17.1.2017

Optimisti



Suuren suuri kiitos kaikille blogiuudistusta kommentoinneille. Jos mahdollista, olen nyt entistä enemmän sekaisin :D

Ainoa oljenkorteni on tämä Belgian Lempin mummon kannustava elämänohje:

AINA SE JOTENKIN MENEE.

Tämä on  itse asiassa vähän sama juttu kuin se meidän takka. Pitääkö purkaa aina kaikki ja leuhottaa ennen kuin on mitään käsitystä uudesta? Ilmeisesti pitää, kun on minusta kysymys. Ei ole tietoa nimestä, ei blogialustasta, eikä kukaan graafikko huutanut hep haluan luoda ilmeesi, sinä inspiroiva olento. Eikä ole takkaakaan.

Olen pulassa, olen NIIN pulassa.

Mieheni on muuten ollut Pulassa, Kroatiassa (tai silloin se oli vielä Jugoslaviaa). Noin, katsokaa, osaan puhua muustakin kuin blogiuudistuksesta.

Meillä oli ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina saimme syödäksemme kreikkalaisen illallisen, kun Kalamatan oppaani olivat Hangossa. Tottakai tarjolla oli tsatsikia ja horiatikia, he eivät olleet unohtaneet pakkomielteenomaista suhtautumistani noihin kahteen klassikkoon, mutta myös pitkään uunissa (ja punaviinissä) haudutettua, talvista lihapataa luumuin ja rusinoin. Makeaa, sakeaa, ihmeen ihanaa.

Lauantaina lorvimme aamun, venyimme aamupalapöydästä keittiön nojatuoleille, keittiön nojatuoleilta olohuoneen sinisille sohville. Levysoitin veivasi paatoksella luettuja ranskalaisia runoja, me kääntelimme lehtien sivuja sormet painomusteessa.

Ehdimme vain vaivoin kävelykadulle kirjakauppaan ja kukkakauppaan, molemmista löytyi viikonlopun sulostuttajia. Lounaan jälkeen katsoimme kissan kanssa Woody Allenin Husbands and Wives, jota rakastan ja jonka värimaailmaan ja interiööreihin holahdan kuin vasikka kevätlaitumelle. On mahdollista, että pientä unosta ilmeni elokuvan loppumetreillä, mutta se ei ole niin vaarallistä, näin sadannella katselukerralla.

Pimeyden laskeuduttua kävelimme vielä nimellisen lenkin, katsoimme sataman valoja ja ihmettelimme harvinaista, tuuletonta iltaa.

Ennen nukahtamista luimme sängyssä, puhtaissa, mustissa, rapeissa pellavalakanoissa. En tiedä parempaa tapaa päättää (lauantai)päivänsä.

Sunnuntaina tein avokadorisottoa, joka onnistui erinomaisesti. (Mikä ei tosin ollut kovin vaikeaa.)

Avokadorisotto 

Alkuperäinen ohje K-Ruoka, alla ohje pienellä omalla veivauksella.

Tee perusrisottopohja lempireseptisi mukaan. Minä esimerkiksi pidän pieneksi pilkotusta sellerinvarresta risotossa sekä kuullotan sipulit ja sellerit (ja riisinjyvät) aina voin ja öljyn seoksessa.Todennäköisesti yliannostelen parmesania ja vasta ihan viime aikoina olen oppinut jättämään risoton tarpeeksi valuvaksi.

Pilko suureen kulhoon ainakin puolikas avokado per syöjä. Mausta avokadokeko sitruunanmehulla, suolalla ja mustapippurilla. Riivi joukkoon ainakin puska basilikaa.

Vaikka alkuperäisessä ohjeessa opastettiin toisin, me annostelimme avokadosalaattia risoton päälle vasta lautasilla.

Kuva risotosta löytyy Instagramin puolelta. Siellä komeilee myös hysteerinen jälkiruoka-annos, monsterijätski, joka koostui Kolmen Kaverin aavistuksen suolaisesta kinuskipähkinä-jäätelöstä, kermavaahdosta ja kinuskikastikkeesta!

Näillä eväillä olikin hyvä valmistautua tähän alkavaan viikkoon, joka on ollut jo nyt superantoisa, vilkas ja täysi, vaikka lempipäiväni tiistai vasta taittuu kohti keskiviikkoa. Jos se näin alkoi, mihin se voi päättyäkään?

Olen pitkästä aikaa optimistisella tuulella. Minä, kaikista maailman ihmisistä.

Lue lisää: Crosleyn levysoitin esitelty ensimmäisen kerran täällä.

TallennaTallenna

3 kommenttia:

  1. Kroatia! Sinne me ollaan menossa mieheni kanssa!
    Ja sitte vielä uudesta blogista, jos haluat helpompaa työkalua kuin WordPres ja kauniimpaa kuin blogspot - valitse Squarespace :-D :-D
    Nyt mä kuulostin kuin joku vanha mainos...

    Olen itse päättänyt tehdä omia nettisivuja (domain ei ostettu vielä...) sen avulla.
    Tässä muutama esimerkki Squarespacein avulla tehneet (olen mejlannut niitten kaikkien kanssa - mukavat tyypit!):
    https://michaela.fi/
    http://thelifestyledesignersclub.com/
    https://www.tiffanyhan.com/
    https://kerstinmartin.com/

    terkuin ja halein,
    Carina :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä todella mietin Squarespacea pitkään, mutta päädyin kuitenkin lopulta toiseen ratkaisuun. Katsotaan miten käy. Kiitos kuitenkin noista linkeistä! Halaus xxx

      Poista
  2. Helppo mun on ehdottaa kun en ole kokeillut vielä itse ;-) kiva että löysit ratkaisun joka sopii sulle!

    p.s. olen vannoutunut WordPress-fani mutta pakko myöntää että on joskus vaikea hallita...

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"