Keskusteltiin pojan kanssa eilen kuolemasta. Leppoisasti, sunnuntai-iltana, juostuamme ensin elokuviin, istuttuamme punaisille samettipenkeille suklaapatukoita puristaen vain huomataksemme, että olemme väärään aikaan väärässä paikassa. Nousimme noloina ylös ja puikkelehdimme ulos. Oli siis yhtäkkiä tyhjää jutteluaikaa, ja mikäs sen mielenkiintoisempaa kuin eläminen ja kuoleminen.
Poika kysyi miten haluaisin tulla haudatuksi. No, pyysin polttamaan. Sitten aloin päästä vauhtiin ja oikein nautiskelin mahdollisuuksilla. Komensin lopulta koko hautajaisseureen hyvään ravintolaan, nostamaan samppanjamaljoja. Sellaisia laakeita. Mites tuhkat? Tuhkat tulisi ripotella pariisilaisen viinibaari-kirjakauppa-gallerian La Belle Hortensen lattialle.
Saako sellaista muka tehdä? ihmetteli poika. Tuskin, joten tuhkat olisi laitettava taskuun, ja taskuun pistettävä reikä, ja sitten muina miehinä käveltävä edestakaisin baarin lattiaa kunnes viimeinenkin äidinmurunen olisi laskettu maahan.
Ei, sanoi poika. Kyllä minä laittaisin sinut kumminkin jonkun kirjan väliin kotona.
Jaa, vastasin minä. Älä sitten lainaa sitä kirjaa epähuomiossa kenelle tahansa hempukalle!
Taulu: Paris - La Belle Hortense, 100 x 70, vedos alumiinille.
No, tämä sopii viikkoni aiheeseen. Minä en vielä tiedä, että onko minulle mitään väliä sillä, mitä ruumiilleni tehdään kuoleman jälkeen. Sen olen kuitenkin sanonut ääneen, että missään nimessä ei saa käyttää rahaa arkkuun tai uurnaan. Hyvänen aika sentään. Kenen arvo se on siitä kiinni, että minkälaisessa laatikossa hänet haudataan tai poltetaan???? Sehän vain maatuu ja lakkaa olemasta. Mutta muistot, ne elää, siiheksi kunnes kuolevat.
VastaaPoistaVoi Paluumuuttajatar, toivottavasti ilakointimme kuolemalla ei tullut sinulle huonoon saumaan, surusi keskellä. Vai ehkä asia on kirpaisevan konkreettista juuri nyt? Olen samaa mieltä, ei rahaa arkkuun tai uurnaan, saattoväki syökööt ja juokoot senkin muistellessaan. Iloja eläville. Uskon poismenneidenkin yhtyvän tähän. Voimia edelleen sinne!
VastaaPoistaMun puolesta saa tehdä miten vaan - siis haudata tai tuhkata, kumpi vaan ekologisempaa. Ja ohjelmakin on muuten vapaa, paitsi jonkun pitää jossain vaiheessa lausua Anna Ahmatovan Sonetti merenrannalla. Kesäkuussa kirjoitettu kaunis, oi niin kaunis! runo passaa just mulle kesäkuussa syntyneelle läksiäistoivotukseksi.
VastaaPoistaPaluumuuttajattaren kanssa olen samaa mieltä siitä, että muistot elää, kunnes nekin kuolee. Mutta tiedänpä mikä on ikuista - rakkaus. Oma isäni kuoli, kun olin itse vain yhdeksän vuotta vanha. Mutta isän rakkaus on kantanut minua ihan joka päivä. Tunnen sen vahvasti ja varmasti. Uskomattominta on ollut tajuta ja kokea, että isäni rakkaus kantaa myös minun lapsiani. Niin se on. Rakkaus ei koskaan kuole.
Belgian Lempi
Piti heti kaivaa Anna Ahmatovan Sonetti merenrannalla esiin :)
VastaaPoistaHienoa tuo isäsi kannattelu aikojen ylitse <3
Kiva, että kaivoit sonetin! Mua harmittaa, etten osaa lukea sitä alkukielellä. Mutta onneksi venäjää taitava
VastaaPoistaystäväni sitä mulle aina välillä lausuu (toskapiirakka- palkalla!) - lumoavalta kuulostaa.
Lempi Sveitsistä
Mulla on haavelistalla Pietarin matka ja Anna Ahmatovin kotimuseo <3
Poista(Olen siitä kirjoittanutkin, täällä: http://kirjatoukkajaherrakamera.blogspot.fi/2011/03/seuraavaksi-pietariin.html)
Voitteko te tulla sen ystäväsi kanssa mullekin lausumaan runoja, mä voin jopa leipoa, ja tiedät että multa se on jo PALJON luvattu! :D
Kah, välillä olen vielä vanhassa identiteetissäni..
VastaaPoistaBELGIAN Lempi
Pää tulee hissukseen perässä ;) Kyllä mä sut tunnistin :)
Poista