12.10.2016

Suorituspaineita








Nettiyhteys kämpillä toimii taas vihdoin, kiittäkäämme jumalista vaikkapa Hefaistosta, tulen, sepäntaidon ja tekniikan jumalaa. 

(Vai sittenkin Hermestä, joka kunnostautui mm. jumalten sanansaattajana ja matkailijain suojelijana?)

Paljon on jäänyt tällä välin kirjoittamatta, ja se yksi pitkä kirjoitus, jonka aikaan sain, otti ja katosi kerta kaikkiaan käsittämättömiin. En jaksa kirjoittaa kaikkea nyt uusiksi, vaikka se olikin tärkeää. Se käsitteli sitä ahdistusta, joka äkkiä iski toisen viikon pyörähdettyä käyntiin.

(Kyllä, pystyn angstaamaan myös paikoissa, joissa on lämmintä ja aurinkoista, aikojen alun sivistyksen historiaa, taivaallista ruokaa pilkkahinnalla, jääkylmiä viinikannuja, kermaisia leivoksia, suurisilmäisiä kissoja ja sitruunapuita. Tämä on minun kykyni, jokaisella on omansa.)

Tuntui, että kaikilla oli valtavia odotuksia minun matkani suhteen, etten koskaan pysty täyttämään kaikkia matkaani ladattuja toiveita, joista osa ei ole edes minun. 

Aloin pelätä, että tuotan pettymyksen. 

Kenelle? 

Itselleni, kotiväelle, teille. Omat odotukseni ovat tietysti kaikista suurimpia. Suuria kuin vuori nimeltä Kori.

Suorituspaineita siis. Osaanko tehdä tämän kaiken nyt oikein? Käytänkö aikani oikein? (Ja mikä oikein on?)

Taistelen joka päivä asian kanssa vähän tai paljon, se riippuu.

Rauhoitan itseäni sanomalla, että loppujen lopuksi tämä on kuitenkin vain matka, vain kuukausi, vain alku.

Tänään lähdin aamulla taas torille. Keskiviikon ja lauantain toripäivistä on tullut viikkoni ankkurit, torilla viihdyn parhaiten. (Toiseksi parhaiten viihdyn lämpimässä meressä, kolmanneksi parhaiten missä vain tavernassa ja neljänneksi parhaiten omassa makuuhuoneessani, joka on ihana.) 

Olin ollut aikeissa kirjoittaa teille, että minä en selvästikään kiinnosta näitä ihmisiä pätkääkään. En jotenkin pääse lähelle. Olin tottunut Ranskassa siihen, että ajauduin vähän väliä solmimaan ihmeellisiä ohikiitäviä ystävyyssuhteita kadunkulmissa ja kahviloissa. Toki siellä minulla on kieli puolellani, täällä olen kielipuoli.

(Ullan ansiosta olen tietysti tavannut jo joukon ihmisiä, jotka kaikki ovat ottaneet minut ystävällisesti vastaan. Ja vuokraemäntäni on itse suloisuus, pussailimme juuri ovenraossa kun hän tuli tuomaan viinirypäleenmehusta valmistamiaan makeisia. Tarkoitan nyt esittelemättä elämääni risteäviä ihmisiä.)

No nyt bussipysäkillä aloin jutella pienen mummon kanssa. En tiedä miten me sen teimme, mutta hän kreikkaa puhuen ja minä suomea, me keskustelimme hyvän tovin.
Sanoin nimeni ja hän omansa. Se oli Patra. Kerroin, että asun Evripidou-kadulla kuukauden ja teen tietokoneella töitä. Hän viittilöi että siinäkö, missä on kirkko vinossa keskellä katua, ja minä sanoin että siinäpä juuri, kirkon yläkerrassa. Mummo oli menossa silmälääkäriin ja minä kerroin että olin menossa torille. Hän kysyi (kai) pidänkö Kalamatasta, ja minä sanoin (toivottavasti) että pidän oikein kovasti.

Bussissa tapahtui valtavasti asioita. Tuskin vetolaukkuaan suurempi mummo livahti sisään keskiovista ja sitten kuski ja mummo huusivat toisilleen pari pysäkinväliä. Sitten tuli ihan ilman mitään pysäkkiä ruuhkassa etuovesta yksi mamma, ja alkoi toitottaa päivänpolttavaa asiaa kuskille silminnähden raivoissaan. Valitettavasti sitten tulikin jo torin pysäkki ja jouduin nousemaan pois kesken draaman kaaren. 

