31.12.2011

Vuosi vaihtuu

Minusta uuden vuoden aatto on aina hyvin vavahduttava päivä. Siinä se oli, se vuosi, ja uusi on ovella, emmekä me tiedä siitä yhtään mitään. 

Tämä vuosi on ollut minulle hyvin erikoinen. Irtisanouduin työstä, joka oli minulle intohimo, jäin kotiin ja avasin blogin. Ristiriitaisia tunteita, sopeutumisvaikeuksia. Hykerryttäviä hyvänolonkohtauksia, joista jotkut katkesivat jostain ponnistavaan huonoon omatuntoon.

Palava halu TEHDÄ, LUODA, ja silti raivokas, suorastaan mustasukkainen halu itsepintaisesti varjella a) vastasyntynyttä vapautta, b) kahlitsematonta aikaa ja c) mahdollisuutta olla käyttämättä kykyjäni (melkein) mihinkään hyödylliseen.

Vuosi 2012, olet enemmän kuin tervetullut! Lupaan itselleni, ettei kukaan tyhjänpäiväinen enää koskaan määrittele tekemisiäni, että pidän kykyäni haltioitua lahjakkuutena enkä rasitteena, että vaalin erakkopiirteitä itsessäni, enkä yritä esittää sosiaalisempaa kuin olen, että muistan huomata ihmeet, joita on runsaasti elämässäni, että olen kiitollinen, ja että rakastan itseäni. Ja lupaan myös, että juon maanantaisin kuplivaa aina kun saan siihen puuhaan hyvää seuraa, pidän pyjamapäiviä ja lueskelen sohvalla useammin kuin imuroin.

Lukijamme, olkoon uusi alkava vuosi sinulle OMA, ROHKEA ja KAUNIS. Kiitos, että kuljet kanssamme.

5 kommenttia:

  1. On ilo seurata tekemisiäsi. Toivotan oikein mielenkiintoista uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Olkoon Uusi Vuotesi yhtä täyteläinen ja yltäkylläinen, kun oli aiempikin. Samoja virheitä toistamaton ja yllätyksiä kulman taakse tuova. Ei haittaa, vaikka se toisi meidät vieretysten, tällä kertaa ihan tietoisesti!

    Minäkin pidän Uuden Vuoden vaihteesta. Siihen liittyy perheessämme romantiikkaa. 18-vuotta sitten minua kosittiin uudenvuodenaattona. 1.1 ostettiin kihlat. Siitä kyllästä on iloa riittänyt jokaiseksi päiväksi sen jälkeen. Siitä iloitsen täällä tänäänkin ja tiedän ketä suutelen, kun kello on 00.00.

    Hyvää Uutta Vuotta Suomen Hankoon!

    VastaaPoista
  3. Lammas: Kiva kun käyt kuulostelemassa tekemisiämme, toivottavasti jatkossakin! Mahtavaa uutta vuotta!

    Mine: Oiiiiiiiiih! Ihana tarina! Onnea kyyhkyläisille ja paljon suukkosia vuoteen 2012 teille molemmille, ja katraallenne!
    Ehkä tänä vuonna tapaamme, ken tietää!

    VastaaPoista
  4. ihanaa tekstiä, taas kerran...enkä tiedä kuinka sanoisin, mutta asenteesi on kunnioitettava! Itsekin yritän aina vaan oppia ottamaan rennommin - ja keskittymään olennaisiin, eli rakkaimpiin läheisiini. Ehkä se tänä vuonna onnistuu

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tarja. En tiedä asenteesta, tiedän vain hitaasta oppimisesta ja ymmärryksen (omaa itseä kohtaan) kasvamisesta. Vieläkin liian vähän, mutta yhä enemmän! Me kaikki, jotka sinut tunnemme, todennäköisesti toivomme, ettet opi ottamaan liian rennosti. Olet niin monen hyvän asian MOOTTORI! Mutta läheisesi toki ansaitsevat mahdollisimman paljon aikaasi, myönnetään :)

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"