11.12.2014
Myrskymatkalle?
Puluset, nyt olisi tosi hyvät hetket ajella Hankoon, lauantaiksi on nimittäin luvassa myrskyävää.
Ja sehän tarkoittaa sitä, että vedetään kunnon kamppeet päälle ja kiidetään rannalta rannalle, pohjoispuolelta eteläpuolelle ja ulvotaan tuuleen. Varisniemessä saisi olla aika varovainen, ettei lentäisi laguuniin, Tulliniemessä vakoillaan surffaripoikia ja Hangonkylän satamassa lämmitellään lohisopalla. Auto parkkeerataan sataman aallonmurtajan juureen ja hihkutaan kun meri heittää vedet komeassa kaaressa katolle.
Itse asiassa, jos mä olisin sä, mä tulisin jo perjantaina ja jäisin yöksi. Silloin sitä ehtisi myrskybongauksen lisäksi kuuntelemaan oman kylän mimmejä Regattaan ja illalliselle Itäsatamaan. Lauantaiaamuna sitten aamiaisen jälkeen kipittäisit kiireettömille jouluostoksille pikkupuoteihin, jolloin loppupäivä olisi omistettu jättiläisaalloille, vimmatuille vaahtopäille ja hipiää hehkeyttäville suolapärskeille. Kutsuisin teidät kaikki meille illalla lasilliselle, mutta me olemme vuotuisissa Joulujameissa! Ehkä vielä yksi yö, koska samapa tuo tässä konkurssissa, ja sunnuntain voisitkin, darling, laiskotella kahviloissa ja antikvariaatissa. Sä ansaitset sen.
Kuka hullu voisi jättää näin hyvän myrskyn käyttämättä?
Kuvissa: Kummallinen, paahdettu valo enteilee komeita laineita.
Lue lisää arkistosta: Yks myrskyn merkki ja Myrskynratsastaja. Etelässä on tuullut ennenkin ja silloin on jostain syystä usein yllätysjuhlat. Liikkuvaa kuvaa riehuvasta aallokosta sulle tästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi harmi, kun ei tällä aikataululla pysty!! :( Muuten kyllä on niin houkuttele tarjous!! :) Mutta tulemme vielä!
VastaaPoistaMyrsky on houkutteleva, ja onneksi uusiutuva luonnonvara!
PoistaAika mahtava suunnitelma... Jospa jätettäisiin ne lasten joulujuhlat väliin ja karattaisiin!
VastaaPoistaSitä kannattaa ehkä kysyä lapsilta ;)
PoistaAivan ihanat kuvat. Tulisin, jos en olisi juuri viime viikonloppuna ollut siellä <3
VastaaPoistaAinahan voi tuplata mahtavuuden? ;)
PoistaMiehelle on (vielä) vähän hankala perustella näitä talviretkiä sinne. Oltiin nyt ensimmäistä kertaa low-seasonina ja oli kyllä kivaa. Miehen mielestä enemmän kesäpaikka, en ymmärrä :-D
PoistaKuka niitä ymmärtää, miehiä... Sano sille, että kesä on amatööreille, tosimies tulee talvellakin! :D
PoistaOlis kyllä täydellinen viikonloppu!
VastaaPoistaTänne vaan! Tokihan voi sitten käydä niin huono tuuri, että onkin tyyntä ja aurinko vaan paistelee, mutta silläkin riskillä!
Poista