Täällä, koko tämän kreikkalaisen näytelmän pääosassa ovat vanhat naiset.

Torilla on nyt verkasäkkikaupalla myynnissä kastanjoita ja laareittain maapähkinöitä, joita minä pääsin syömään yhtenä päivänä suoraan pellostakin. Lumoudun katselemalla ostoksillaolijoita: alan ymmärtää mihin näiden sitkasten hyvä terveys ja korkea eliniänodote perustuu. Tomaatteja ei osteta muutamaa suloista yksilöä, vaan muovikassillinen. Samoin omenoita, makeita viinirypäleitä, appelsiineja, paukkuva muovikassillinen kutakin. En ole ikinä koskaan nähnyt vastaavaa. Vihreitä lehtiä, hortaa, kassillinen, pinaattia samoin. Vihreitä ja kirjavia papuja kilotolkulla. (Täällä runsaudensarvessa jopa kaktukset kasvavat hedelmää, niitä pitää käsitellä varoen ja kuoria veitsellä ja haarukalla, sillä niissä on piikkejä.) Valtavasta kalakaupan valkoisesta muovisäkistä heiluvat laitojen yli mustekalan harmaat imukupeilla varustetut lonkerot ja liiviin ja lakkiin pukeutuneella ukolla on myyntikojunsa edessä jaloistaan sidottu elävä kukko, suuri kuin hirvenvasa. 

Myyntipöydillä on myös läpinäkyvissä muovipulloissa vihreää oliiviöljyä ja tynnyreissä sekä metallikanistereissa lisää. 

Kaikki se hyvä uppoaa näihin kirkassilmäisiin vanhuksiin, jotka terveellisen ruokavalion lisäksi vaeltavat mäkisiä kujia kotiinsa kantamuksineen, vetäen äärimmilleen lastattuja kärryjä perässään vahvoina kuin pienet härät.

Eilen satoi. Se oli hyvä, sillä en olisi ehkä näkemättä uskonut, että se on täällä valkoisen, polttavan kovan valon maassa mahdollista. Ilma tuoksui sateen jälkeen ihanalta, lämpötila putosi illalla armolliseen kahteenkymmeneenviiteen. Söimme Kardamo-nimisessä tavernassa muun muassa munakoisotahnaa ja maksaa sitruunalla.

Ainakin se tuntui oikealta.

Päivän kirja (joka tuli Suomesta ja ilahdutti aamulla minua postilaatikossa niin sanoinkuvaamattomasti): Henry Miller, Marussin kolossi.

22 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiva kun tulit hetkeksi mukaan matkalle :)

      Poista
  2. Jee, tulit takaisin linjoille!

    VastaaPoista
  3. Ethän unohda seinätaulua, tavaan sitä päivittäin, puuttuu vaan pyllistys ja joku mekkamölinä. Sulla on just se tori, josta mä haaveilen auringossa palaneitten brittimummojen ja vinkuvien muovikoirien keskellä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo seinätaulu säännöllisesti silmien alle :)
      Noista brittimummoista tuli mieleen, etten oo nähnyt täällä itseni lisäksi yhtä ainutta turistia!

      Poista
  4. Hei-- Nyt tiedän, mihin vanhana akkana voin mennä rauhassa kaistapäänä huutelemaan--- eikä kukaan kiinnitä minuun huomioita =)
    (Kiitti vinkistä, voin vaihtaa tulevan hoitokodin mieluusti Kalamataan!)

    Muista, että olet matkalla ITSESI tähden. Ei kenenkään muun.
    Älä vaadi itseltäsi muuta kuin nautintoa ja rentoutumista...
    (Matkasi ei ole suoritus, eihän---)
    ---Pyydän vain katsomaan haaveilevasti taivaanrantaa, meren pintaa & sukeltamaan....

    Maksa sitruunalla ja munakoisotahnalla kuulostaa juuri sopivalta.


    Nikadora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne vaan kaikki kiljukaulat, myös koko mun kerrostaloni huutaa koko ajan kitapurjeet lepattaen! :D

      Yritän muistaa.

