3.12.2013

Lempipäiviäni




Oli kuulkaa viittä vaille, etten blogimuutosten pyörteissä iskenyt kynsiäni myös blogin nimeen! Se olisi sentään ollut jo melkoinen muutos, josta minut oli helppo puhua ympäri. Kerron kuitenkin, että se uusi nimi olisi ollut "Lempipäiväni tiistai".

"Kirjatoukka ja Herra Kamera" oli - kuten varmaan ties kuinka monella bloggarilla ennen meitä - vain työnimi, joka sitten jäi roikkumaan, ja jota lopulta olisi enää hankala vaihtaa. Me olemme solahtaneet nimiimme, ja kuten kerrankin erään lehtijutun yhteydessä kerroin, myös muilta alkavat mennä meidän minuutemme sekaisin.

Miltä nyt parin jutun perusteella blogin uusi ulkoasu tuntuu? Minua korpeaa, kun Herra Kameran kauniit kuvat ovat vanhoissa jutuissa ihan miten sattuu, tallennustavastani riippuen. Viime vuoden marras-joulukuun vaihteen Pariisin matkakertomuksen kuvat kävin yksitellen naputtelemassa oikeaan kokoon, sillä sarjana se on yksi lempijuttujani.

Hakukenttä ei ainakaan meidän vempeleillä (on pc:tä, macia, androidia, nokiaa...) toimi, ja se on minusta iso puute. Vanhassa mallissa, jossa toki oli enemmän miinuksia kuin plussia, se hakeminen oli niin taivaallisen helppoa, ja sain esiin kokonaisia juttusarjoja nimen perusteella. Ja vanhat reseptitkin hain sitä kautta aina tarvitessani. Jos joku osaa tässä neuvoa, olen kiitollinen avusta.

Kiitollisuudesta puheenollen: Villa Hottentotti-blogin Mari auttoi parilla vinkillä, koodinpätkällä ja henkisellä tuella nyt uutta ulkoasua rakennettaessa, aplodit Marille! Sekä Mari että minä liitymme muuten myös ensi viikolla julkistettavaan hauskaan blogiuutiseen, mutta siitä lisää sitten ajallaan.

No jaa, nyt nappaan matkalukemiseksi yhden lainakirjan viimeiset sivut, kun kirjasto hoputtaa. Ihme toi meidän kirjasto, koko ajan kinuamassa mun uusia lemppareita.... Ensin veivät Harun, sitten Gracen ja nyt käsistä revitään Päivien Kuohu... Päivien Kuohusta lisää huomenissa.

Kuvat tässä jutussa liittyvät parin viikon takaiseen potka-juttuun, mutta herkuttelen vielä nyt hiukan, kun uusi kuvakoko ja koko malli antavat siihen mahdollisuuden. Reseptit näihin löydät täältä.


15 kommenttia:

  1. Tykkään teidän uudesta lookista. Näkee useamman postauksen kerralla, eikä tarvitse klikkailla ihania kuvia isommiksi.

    Mulla oli kanssa bloginimiidentiteettikriisi. Nimesin blogini kun asuimme ulkomailla "toisen tähden alla" ja nyt kotimaahan muutettuamme se tuntui alkuun vähän hassulta. Pidän kuitenkin nimestä niin paljon, että saa olla entisellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta "Täällä toisen tähden alla" on ihana nimi, pidä se! Kiitos kun tykkäät uudesta lookista!

      Poista
  2. Tykkään siitä, että herkulliset kuvat ovat valmiiksi sopivan kokoisia. Ja muutenkin tykkään. Mitäs mä täällä muuten.

    VastaaPoista
  3. Käy kurkkaamassa lisää juttuja "lempipäivääsi" täältä:
    http://sisustusblogeja.blogspot.fi

    Tykkään entistä enemmän muutoksen jälkeen, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OOOOOOOOOOH! Sanna!! Mä itken! Ihanasti sanottu, kiitos ja HALAUS! Ja pusu!

      Poista
  4. Paljon on parempi nyt, iPadilläkin helppo lukea.
    KIITOS :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, oli jo aikakin vaihtaa! Kiva ja kiitos kun kommentoit!

      Poista
  5. Hei ihana, upea uusi luukki! Tykkään! Luvattoman vähän ehdin käydä, ja kun käyn en ikinä enää kommentoi...ja taisin unohtaa kiittää vinkeistäkin kesällä...voi itku, miten mä oikein pääsen tästä vauvamaailmasta....
    Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liinaseni, kiva kuulla sinusta! Ja aikansa kutakin. Nauti vauva-ajasta, blogiahan ehtii lueskella sitten myöhemminkin, täällähän nämä jorinat roikkuvat :)

      Poista
  6. Hei Anna,
    katselin tämän sivusi lähdekoodia ja tuon "Hae"-laatikon ongelma taitaa olla, ettei se viittaa minnekään. Eli siis ei osaa etsiä, kun ei tiedä mistä. Sinne pitäisi pieni koodin pätkä naputella, vähän tähän malliin: < f o r m id="tfnewsearch" method="get" action="http://www.google.com" >
    < in p ut type="text" class="tftextin p ut" name="q" size="21" maxlength="120"> . www-osoitteen paikalle tietty tämän sivusi osoite. Ihan takuu varmaa tulosta en lupaa, kun en ole ammattilainen (vielä), mutta jos tämä jotain johtolankaa antaisi. Tämä ei antanut laittaa html-koodia sellaisenaan, siellä on turhia välilyöntejä, älkää antako hämätä.
    Ja sivut ovat hienot, toimiva ratkaisu.

    terveisin,
    Olli M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana ihminen, kiitos! Olen liesussa tämän päivän, ja illalla isken koodia kehiin. Jos osaan. Me kun olemme torveloita näissä; toinen osaa hädin tuskin kirjoittaa, toinen kuvata, ja siinäpä se sitten onkin. Ihan mahtavaa, että autoit ja näit vaivaa!

      Poista
  7. En ole päässyt muutamaan päivään vierailulle tänne, joten nyt vasta luin hakuongelmasta. Jos ylläolevalla neuvolla ei onnistu, tässä linkki vinkkiin, jonka Autuas olo -blogi juuri julkaisi: http://autuasolo.blogspot.fi/2013/12/7-luukku-ikaantymista-ja-etsintaa.html
    MInäkin tykkään uudesta ulkoasusta entistä enemmän. Sisältöhän on aina taattua tavaraa!

    VastaaPoista
  8. Teresa Maria! Mahtavaa! Sain Haku-kentän näkyviin antamasi linkin ohjeilla, todella iso apu! (Jostain syystä en saa siirrettyä kenttää perinteisin keinoin toivomaani kohtaan, mutta olkoot tuossa nyt.) Kiva kun pidät ulkoasusta ja sisällöstä, kiitos.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"