16.10.2013

Taattua Repetto-laatua?




Olin haaveillut Repeton ballerinoista jo vuosia, kun kesäkuussa pääni pehmeni Marseillen helteissä ja päätin toteuttaa kenkäunelmani tyylillä. Marssin vaaleanpunaiseen putiikkiin ja antauduin palveltavaksi, kantaakseni kohta kaupasta ihastuttavassa paperikassissa mustan, tyylikkään, vaaleanpunaisella silkkipaperilla vuoratun laatikon, ja parin pehmeästä nahasta valmistettuja namusia.

Minähän en ole mitenkään kovin ostelevaa sorttia (muistikirjoja ei lasketa), joten 190 euron satsaus kenkiin huimasi nuppia. Ajattelin kuitenkin, että "kerran elämässä", ja että "laatu maksaa", ja että "köyhän ei kannata ostaa halpaa". Mitä näitä nyt on. Ja olinhan totta vieköön miettinyt asiaa vuosia, kyse ei ollut ihan suunnittelemattomasta hurahduksesta.

No, nyt minulla oli unelmieni tanssikengät. Satsasin silti vielä H&M mustiin perus-kuttaperkka-ballerinoihin, joita päätin kantaa aina korikassissani siltä varalta, että joutuisin yhtäkkiä pellolle, kivikkoon tai sateeseen, jolloin poimisin - ja poiminkin - hellästi Repetot jaloistani ja vaihtaisin - ja vaihdoinkin - ne varakenkiin, joita ei tarvinnut varoa.

Varakengistä huolimatta muutaman viikon käytön jälkeen Repettoni pohjat alkoivat irrota. Hitaasti ompeleet raottuivat yksi kerrallaan. Kahden kuukauden kuluttua toinen kenkä oli kokonaan kantapäästä auki. Saatoin kurkistaa 190 euron (tai 95 euron) kengän läpi. Kuten jo varmaan arvaattekin, H&M:n ballerinat olivat sateista, kivikoista ja pelloista huolimatta kuin uudet.

Otin yhteyttä Repeton asiakaspalveluun ja kirjoitin itkusilmässä tilanteesta. Lähetin oheiset kuvat sähköpostitse ja lopulta myös koko kenkäraajat Marseillen liikkeeseen. Olimme yhtä mieltä siitä, että kenkien ei olisi kuulunut hajota muutamien viikkojen kohtuukäytön jälkeen.

Uusi, kaunis kenkäpaketti kuitenkin saapui pian kotiovelle. Olin hiukan odottanut pientä pahoittelulahjaa kenkien mukana, korvausta aiheutuneista postikuluista, käsinkirjoittettua tervehdystä, jotain elettä. Ei pidä odottaa liikoja, vaan iloitaan nyt vain uusista, ehjistä kengistä.

Vai iloitaanko?

Olen nyt 215 euroa köyhempi, minulla on kaksi vasemman jalan kenkää, kahta eri kokoa.

Kirjoittelen tässä juuri viestiä Marseilleen. Kuuletteko hampaiden kirskahtelun sinne asti? Pysykää kanavalla, kuningaskuluttajat!

Bravo, Repetto...

9 kommenttia:

  1. Mä ajattelinkin että mikä se ääni oli?!?!?! Saatko mitenkään perusteltua perheelle että sun täytyy lentää selvittämään tilannetta henkilökohtaisesti? Käydä näyttämässä ettei alakerrasta löydy kahta vasenta jalkaa? Tsemppiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahaha, tää on niin hyvä Sanna! Miten mä en tajunnut, että mun pitää TODELLA lähteä paikan päälle!?

      Poista
  2. Pirunmoinen harmi, otan osaa.
    Mulla on Repetton ZIZI:t eikä niistä ole moitteen sanaa. Ehkä sun kenkäsi ovat mokakappaleet.

    Tuosta palautuksesta tulee mieleen miten tilasin kerran Ranskasta yhdet kengät. Se sellainen kiva kenkäkauppa Pariisissa joka myy myös online. No, ensin sain ihan väärät kengät. Sitten sain oikeat mutta kaksi eri kokoa. Sitten sain oikeat kengät oikeaa kokoa ja olivat tuupanneet 20 euron setelin mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun mullekin tuupattaisiin joku seteli mukaan :) En minä Repeton laatua epäile, itsekin olin sitä mieltä, että maanantaikappale vain sattui kohdalle, ja hoidetaan homma ja kaikki hyvin. Enkä olisi kuuna päivänä kirjoittanut koko asiasta blogiin, ellei olisi tullut tätä mieltäni kuohuttavaa uutta paria, eli kahta vasemman jalan kenkää! En tiedä onko reilua tällä lailla riepotella heidän mokaansa? Kaikkihan me teemme virheitä? Olin vain niin tuohduksissa eilen...

      Poista
  3. Otan osaa. Minäkin luulen, että nyt kävi vain huono tuuri. Kahdet Repettoni (perus-Cendrillot) palvelevat edelleen mainiosti. Toisilla on ikää jo neljä kesää, toisilla alle vuosi ja hyvin ovat pysyneet kasassa. Kolmannet ovat ostoslistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Siis se, että periaatteessa laatu on hyvää ja kestävää. Olen juuri käärimässä hellästi toista vasemman jalan kenkää silkkipaperiin, se matkustaa nyt takaisin Marseilleen, ja minä ja yksi kenkä odotamme täällä täydennystä joukkoomme :)

      Poista
  4. Voih, minuakin harmittaa kovasti puolestasi! Omat Repetton ballerinat ostin Toulonista, sillä siellä ne olivat jostain syystä vähemmän hintavat kuin esimerkiksi Nizzassa tai Pariisissa tai esimerkiksi tuolla Marseillessa. Mutta maksoivat silti minun budjetteihini nähden aika paljon ja hellästi niitä olen myös pidellyt. Monella matkalla olen niissä kulkenut, mutta kotimaassa säästelen. Jotenkin tulee sellainen "helmiä sioille"-ajatus, jos pistän ne ihan Tampereen nupulakiville jalkaan. Minun kenkäni ovat pysyneet hyvin kasassa, mitä nyt nahka vähän kantapään tuntumasta on kulunut.
    Toivon todella, että saat kunnon paketin ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele Liivia, nyt se yksi kenkä on kulkenut ensin pitkän matkan Marseillesta Hankoon ja sitten takaisin Hangosta Marseilleen, ja nyt minä odotan vasen ballerina jalassani sitä oikeaa...

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"