Moody blues

Kuva: Vanha.

Olen ajatellut (vatvonut) taas (ja taas ja taas) tätä kuva-asiaa blogissamme.

Haluaisin nyt esimerkiksi kirjoittaa teille siitä, kuinka Hankoon viime viikolla satoi muutama lusikallinen ensilunta ja kuinka poika nousi sen ensilumen aamuna sängystä ja juoksi ikkunaan, seisoi tuijottamassa ulos, vahva hylkeenvärinen tukka pystyssä, pienet kädet viileällä, kivisellä ikkunalaudalla, jo vähän lyhyeksi jääneen sinisen pyjaman polvet pussittaen. Hän kääntyi minuun päin ja kuiskasi leipovansa koulun jälkeen piparkakkuja.

Mutta minulla ei ole kuvaa sinisestä pyjamasta, ei ikkunasta, jonka takana oli lumen peittämiä kattoja, ei kylpypyyhkeistä, jotka kinostuvat tuoleille. Eikä oman pihan laventelikimpusta, joka tuoksuu kuivuttuaankin maljakossa aamuisin kun heräämme. Minulla ei ole kuvia piparkakuista, repuista, jotka heitetään kaaressa eteisen lattialle, kaakaomukeista, eikä siitä, miltä keittiössä näytti kun piparkakkuja oli leivottu.

Minä olisin halunnut myös kirjoittaa viikonlopun ruusukaaleista, salottisipuleista, jotka pulpahtivat kuoristaan ihan vaaleanpunaisina ja päätyivät sakeaan burgundinpataan, sekä eräästä naapurikaupungin rouvasta, joka valmistaa pieniin purkkeihin auringonkeltaista salvaa kehäkukan terälehdistä ja vartalonkuorinnan vadelmista. Kirjoista, jotka luin, ja kirjoista, jotka jätin kesken. Lehtikasoista sohvan vieressä ja puutarhassa. Ystävistä meillä, meistä ystävillä.

Mutta minulla ei ole kuvia.

Silloin harvoin kun Herra Kamera osuu kiertoradallaan kotiin, hän seikkailee. Seikkailee tuulisilla rannoilla koko komeus meren pieksemänä ja me saamme ihailla illalla aaltojen kuvia. Sillä aallot, aallot... ne ovat sentään jotain ihmeellistä!

Lavandula Villiyrttipuodin uskomattoman ihania tuotteita myy Hangossa Terveysagentti torin laidalla.