Kirjatoukka kävi välillä lepäämässä hiljaisessa Helsingissä. Mutta voi, siellä kaiken kauniin ja kaupunginhajuisen keskellä kimppuun kävikin eksistentialistinen kriisi!
Katselin nuoria ihmisiä, jotka mölysivät tietään kasteisten puistojen ja halkeilleen asfaltin poikki baareihin ja bileisiin, ja ajattelin onko kaikki hauska jo takana päin? Voinko koskaan enää tuntea oloani noin vapaaksi, noin huolettomaksi?? Lehmusten tuoksu tempaisi esiin kaikki muistot näillä kaduilla kerran tanssituista öistä...
Chisu laulaa, että "neljänkympin kriisin tunnistaa siitä, ettei ryppyvoiteet enää mihinkään riitä, näyttää Onnelassa keskisormee nuorille, kiipee joogaretriitille ylös vuorille".
Noh, Kirjatoukka on todentotta herännyt huomaamaan pienten joenuomien risteilevän kasvoissaan, ja aloittanut astangajoogan. Mutta Onnelassa, tai missään muuallakaan, en käy näyttelemässä kenellekään keskisormeani. En nimittäin enää jaksa valvoa siihen asti kun yökerhot avautuvat.
Kuvissa:
Elokuvateatteri Kino Engel (Cinema Mondo)
WDC Helsinki - Paviljonki
C. Hagelstam - Antikvariaatti
Levykauppa Digelius
Ravintola Sea Horse
Nauratti tuo viimeinen lause, sillä se on valitettavasti totta myös täällä!
VastaaPoistaJuu, nukkumaan Pikku Kakkosen jälkeen :)
PoistaMinä en edes kriiseile. Uskottelen itselleni olevani kuin viini. Paranen vanhetessani.
VastaaPoistaMinäkin paranen, ei siinä mitään! Mutta jotakin myös minusta katoaa, jotain, jota en yleensä edes kaipaa, mutta tuona hetkenä...
PoistaLohdullista luettavaa. Minä vietän viimeistä kesää alle nelikymppisenä ja koin vastaavan kriisin leikkipuistossa. Kaikki äidit tuntuivat olevan 10 vuotta nuorempia ja kevyempiä... Niin se menee! Taitaa meidän nuorimmaisella olla aika vanha äiti.
VastaaPoistaLeikkipuistot voivat olla monella tavalla kriisiyttäviä, älä huoli. Lapsellesi olet kuitenkin the one and only!
Poista