Kun kaikilla muilla on hauskaa

Meillä oli muuten aivan järkyttävän tylsä juhannus. Ajattelin, että ei siitä sen enempää, mutta toisaalta: tylsyys on elämää sekin.

Onko teillä ikinä semmoinen tunne, että kaikilla muilla on hauskaa, paitsi sulla?

Silmien editse vain vilisivät keskikesän kuvat holtittoman hilpeistä seurueista pitkien pöytien ääressä kullanvärisessä ilta-auringossa tai äärimmäisen kuvauksellisissa sateensuojissa, kukkaseppeleet kallellaan somissa päissä.

Meillä ei ollut kukkaseppeleitä eikä seurueita, oli vain kaihoisana leijuvaa syreenintuoksua ja sen verran viileää (sekä ilmastollisesti että hetkellisesti parisuhteellisestikin), ettei pihallekaan viitsinyt kattaa. 

Ruokavastaava oli kyllä hoitanut hommansa paremmin kuin hyvin. Oma, hiljainen pöytämme notkui herkkuja aamusta iltaan. Vaan kun se on aina se sama keittiönpöytä. Se sama astianpesukone. Se sama sinkkinen tiskipöytä. Juhlaa ja arkea ei erottanut toisistaan mikään, paitsi se vähän koreampi kattaus erilaisia kaloja ja lusikallinen mätiä. Syötiin hissukseen, mentiin kymmeneltä nukkumaan. Ajateltiin vain, ja vähän tehtiinkin, töitä.

Olen alkanut ymmärtää mökkielämän päälle. Tai siis sen päälle, että pois on päästävä juhlapyhiksi. Vaikka aloituksesta saattaisi saada sen kuvan, että haluaisin pitkiin pöytiin remuamaan kukkapäissäni, niin päinvastoin. Haluaisin kaiken humun keskeltä pois. Humun keskellä humuttoman on outo olla. Haaveita harmaista saarista on ollut ennenkin, erakkounelmani elävät ja voivat hyvin.

Mutta hei, ainakin kaikki on kaunista katsella, näin jälkeenpäin.