24.1.2017
Yö Matissen talossa
Tästä lumouduin tänään.
Kun toinen maailmansota riepotteli Henri Matissen palvomaa Nizzaa, siirtyi hän muutamaksi vuodeksi (1943-1949) asumaan sisemmäksi Provencen sydämeen, Venceen. Kaunis kivirakennus sai nimen Le Rêve eli uni, unelma. Talossa oli viihtyisää ja rauhallista, vaikeasta sairastelusta kärsinyt Matisse luomistuulella. Erityisesti häntä inspiroi (jokapäiväistä riemua tuottavan Rivieran valon lisäksi) ranskalaisen parvekkeen takana kasvava valtava palmu. Sen hän halusi vangita! Palmu innoittikin moniin découpage-töihin, joihin Matisse oli hurahtanut oltuaan pitkään sairasvuoteen omana.
Aika Villa Le Rêvessä poiki myös Vencen kyläläisille kauniin muiston: La Chapelle du Rosaire-kappelin kaikki yksityiskohdat itse rakennusta lukkunottamatta ovat Matissen käsialaa.
Mutta se lumoutumiseni syy: sinä voit nykyään yöpyä siinä samassa, viehättävässä talossa! Villa Le Rêve on vuokrattavissa, ei tosin ihan vain yhdeksi yöksi, mutta viikoksi kerrallaan. Tilaa on peräti kahdelletoista taiteelliselle, ateljee-huoneita maalaustelineineen kolme. Palmut puutarhassa tuskin ovat enää samoja, mutta valo on…
Päivän kirja: Henri Matisse, The Cut-Outs, EMMA-shop.
Lue lisää: Vierailimme Musée Matissessa, vuonna 2015.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Nyt tulee pelkkä ooooohhhh....
VastaaPoistaPalmu--tule ja vie minut mennessäsi!
Nikadora
Tuossa palmussa on sitä jotain!
PoistaKiitos vinkistä! Kävin katsomassa kuvagallerian. Ihanalta näyttää, kyllä tuossa valossa mielellään työskentelisi.
VastaaPoistaMutta arvaa vaan tekisikö mieli tarjoutua päivittämään tuo heidän kuvagalleriansa yhdessä Herra Kameran kanssa? :)
PoistaKyllä teidän melkeinpä täytyy, tarjoutukaa! Talon sisältäkin olisi hyvä saada kuvia.
PoistaPitäiskö? Me ollaan vähän huonoja kehtaamaan.
Poista