4.12.2013

Kuohuu

Kävimme kuukausi sitten Hangon Elokuvajuhlien aikaan katsomassa elokuvan Päivien Kuohu, joka perustuu pariisilaisen insinöörin Boris Vianin samannimiseen romaaniin vuodelta 1947.
Jopas oli! Olimme ihan pyörryksissä kun astelimme salista ulos. Vajosimme Hotelli Regatan piparkakkutaikinan värisille sohville, hamuilimme jotain kylmää juotavaa ja pyörittelimme silmiämme. Mitä mieltä sinä olit? Mitä mieltä MINÄ oikeastaan olin?

Päällimäisenä mieleen haahuili jokin oivallus. Haa, miksi elokuvia ei useammin tehdä näin? Näin vinksahtaneesti, näin kertakaikkiaan absurdisti? Arkirealismiahan näemme aimo annoksen elämässäme ihan kiitos vaan joka ikinen päivä? Elokuvan keinoinhan tosiaankin kaikki on mahdollista. Miten en ole ajatellutkaan? Päivien kuohussa on outoa lumousta.

Kirjatoukka ei olisi mikään kirjatoukka, ellei heti ryhtyisi metsästämään alkuperäisteosta, sitä kirjaa. Kouvolan kirjastosta se lopulta löytyi, Hankoon tilattiin, ja iltalampun valossa, untuvapeiton alla huolellisesti luettiin. Vielä kajahtaneempi, jos mahdollista. Aivan hassu. Raaka. Ihan mahtava. Saadapa vielä joskus luettua alkuperäiskielellä, nyt voin vain kuvitella sanaleikkien kaatosateen, josta suomenkieliseen lienee yltänyt vain pisaroita!

Elokuvassa, ja kirjassa, on tämä Kirjatoukan ja Herra Kameran ikuisuusongelma taas seuranamme. Höpsön, suloisen, hauskan, leikkisän alkuosan toivoisi jatkuvan ikuisesti. Valkoinen lumme kuitenkin itää jo Chloén rinnassa, seinät alkavat kasvaa umpeen, värit tummuvat. Me puristamme toisiamme kädestä elokuvan alla ja tiedämme molemmat, että haluaisimme vain peittää silmät ja jäädä leijumaan omassa plivessämme siihen kohtaan, kun morsiusneidot poimivat kylpyhuoneessa auringonsäteitä koruikseen...

Ja sitten tiedotus. Jos tämä koko saamarin vuosi 2013 on kaikin mahdollisin keinoin koittanut pistää minulle ja meille kapuloista rattaisiin, niin vielä riittää pientä vastoinkäymistä ihan loppumetreillekin. Nyt hajosi nimittäin tietokoneen laturi. Pikkuinen pariston kuva koneen alalaidassa tyhjenee silmissä, ja minä nakutan menemään henkeni edestä. Te kuolisitte nauruun, jos näkisitte millä tulitikkurasialla olen nämä blogivuodet suhrannut, joten uuden koneen hankkiminen on ollut toiveissa jo jonkin aikaa. Nyt ei vain olisi ihan vielä ollut se sopiva hetki, mutta siitähän en päätä minä, vaan joku pirullinen peikko, joka toivottavasti jättää meidät rauhaan kun vuosi kohta vaihtuu! Mutta siis, jos on hetken hiljaista. Se ei ole lumme, se on vain yksi typerä virtapiuha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"