      Poista
  5. Voi vitsi noi ruuat ja ihanat hedelmät ja vihannekset ja kastanjat ja ja....No, voin jo nyt kertoa sulle, että tuskin käytät aikaasi oikein. Ja tajuat tämän karmean tosiseikan oikein perinpohjin (toi toka viikon ahdistus oli vasta harjoitusta tähän varsinaiseen romahdukseen!) jossain kolmannen viikon loppupuolella ja tämä oivallus vajottaa ihmisen lievää vahvemman epätoivon tunteeseen. Josta sitten taas jonkun kastanjapöllyn voimalla noustaan uusiin seikkailuihin.

    Tai siis jotenkin noin ainakin oma kuukauteni kulkisi. Eikä sillä ole mitään tekemistä suorittamisen kanssa. Olen ehkä maailman vähiten suorituskeskeinen tyyppi. Jotenkin sitä vaan välillä ahdistuu, koska noh, koska kaikki ja erityisesti itse ei olekaan jotenkin epämääräisesti enemmän. Ei parempaa, vaan enemmän. Jotain.

    Tosta bussikohtauksesta tuli mieleen, että ehkä pitkäikäisyyden salaisuus on hyvän ruuan lisäksi siinä ettei panttaa kielteisiäkään tunteita? Ei kerry kaunat maksaan eikä suuttumus sappeen, kun antaa kuulua silloin kuin on aihetta?

    Peukkuja pidellen, että netinjumalat olis suosiollisia! Nämä raportit on - mikäs olisikaan sopivan ylevä sana...- niin elähdyttäviä!

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin noin se menee :D

      Mä olen puhunutkin siitä jo täällä, että tämä tunteiden suodattamattomuus on varmaan terveellistä, näissä ei ole sellaista hirmuista piiloaggressiota ollenkaan, johon kotimaassa valitettavan usein törmää.

      Poista
    2. Apua. Minusta täällä törmää ihan avoimeen aggressioon jatkuvasti, niin netti- kuin reaalimaailmassa...

      Poista
    3. tihi... Belgian Lempi on paras ;-)

      Poista
  6. Voi kun on kiva seurata irtiottoasi, vai miten sitä nyt kuvaisi. Muistuu mieleen meidän perheemme 6-viikkoinen Sisilian-reissu ajoilta, jolloin esikoinen oli vasta eskarissa ja lähteminen sitä myöten helppoa. Siinä ajassa pääsi jo elämään paikallista arkea, ja nyt ne arjen muistot ovat niin kultaisia!
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtiotto on oikein hyvä sana :)
      Kiitos, sinne myös hyviä vointeja!

      Poista
  7. Kun jotain oikein kovasti odottaa ja odottaa eikä voi uskoa, kun se vihdoin toteutuu käykin niin että vain ahdistuu eikä osaa 'asettua nauttimaan '. Näin mulle yleensä käy. Se Oivallus ja Täyttymys kirkastuu vasta aikojen päästä. Kummallista.
    Kaisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olen mä kyllä nauttinutkin aivan valtavasti, kunhan kipuilen!

      Poista
  8. Olen huolissani yhdestä asiasta. Missä on viini? Voiko siellä ruokailla muka ilman sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huom huom huom, neljäs kappale, "jääkylmiä viinikannuja"! :D
      Ouzolle en ole vielä ehtinyt.

      Poista
  9. Voi herttinen. Aika valuu käsistä muutenkin. Ei sitä kannata käyttää stressaamiseen, murehtimiseen tai suorittamiseen. Suosi sen sijaan kaikkea mistä saat nautintoa. Mikä ilahduttaa. Tekee onnelliseksi. Ja täyttää vatsan. Äläkä unohda katsoa kaikkea kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietysti kannattaisi, mutta minkäs sitä ihminen päälleen voi!
      No on täällä kyllä nautintoihinkin keskitytty, olen maistanut kohta jokaista tämän alueen ruokalajia ja se ei ole vähän se!

      Poista
  10. Kiitos taas tästä pienestä Kreikan matkasta jonka tekstiäsi luettuani koin :) Rivi riviltä mulle tulee hirveä hinku lähteä ensi vuonna Kalamatan kaupunkiin lomalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leenamari, matkustaminen kannattaa aina, siitä olen täydellisen varma!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"