30.11.2013

Keisarin uudet vaatteet?


No niin, tästä se taas lähtee. Blogi on saanut uudet vaatteet, mutta samat vanhat hupsut täällä häärivät, joten ei huolta sen puoleen. Tai toivoa.

Kun koko leiska muuttui, tapahtui vanhoille kuville milloin mitäkin, riippuen siitä miten ja missä muodossa ja koossa olin sattunut kuvat alunperin blogiin törttöilemään. En ryhdy yksi kerrallaan näpyttelemään kuvakokoja tähän malliin sopivaksi, mutta joitakin lempipostauksia aion ajan mittaan klikkailla kohdilleen. Nyt ei kuitenkaan katsota taaksepäin, vaan eteenpäin, vähän viisaampina. Ei kuitenkaan niin viisaina, etteikö mitään tarvitsisi enää koskaan tehdä. Säätelemme vielä käyttökokemuksen vahvistuessa blogin ulkoasua, ja teillä lukijoillakin on varmasti sananen sanottavananne.

Haluaisin pitää blogin niin yksinkertaisena kuin suinkin (ei sisällöllisesti, vain fyysisesti!). Joitakin juttuja kuitenkin tarvitaan vasempaan sarakkeeseen, kuten hakukenttä. Ainakin itse käytän sitä usein. Mitäs muuta. Tunnisteet helpottavat lukijan elämää, nekin vaan ovat raukat olleet aika hajamielisellä hoidolla. Aivan kuten viherkasvini. Olen siis päättänyt tulevaisuudessa luopua viherkasveista, ja keskittyä tunnisteisiin. Tunnisteluokkia tulee lisää, ja niitä kenties muistetaan jopa juttuihin tägätä.

Alasivut ovat vielä kesken. Ja kuvien vesileimat saattavat seilata edes takaisin, sillä vanhojakin kuvia on vielä käyttämättä ja näyttämättä. Kaikenlaista. Säätöä. Nyt olemme jo viittä vaille toistemme kurkussa kinasteltuamme koko viikonlopun yksityiskohdista, joita kukaan ei varmasti edes hoksaa. Joten painetaan nappia, lasketaan blogi vapaaksi, ja viilaillaan taas kun viitsitään.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Kuva: Herra Kamera, Pariisi, 2010.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa ihanaa ihanaa! Nyt pääsevät kuvat oikeuksiinsa! Hyvältä näyttää! Huutomerkki!

    VastaaPoista
  2. Komiat ovat uudet sivut! Onnittelut!

    VastaaPoista
  3. Onnea vanhoille höpsöille uusissa vaatteissaan!

    VastaaPoista
  4. Upea uusi ulkoasu, ihana yläbanneri ja kiitos kun vaihdoitte tähän systeemiin, toimii meitsin koneella paremmin. Halaukset Hankoon!

    VastaaPoista
  5. Ihan kuin olisi tullut valoa kaamoksen keskelle... Jatkakaa, uudistukaa, pysytelkää vanhassa - miten vain - kunhan olette eetterissä! Kiitos.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitos rakkaat ystävät, kiva kun pidätte! Mulla ei ainakaan toimi hakukenttä, ja muutama muukin asia on vielä hassusti, mutta eiköhän se tästä :)

    VastaaPoista
  7. Paljon parempi ja selkeämpi fontti.
    Sisällöstä olen aina pitänyt valtavasti, kiitos sinulle siitä!

    Bonne route uuden blogin merkeissä.

    Terveisin toinen meri- ja Ranska-(ja Kirjatoukka-) fani.

    VastaaPoista
  8. Ehdin jo pelästyä, että laitoitko luukut vallan kiinni.
    Onneksi jatkuu!
    Ja vielä minulle mieluisammassa muodossa, vaikka siitä viis, pääasia on aina ollut sisältö.

    VastaaPoista
  9. pakko sanoo että parempi muoto tämä. itsekin kokeilin sitä toista, muttei se oikein toiminut.

    VastaaPoista
  10. Kiitos edelleen, kiva kun kommentoitte! Ja rohjetkaa vaan antaa palautetta, jos joku ei toimi silläänsä. Kaikkihan on muutettavissa/ mukaeltavissa! Paitsi se sisältö, mutta ONNEKSI siitä te tunnutte tykkäävän... <3

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"