20.11.2013

Hän on täällä tänään






Kaipailin muutama postaus takaperin vanhaa Vogue Paris-lehteä, ja yritin sitä teiltä lukijoiltakin vongata. Lopulta yllätin itsenikin sijoittamalla roposeni eBaystä löytämääni numeroon, ja eilen se sitten saapui, Vogue Paris Dec 2007/ Jan 2008, kannessa, ja guest editorina, Charlotte Gainsbourg.

En ollut ennen kokeillut eBayssä huutokauppaa, mutta se toimi vaivattomasti. Kauppias oli superystävällinen, meilailimme edes takaisin, ja hän piti minut ajan tasalla aina siihen asti, kun Brooklynissä kiikutti kirjekuoren postiin. Helppoa ja kivaa.

Jäin ajattelemaan, että kun nyt kohta on pakko joulusta ja joululahjoista kuitenkin puhua, niin eikö olisikin mainio lahjaidea esimerkiksi teinityttärille hankkia heidän syntymävuotensa ja -kuukautensa Vogue (valitse maa mieltymysten mukaan) tallennettavaksi, ja kenties se joskus jopa osoittautuu pieneksi pesämunaksi? Minäkin ilahtuisin moisesta, "oman" Vogue Paris Mai 1972 kannessa komeilee nimittäin toinen Charlotte, Charlotte Rampling. Ei mikään turha mimmi!

Tämän joululahjavinkin lisäksi olen jo iskenyt silmäni seuraavaan himottavaan numeroon. Vogue Paris Dec 2004/ Jan 2005, guest editor Sofia Coppola. Onks kellään?

Thank you Vincent for the very friendly service! Vogue Paris has landed safe and sound to its very happy new owner. I am already looking after a next issue, Vogue Paris Dec 2004/ Jan 2005, guest editor Sofia Coppola. Got one? :) 

9 kommenttia:

  1. Mää viskaan nuo aina roskiin eli ei ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä heitä hyvä ihminen!! Katsopa mitä hintoja joistakin tietyistä vanhoista numeroista pyydetään!

      Poista
  2. EIEIEI, Kirjatoukalle ei voi vastata noin, että on heittänyt roskiin. Saattaa raukka pyörtyä kauhusta,
    on niin herkkä :)
    Meidän Tulevaisuuden Toivo on ollut tuolloin 11v. eli tuskin, mutta saatan käväistä kylässä...Saat kuulla viimeistään lauantaina jos löytyy ja jos löytyy niin luopuuko... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai juu, Kirjatoukka. Pirskahtelevan hyvä idea tuo syntymäajankohdan Vogue!

      Poista
    2. Miten joku ventovieras voi tuntea mut noin hyvin!? Ihan mahtavaa psykologista silmää Sanna, mä OLIN pyörtymisen partaalla! :)
      Sun tulevaisuuden toivos varmaan osaisi arvostaa tätä lahjaideaa, aavistelen. Olen pikkuhiljaa tämän blogini myötä huomannut, että meitä tietynsorttisia hörhöjä ei ole montaa, mutta on meitä muutama :)

      Poista
    3. Voi rähmä, ei ollu toisella "hörhöllä"...niinkun arvasin, on ollu 2004 vielä liian nuori. Mut sit on jossain vaiheessa valaistunut... :)

      Poista
  3. Ihan loistava idea! Et ikinä arvaa mitä kohta 40 v täyttävä ystäväni saa synttärilahjaksi… Ja nyt tarttis todellakin ostaa teini-tyttärille, tai ehkä alkaa antaa myös kaikille vauvalahjaksi, niin paljon näiden arvo näköjään nousee ihan muutamassa kymmenessä vuodessa - pesämuna todellakin :) Nyt jännään, mitä sieltä oikien tulee, mullekin eka ebay-kauppa… So exciting! -Kiitti taas vinkistä :)

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"