Herra Kamera rakastaa unikkoja. Ja mikäs siinä rakastaessa, kun kesäkuun alussa Provence on niitä punaisenaan. Me istumme niittyjen pientareilla ja kiviaitojen kyljessä, minä selailen lehtiä, ja hän makaa mahallaan kukkien keskellä ja kuvaa, kuvaa vaan. Vahvoja väriltään, herkkiä olemukseltaan, läpikuultavia, silti niin pullollaan.
Moni muukin pysäyttää autonsa erään oranssina hulmuavan pellon viereen (alin kuva) ja kaivaa kameran esiin. Mutta he eivät näe unikkoja, he näkevät vain ylhäällä vuoren rinteessä Markiisi de Saden rapistuneen linnan . Siitä herrasta olikin sitten herkkyys kaukana...
Palaamme linnalle vielä uudestaan, uskallatko tulla mukaan?
Uskallan, koska olen jo käynyt!
VastaaPoistaUnikot ovat minusta tuhannesti kiinnostavampia muuten kuin laventeli. Siis ulkonäöltään. Tuoksu sitten...on tietysti...laventeli vetää voiton.
Entäs ne sellaiset auringonkukkapellot joilla on niitä leveitä hymynaamoja silmänkantamattomiin ja miten ne kääntävät kasvonja kaikki samaan suuntaan, kuin ne katsoisivat sinua.
www.piilomassa.wordpress.com
Herra Kamera muuten vietteli minut aikoinaan juuri auringonkukilla! Mutta juu, laventelin tuoksu, unikon ulkonäkö, siinäpä se :)
PoistaIhanasti nähtyä Provencen unikkomaailmaa, jota jo impressionistit tutkivat. Herra Kameran kuvista kaksi osuu suoraan sydämeen.
VastaaPoistaEn sano, mitkä ne ovat.
Ehkä meillä kaikilla on sydän eri paikassa.
Shosta, unikkotutkielmia, impressionistisia ja vähemmän impressionistisia on arkistossa nyt monen monta. Saat uppoutua joskus. Mutta jos vain tietäisimme lempikuvasi, saattaisit saada mieleisen joululahjan... :)
PoistaTuo ensimmäinen on ihan hurmaava. Minäkin olen unikkojen ystävä. Mutta niin olen aika monen muunkin kukan:). Ja sitten ei kun linnaan..
VastaaPoista