5.2.2017
Ranskalainen makkarapata
Sunnuntaiaamu valkeni uskomattoman kauniina. Harmaana, mutta kevyen lumipeitteen ansiosta suorastaan säkenöivänä, puhtaana kuin uuden muistikirjan ensimmäinen aukeama. Puut piirtyivät taivasta vasten, lumi teki oksiin efektit. Lähdimme kävelemään rantaan, jossa meri lelli hiekkarantaa pehmeillä, jähmeillä aalloilla.
Mikään ei ole ihanampaa kuin tulla pikkupakkasesta kotiin naama jäässä, jalat kävelemisestä hellinä, päivän reippailun suorittaneena ja kaataa lasiin tilkka punaviiniä ja aloittaa pataruoan väkertäminen. Se tuoksu!
Ranskalainen makkarapata
Kuullota padan pohjalla öljyn ja voin vaahtoavassa seoksessa ronsikisti pilkottua punasipulia ja reilusti kokonaisia, veitsenlappeella murskattuja valkosipulinkynsiä. Heitä mukaan 1 kokonainen, ehjä chilipalko sekä pari oksaa rosmariinia.
Ruskista sipuleiden kanssa lopuksi herkkusieniviipaleita.
Lisää viipaloidut makkarat. Minulle oli Lidlin Ranska-viikoilta ostettuja aavistuksen savunmakuisia Diots de Savoie -possumakkaroita.
Kaada pataan pari tölkkiä Muttin kirsikkatomaatteja ja tölkkien huuhteluvedet. Lisää vähän tomaattipyrettä. Seuraavaksi pataan lorahtaa tilkka punaviiniä.
Mausta suolalla, mustapippurilla sekä kuivatuilla Provencen yrteillä. Lusikoi joukkoon myös karkeaa Dijonin sinappia, se sisältää kokonaisia sinapinsiemeniä.
Ihan lopuksi vielä pari purkkia isoja valkoisia papuja.
Laita pata uuniin muhimaan ja valmista sillä välin perunamuussi sekä vihreä salaatti.
Kun nostat padan pöytään, koristele se vielä runsaalla persiljalla.
Bon appétit muruset!
Huomenna maanantaina se tapahtuu, blogi muuttaa ja muuttuu! Uuden osoitteen löydät täältä tutusta osoitteesta, postaan kyllä näyttävästi uudistuksesta. Tämä vanha blogi pysyy avoinna ja tallella ja ohjaa perille. Seuraa myös blogin Facebook-sivua ja Instagram-tiliä. Niidenkin nimet tosin vaihtuvat koska blogillakin on pian ihan uusi nimi. En takuulla nuku ensi yönä...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihanaa muutosten aikaa!
VastaaPoistaKiitos Linnea!
PoistaLurps, tuli nälkä!
VastaaPoistaBlogillesi on tunnustus Popot pogoillen -blogissa. Oho hups, täytyykin kirjoitukseen muokata uusi osoite sitten.
http://www.rantapallo.fi/ananas2go/2017/02/06/vihdoin-valmis-jakamaan-tunnustuksen-blogger-recognition-awards/
Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)
VastaaPoistaIhanaa muutosten aikaa!
VastaaPoistaCOMBO HOT VIGLACERA
canlı sex hattı
VastaaPoistajigolo arayan bayanlar
salt likit
heets
QHQN5T
sdfczscvfdzfgdfg
VastaaPoistaصيانة افران مكة
sdfdxfgfghfghnj
VastaaPoistaصيانة افران مكة