16.1.2012

Kirjalistalla



Sillä samaisella reissulla, kun Kirjatoukka oli eräässä suurkaupungissa juuri ryhtymäisillään valtakunnan viralliseksi kirjakuiskaajaksi, tuli myös bongattua pinoista Sibella Courtin uusi sisustuskirja, kaunis "Nomad - Bringing your Travels Home". Ah.
Ja olihan siellä tuo "Kirottu Istanbul"kin, jonka haluaisin lukea (terveisiä vaan Minelle!). Nämä kaksi kirjaa liittyvät tietysti yhteen siten, että haluaisin totta vieköön matkustaa Istanbuliin, ja tuoda sieltä kotiin yhtä sun toista.

Keksin juuri, että tätä useamman kirjan niputtamista ikäänkuin muka yhdeksi ostokseksi kutsutaan kirjatoukkien maailmassa twin-setiksi : )

Sen sijaan Carolly Ericksonin "Minä, Marie Antoinette" (Atena Kustannus) ei vielä silmiini sattunut kirjakaupassa. Se voisi olla tempaiseva syntymäpäivälahja esikoiselleni. Ellei se ole ihan silkkaa hattaraa, ken tietää?

3 kommenttia:

  1. Sitten kun olet lukenut sen kirjan ja saavut tänne kirottuun, niin tuo se minulle tuliaisena, please!

    Odotan täällä edelleen, mutta söin salaa etukäteen:). Hih hih. Täydempi vatsa luo elämänhallintaa:).

    Tänne siis satoi lumi ja kaupunki on ihan härdellissä. Mies ja vieras on Uskudarissa jumissa. Onneksi saavuit juttuinesi, niin ei ole niin yksinäistä tämä odottaminen.

    VastaaPoista
  2. Miltäs tuo Nomad näytti? Mulla on se Sibyllan toinen kirja.. jota en ole kyllä kovin perusteellisesti vielä ehtinyt katsoa vaikka se on ollut mulla.. hmmm.. varmaan vuoden..

    VastaaPoista
  3. Mine: It's a deal! Saitko sinä illallisvieraat turvallisesti perille?
    Merja: Hyvältähän se näytti! Ei siinä kyllä Istanbulissa vierailtu, vaikka näin jälkeenpäin kirjoituksestani saattoi sen käsityksen saada. Mutta Meksikossa, Intiassa, Japanissa... Fiiliskuvia, inspiraatiota... Olenkin tuijotellut sen jälkeen erinäisiä kohtia sisustuksessani uusin silmin, kohta veivataan taas järjestystä ja pistetään uusiksi!

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"