7.10.2012

Hullu paljon työtä tekee





Maalausurakka jatkuu. Kun Kamera viime viikonloppuna urakoi keittiön seinät, niin nyt on vuorossa kaikki siitä ympäriltä, kuten eteinen. Tavaroita on joka puolella korkeina kasoina tai maata pitkin viistävinä häntinä, valkoista hiontapölyä ja maalilaikkuja löytyy kaikkialta. Elämme kaaoksen keskellä.

Tässä tilanteessa normaali ihminen tilaa pari pizzaa ja säästää voimansa remppahommiin. Mutta ei Kirjatoukka, ei suinkaan. Kirjatoukka päättää tehdä kolmen ruokalajin vietnamilaisen illallisen.

Kaalisalaatti:
Suikaloi ja viipaloi isoooooon kulhoon yksi kaali, yksi kurkku, pari porkkanaa, nippu kevätsipulia, ja pari valkosipulinkynttä. Mausta inkivääritahnalla ja reiluhkolla suolamäärällä. Aseta salaatti sivuun maustumaan ainakin puoleksi tunniksi. Suola irrottaa kasviksista nesteet. Maustuttuaan salaatti valutetaan ja puristellaan kuivaksi, ja nyt mukaan pyöräytetään ruokosokeria, valkoviinietikkaa, kahden limetin mehu, seesamiöljyä, hienon hienoksi hienonnettua chiliä, pari teelusikallista kalakastiketta, sekä paljon tuoretta korianteria ja minttua. Siirretään jääkaappiin topakoitumaan. Tarjoillaan suolapähkinöiden kanssa.

Paistettu limettikana kookoskastikkeella:
Mausta marinoimattomat kananpalat hunajalla, kalakastikkeella ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon vielä salottisipulia, valkosipulia ja kaffirlimetinlehtisilppua. Pyöräytä seesamiöljyä perään. Anna maustua pari tuntia. Paista parissa erässä pannulla öljyssä ruskeiksi, ja lopuksi lisää kookosmaito. Anna kiehahtaa kokoon. Mausta korianterinlehdillä ja tuiskahduksella limemehua.
Tarjoa riisin ja nuoc cham-kastikkeen kera.

Nuoc cham-kastike:

Mittaa kulhoon desin verran ruokosokeria, kaada päälle reilut pari desiä kuumaa vettä. Sekoita kunnes sokeri on sulanut. Lisää desi kalakastiketta, pari rkl riisiviinietikkaa, 1 limetin mehu, ja 3 chilipalkoa. Anna jäähtyä huoneenlämmössä.

Jälkiruoaksi kookosjäätelöä, sitruunasorbettia ja hedelmäsalaattia.

Me tilasimme alkuun myös kasviskevätrullia ihan oikealta aasialaisen keittiön tuntijalta ja kokilta, ja ne toimitettiin kotiovellemme toivottuna kellonaikana, höyryävän kuumina, makean chilikastikkeen kanssa ja todella kohtuulliseen hintaan. Hankolaiset, jaan mielelläni puhelinnumeroa, jos kiinnostuitte!

Tämän kaiken jälkeen olimme luonnollisesti niin pinkeinä, ettemme enää tikkailla pysyneet, joten urakka jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu.

Pahoittelen kuvien laatua. En oikein kehdannut komentaa katon rajassa kiikkuvaa ja kiihkeästi sutivaa valkopilkullista miestäni kameran varteen. Reseptit (ne oikeat, alkuperäiset, nämähän on tietysti Kirjatoukattu matkan varrella) löytyvät keittokirjoista "Vietnamilaisen keittiön parhaat", Jackum Brown (WSOY) ja "Aasian keittiö", Terry Tan (Otava).

1 kommentti:

  1. Kuulostaa ihanalle!
    Voit jakaa puhelinnumeron kanssani :)
    ElinaN.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"