11.12.2013

Musikaalissa


Tänään on hieno päivä, tänään aukeaa uusi sivusto, Kotona Hangossa. Sieltä löydät tiesi kuuteen hankolaisblogiin, myös meille. Sivuston takana on ajatus siitä, että jos joku siellä jossain haaveilee Hankoon muutosta, on hänellä nyt pieni kurkistusikkuna elämään Suomen eteläisimmässä kaupungissa.

Melkoinen kurkistusikkuna! Eräs ystäväni sanoi, että hänestä elämäni Hangossa vaikuttaa musikaalilta; päähenkilö on ensin kiikutettu Kuplan takapenkillä pyykkikorissa kahden viikon ikäisenä Neljän Tuulen Tuvalle ottamaan vaikutteita. Siitä sitten sikiääkin semmoinen palo, että muutama vuosikymmen myöhemmin hän huomaa asuvansa vanhassa läkkisepänpajassa keskellä ventovierasta kaupunkia hullunkurisen perheensä kanssa. Pysähtelee laulamaan vanhan silmäpuolitädin kanssa lamppukaupan kulmalle, tai hoilaa muiden mukana unikeon kulkueessa kesäaamuna pyjamat päällä. Viinikaupassakin tempaistaan Alanin kanssa serenadi hyllyjen välissä. (You are my sunshine on bravuurimme, toim. huom.) Ystäväpiirimme kuulemma vaikuttaa lähinnä muumilaakson asukkailta. Hänestä meille tapahtuu koko ajan kaikkea kivaa, ovi käy tiuhaan, rappusilta löytyy aarteita ja missään ei ole niin paljon meneillään kuin Hangossa marraskuussa.

Toisen ystäväni poika oli kuiskannut äidilleen: "jos mekin asuttais Hangossa, me oltais aina onnellisia." Pieni tyttö heittäytyy kesäloman jälkeen asemalaiturille ja kirkuu, ettei halua enää koskaan takaisin Suomeen. Noooh kuulkaa, arkeahan tämä Hanko-elämäkin on. Ihan tavallista arkea.

Näin muuten yhtenä päivänä jonkun ratsastavan valkoisella hevosella pitkin hiekkarantaa. Tai saattoi se olla yksisarvinenkin...

Uusi lukija: Löydät meidän Hanko-tarinamme, jota pieneksi ihmeeksikin kutsutaan, mm. täältä ja täältä. Ja sitä ihan tavallista elämää tietysti melkein jutusta kuin jutusta. Voit seurata meitä myös Facebookissa. Tervetuloa mukaan!

Kotona Hangossa-sivusto on toteutettu yhteistyössä Hangon Kaupungin kanssa. Meidän blogimme kuitenkin säilyy ihan ennallaan, omana höpsönä itsenään, ja löydät tänne samoja teitä kuin ennenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"