9.3.2015

Ajattele jos






Olin kuolemanväsynyt koko eilisen, olisin halunnut vain nukkua riittämättömän unta. Kaikki tuntui painavalta, mahdottomalta tai ainakin vaikealta, elämä vähän turhan monimutkaiselta ja tulevaisuus pelottavalta. Raahauduin kuitenkin iltakävelylle kun toinen niin nätisti pyysi.

Pitäisi muistaa, että yleensä, kunhan vain lähtee liikkeelle, niin tuotapikaa nousee väkisinkin lentoon.

Kävelimme hissukseen alkumatkan, hämmästelimme valon määrää ja maasta puskevia lumikelloja.

Käännyimme ensin kaduilta poluille, sitten poluilta kallioille ja lopulta loikimme vesirajassa. Annoimme aaltojen huuhdella kengänkärkiä. Tuuli navakasti. Tuuli niin, että päästä sinkosi korvien kautta huolia ja muuta moskaa myrskyn rantavallille repimän rakkolevän joukkoon. Hiekalla juoksi runon lailla rimpsuina värikkäitä simpukoita, jotka kertoivat, että kaikki meidän murheemme ovat pieniä murheita.

Leikimme, että olimme jossain muualla, jossain matkalla, ehkä toisessa ajassa. Ihastelimme vihreää vettä ja silmänkantamattomiin ulottuvaa hiekkarantaa ja horisonttia. Aloimme puhua, niin kuin puhuimme silloin kun emme vielä olleet täällä.

"Ajattele, jos voisi asua näin", minä sanoin ja katsoin häneen.

"Kävelisin joka päivä meren rantaan", jatkoi hän. Hän muisti.

Me kuvittelimme elämää, jossa meri olisi kohinankuuluman päässä ja jossa saisi juosta pitkää rantaa maaliskuussa takki auki eikä kukaan näkisi. Rahtilaivat vain lipuisivat maapallon suuren vatsan yli meidän vesillemme, joutsenet luotsinaan. Me ajattelimme, miten ihanaa olisi löytää vanha tehdas tai paja, kivitalo, jonka saisi laittaa omakseen, ja jossa me nukkuisimme koko perhe kylki kyljessä yhteistä unta vaikka peltikatto kuinka paukkuisi. Kuvittelimme pienen pihan, yrttiruukut, korituolin, auringon ja nokkaunet suuren vaahteran alla. Hän haaveili leikissämme omasta studiosta, minä pyöräretkistä kahvilaan ja kirjastoon. Pienestä vierastalosta, jossa pyörittää pientä majataloa. Lapsille toivoimme kävelymatkaa leikkipuistoon, kouluun ja kaikkialle, ja vanhaa elokuvateatteria. Unelmoimme iltakävelyistä tuulisella rannalla, kotiinpaluusta kylmin varpain, tulitikun raapaisusta kun kynttilä syttyy keittiön pöydälle. Pataruoasta, juustonpalasta ja punaviinistä, ja siitä hetkestä kun saa mennä villasukat jalassa omaan sänkyyn ja nostaa kirjan käteen.

"Ajattele, jos voisi asua näin."

Tässä kuussa Hankoon muutostamme tulee 10 vuotta. Juhlavuosi. Tämäkin.

Lue lisää täältä ja täältä.

16 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, kertakaikkiaan. Oli pakko lukea heti kahteen kertaan. <3

    VastaaPoista
  2. Ihana. Todellakin aihetta juhlia!

    VastaaPoista
  3. Niin totta, niin totta....mutta ymmärrämmekö me hankolaiset, välttämättä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ketään voi pakottaa ymmärtämään, eivätkä kaikki tietenkään koe näin. Jos on esimerkiksi tarpeeksi vaikeaa, on tietenkin yhdentekevää onko kadun päässä meri. Minä toivon, että me ainakin vähän osaamme voimme auttaa niitä näkemään, jotka vain ovat unohtaneet!

      Poista
  4. Niin kauniita kuvia, että järki lähtee!!! Ja kaunis tarina myös, kelpaa tuota juhlia!

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlitaanhan me! Ja todellisuus oli kyllä vielä kuviakin kauniimpaa, sellaista sydämestä puristavan kaunista.

      Poista
  5. Kirjoitat niin kauniisti. Onnea :)

    VastaaPoista
  6. Aamuitkut Australiassa.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"