Ei saa häiritä

Mulla ei kyllä riitä huumorintaju tämän kesän kanssa enää tippaakaan! "Aurinko asuu sydämessä", yrittää Herra Kamera. Paskanmarjat, sanon minä. Aurinko saa luvan asua aika vikkelään meidän takapihallamme. Ja silleen kuumasti ja kunnolla, rusotus taivaanrannassa ei nyt enää riitä.

Käsittääkseni täällä kärjenkippurassa on ollut silti sentään hiukan muuta maata paremmat kelit. (Nytkin.) Siltikin sateista ja kylmää. Harmaata. Yritämme olla ahkeria sisätiloissa, muiden töiden lisäksi aloittelemme esimerkiksi yläkerran maalausurakkaa. Kuinka kuolettavan tylsää. Kaikki kiukuttelevat, minä tietysti tempperamentteineni etunenässä.

Astianpesukone on taas hajonnut, mehulasi toisensa jälkeen kaatuu valkoiselle liinalle. Sisäeliöt haluavat askarrella, leipoa, pelata korttia, ja puhua puhua puhua, mielellään kuitenkin hittiputken päälle. Kännykät pimpahtelevat, nappikset katoavat, joka puolella kilisee, kolisee ja rysähtelee. Taistelen kilometrien pituisten päivien läpi tablettien sinistä valoa vastaan heiluttelemalla typeriä kirjoja nyrpistelevien nenien edessä. Poika ei enää pysy ollenkaan paikoillaan vaan loikkii sohvien ja nojatuolien selkämykseltä toiselle. Jokainen jalkapallokaatuminen pitää näytellä olohuoneen matolla uudestaan ja uudestaan. Kaikki on kurtussa, otsaani myöten.

Niin kertakaikkisen halinalleja kuin lapset ovatkin, pieni breikki tulee tarpeeseen. Olemme kiehnänneet kylki kyljessä niin, että olen hiutunut näkymättömäksi. En enää muista mihin lopun ja mistä he alkavat.

Mummo, ota koppi, saat kolme karhunpentua pariksi päiväksi kainaloosi. Me aiomme valahtaa kahdestaan hotellikuplaan, leikkiä tyynysotaa, tilata huonepalvelusta ruokaa hassuihin aikoihin, elää valkoisissa kylpytakeissa ja tohveleissa kiiltävien lehtipinojen alla ja laskeutua vain välillä katukahviloihin tekemään tiskiä, jonka hoitaa joku muu.

Päivän kirja: Mark Levengood, Riemujen rikkaus ja surujen summa. (Koska siinä on se tarina iloisesta äidistä, joka lähetti kortin kuuden viikon Maltan matkalta lapsilleen: "Täällä on aivan ihanaa! Minulla ei ole ikävä teistä ketään!") 

(Paitsi että mulla on jo ikävä teitä <3)