29.8.2014

Sunnuntaiaamu Uudessakaupugissa









Voi sievä Uusikaupunki, soimme sulle ihan liian vähän aikaa!

Pamahdimme paikalle sunnuntaiaamuna, kun kaikki vielä uinui ja hyrisi loppukesän painavassa helteessä. Kuljeskelimme keskellä katuja ja kurkistelimme ikkunoista sisään.

Siinä missä muut käyvät asuntomessuilla, me ajaudumme kotimuseoihin. Sisustusinspiraationsa kullakin. Ja haamuilimme taas vanhoissa peileissä, utuisessa lasissa, iättöminä.

Ensimmäinen pysäkki, Wahlbergin talo. Alakerrassa on tupakkatehtailijan koti, pöytäkin niin koreasti katettu. Yhdessä huoneessa on h i u k a n yllättäen Danny-näyttely *. Yläkerrassa ollaan kuin laivan kannella, esineistöä on merenkulkuun liittyen merimieskirstuista matkamuistoihin maailmalta.
Samassa pihapiirissä on myös suutarinverstas, sinnekin kurkistimme.

Seuraavaksi kävelimme pienen matkan Myllymäen viertä merimiehenkotimuseoon. Ihana. Jo se vanhan talon tuoksu. Talo (joka on rakennettu 1770-luvulla) on näytillä 1900-luvun alun asussa. Sellaisena kuin se ehkä oli, merimiehen perheellä, jossa aherrettiin arkiaskareissa ja odotettiin isää kotiin... Kaipaisin niin jotain tämmöistä Hankoonkin! Jos mä ryhdyn kotimuseoksi, niin tuletteko te mua katsomaan?

Luotsimuseo sijaitsee vähän kauempana, Vallimäen laella. Sieltä laskeudumme Vanhalle Kirkolle, jossa on ehkä maailman kaunein katto tähtineen. Lounas vielä Pakkahuoneen terassilla, fish & chips, lasi viiniä, purjeveneiden lähtötohinoita seuraillen.

Viikonloppumatkamme Raumalle, Harjavaltaan ja Uuteenkaupunkiin oli kotimatkaa vaille valmis. Toivottavasti nautitte seurassamme ja löysitte kenties jotain uutta nähtävää omille reissuillenne!

* EDIT: Lahopää mikä lahopää. Danny-näyttely oli Rauman Marelassa, ei Uudenkaupungin Wahlbergissa. Kiitos lukijalle, joka korjasi virheen. Pahoittelen väärää informaatiota!

2 kommenttia:

  1. Kiva että kävitte Uudessakaupungissa. Wahlbergin talossa ei kyllä ollut Danny-näyttelyä, oliskohan teiltä mennyt Rauma ja Uusikaupunki siinä kohtaa sekaisin? Rauman Marelassa ainakin minä sellaisen huoneen näin :-)

    VastaaPoista
  2. Kamala moka! Hyvä, että huomasit ja kiitos että korjasit! Kun viikonlopun aikana koluaa monta kohdetta, niin jossain kohtaa menee näköjään nuppi sekaisin. Korjaan tekstiinkin.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"