ja osa unelmista ei ole tarkoitettukaan toteutuviksi. Luulen, että pitäisi osata unelmoida vielä enemmän, vielä isommin, niin että itseäkin vatsanpohjasta kääntää? Ja sitten toisaalta ymmärttä, että kaikkea ei voi saada (tämä osuus on minulle haastavin). Ei siis ilmeisesti voikaa saada tasapainoista perhettä, kukoistavaa parisuhdetta, kansainvälistä ja todella glamuröösiä uraa JA kello kahden päiväunia? WHAT??
Poista:) Juuri näin! Oma dilemmani sisältää juuri tuon "menestyksen" muotoilijana työelämässä, kansainvälisyyden, talon kaupungin laidalla viljelyksineen, aikaa käsitöille ja ruoanlaitolle ja niin monta muuta asiaa.. mutta onneksi elämässä tuntuu olevan vaiheita. Jonain aikana toinen asia on pinnalla, myöhemmin toinen on ajankohtaisempaa. Ja omia dilemman aineksiani olen saanut ainakin maistaa kutakin. Ja kirjatoukka: sinun ja Herra kameran blogi on jotain todella sympaattista ja ihailtavaa mutta samaan aikaan myös inhimillistä ja niin elämän makuista. Ihan kuin hyvä elokuva joka ei pääty vaan samoihin tunnelmiin voi palata aina uudelleen. Kiitos siitä! <3
Poistat. sama anonyymi kuin ylhäällä..
Voi että, niin ihanasti sanottu, kiitos sinulle!
PoistaDen mätta dagen, den är aldrig störst.
VastaaPoistaDen bästa dagen är en dag av törst.
Nog finns det mål och mening med vår färd –
men det är vägen, som är mödan värd.
Karin Boye, runosta ”I rörelse”, runokokoelmasta Härdarna, Albert Bonniers förlag 1927
Oi wau, kiitos... "men det är vägen, som är mödan värd." Juuri näin.
PoistaOih, ihaillen ja melkein liikutuksen itku kurkussa luin tätä sekä tuota "Nostalgiaa" postaustasi (ja sen päälle kommentteja ihanista ventovieraiden kohtaamisista teidän alkuaikoina Hangossa). Upeaa miten unelmista voi tulla totta. Ja ihana kuulla miten onnellisena kerrot elämästä Hangossa.
VastaaPoistaJoskus tuntuu, että vaikeinta onkin tietää mitä todella haluaa. Mikä se suurin unelma onkaan? Joskus ehkä pitäisikin osata unelmoida isommin. Itse huomaan usein ajattelevani, että "oispa ihanaa..." mutta jossain taustalla on ajatus että mutta kun mun elämä nyt on tämmöstä ja tämmöstä, niin ei voi.
Minulle Hanko on tullut tutuksi puolisoni perheen kautta. Ja vielä joku aika sitten totesin, että "me ei kyllä ikinä muuteta Hankoon". Ajattelin, että pääkaupunki on meidän juttumme. Kuitenkin erityisesti viime kesänä tajusin aina Hangon vierailuiden jälkeen jääväni kaipaamaan sitä. Kaipasin rauhaa, kaunista luontoa ja leppoisaa pikkukaupungin tunnelmaa. Kaupungin kiire taas alkoi jotenkin jo ahdistaa. No, ei mennyt kovinkaan kauaa, niin löysimme itsemme Billnäsistä. Ei siis muutettu Hankoon, mutta olen tajunnut, että välillä kannattaa ajatella avarammin. Voihan sitä elää ja asua toisellakin tavalla. Olen ihastunut koko tähän lähiseutuun, Tammisaari, Hanko, Billnäs, Fiskars... Saa nähdä mihin pidemmällä tähtäimellä asetumme. Mutta opettelen etsimään niitä omia unelmia ja unelmoimaan isommin :)
Niin, ja bloginne löysin kun sain hyvän vinkin Kotona Hangossa -sivustosta. Jään innolla tutkailemaan teidän ihania blogejanne. Ihastuin tähänkin heti :)
Kiitos Laura, kiva kun löysit tänne! Ihanan tarinankin jaoit, terveisiä vaan Billnäsiin.
PoistaMulla on nyt pieni unelmavajaus, koskien omaa itseäni, työtä, sen sellaista. Pitäisi laskea irti ja tehdä juuri niinkuin sanoitkin, unelmoida ensin isosti. Alaspäinhän pääsee aina... :) Kaunista kevättä sinulle!
Niinpä, tosiaan alaspäinhän pääsee aina... :) Se kai se vaikeinta onkin, laskea irti ja uskaltaa unelmoida isosti. Siinä on opettelemista ihan itse kullakin. Onnea unelmien etsintään!
VastaaPoista