19.4.2016

Valloitus

Kävimme eilen Herra Kameran kanssa katsomassa Michael Mooren dokumentin Where to invade next. Itkin elokuvan alusta loppuun ja nyökkäilin niin tarmokkaasti, että meinasin keikahtaa punaiselta samettipenkiltäni ja vieriä popcornin lailla valkokankaan eteen.

Kyllä, mutkia vedetään leffassa surutta suoriksi. Ei, eivät asiat aina ole noin yksinkertaisia. Rinnastukset onnahtelevat, salaliittoteoriat leijailevat. Mutta Moore sanoo elokuvan loppumetreillä olevansa "a crazy optimist", ja kreisi optimisti haluan minäkin olla. Me olemme monelta osin murentamassa Suomessakin jotakin hyvin arvokasta, kaunista ja hyvää, mutta tämän elokuvan jälkeen sitä miettii taas pirteänä vaihtoehtoja ja vallankumousta.

Mehän tästä kaikesta päätämme, vai mitä?

Me olimme koko elokuvateatterissa kahden. Ihan kiva, jos haluaa rapistella huoletta karkkipussia tai pussailla, mutta tosi harmi sen takia, että tämän elokuvan soisi mahdollisimman monen näkevän. Hangon Kino Olympiassa dokkari pyörii vielä torstaihin saakka. Oman paikkakuntasi esitystiedot löytänet. Tossua toisen eteen nyt, traileriin pääset tästä.

6 kommenttia:

  1. Voin olla toope mutten oikein hiffaa mitä elokuva käsittelee. Luin siis selostuksen ja katsoin trailerin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, hatarasti ja fiilispohjalta kirjoitettu juttu multa! Leffa on ollut Suomessa melkoisen isosti esillä, siksi ehkä jotenkin oletin perusidean olevan tuttu. Elokuvassa ohjaaja Michael Moore kiertää Eurooppaa ja etsii hyviä käytäntöjä amerikkalaisten ongelmien ratkaisuun. Hän vierailee mm. Suomessa ihmettelemässä meidän koululaitoistamme. Moore arvostelee kotimaataan kaiken näkemänsä hyvän valossa aika rajustikin. Työajat ja työkulttuuri, työntekijöiden asema, kouluruoka, opiskelu, vankeinhoito, huumepolitiikka, naisasia... Moore on valloittavinaan tai ryöstävinään mukaansa toimivimmat tavat, siitä nimi. Dokkarissa esitetään kansantajuisesti (okei, paikoin populistisesti) miten onnistuneet toimintamallit ja valinnat vaikuttavat ihmisten elämään ja kokonaisten maiden ja kansakuntien hyvinvointiin. Tässä nyt tämöinen lyhyt briiffi, toivottavasti sait hiukan paremman käsityksen!

      Poista
  2. Kiitos selostuksesta. Tänne toi tulee näköjään kesäkuussa. Tähän mennessä ei ole näkynyt sanaakaan missään. Kiinnostavalta vaikuttaa, mutta jotenkin outo minusta se luonnehdinta että hänen hauskin elokuvansa, siis sinun kertomuksesi valossa se ei kovin hauskalta vaikuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selostuksesta puuttui Tunisia, tulin maininneeksi vain Euroopan. Mutta joo, on se ehdottomasti hauskakin, minä olen sellainen itkupilli että itken hauskatkin läpi kun sille päälle satun! En kyllä mainostaisi elokuvaa "hauskana", mutta ehkä sekin on sitten kulttuuriero. Ajattelin monta kertaa elokuvan aikana miltä se kaikki näyttää yhdysvaltalaisperspektiivistä.

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"