20.12.2013

Yrttinen linssikeitto



Olemme ottaneet jo useana vuonna tavaksi keittää joulua edeltäviksi päiviksi ison kattilallisen jotain simppeliä soppaa, niin että joulun herkut oikein hyväilevät kieltä ja mieltä sitten kun niiden aika koittaa. Tosin tänä vuonna tähän sopan ja silakan väliin taitaa ujuttautua vielä yksi tai jopa kaksi kulinaristista elämystä, katkaisemaan hyvin alkaneen keittoputken...

Länsimaista nykyihmistä on vaikea joulunakaan herkuilla häikäistä, kun yltäkylläisinä aikoina melkein jokainen päivä on herkullinen päivä. Mekin hääräämme ruoan kimpussa pitkin vuotta, ja toki nautimme, nautimme niin, mutta samalla joulun juhlallisuus ei ainakaan aterioinnin kautta nouse sellaiseen erityisasemaan kuin ennen muinoin. Pitäisikökään, en sitten tiedä?

Kun kaikkea on saatavilla koko ajan, toki kukin kukkaronsa mukaan, olen päätynyt säästelemään joitakin ruokalajeja ja raaka-aineita jouluksi, pidättäytymistaktiikalla. Kuten esimerkiksi muikunmätiä. Oi, tulee ihan vesi kielelle pelkästä ajatuksestakin!

Boquerones-tyyppisten silakoiden ohjeen jaoinkin jo eilen (ja kuten näemme, en ohjeestani huolimatta asetellut niitä auringonkehäksi!), mutta entäs se linssikeitto?

Kuullota kattilan pohjalla öljytilkassa sipulia, valkosipulia, chilirinkuloita ja porkkanasiivuja.
Lisää 2 tölkkiä tomaattimurskaa, laakerinlehtiä ja kuivattuja yrttejä.
Kaada joukkoon myös 1-1,5 litraa kiehuvaa vettä, ja heitä mukaan kenties yksi liemikuutio.
Nyt lisää liemeen huuhdeltuja punaisia linssejä, kolmisen desiä.
Mausta suolalla, mustapippurilla ja reilulla määrällä sitruunamehua.
Anna pulputtaa puolisen tuntia pienellä liekillä.
Pyöristä makua hyvällä oliiviöljykiehkuralla ja koristele persiljalla.

Murustele pöydässä kuumaan keittoon vielä fetaa, ja tarjoa paahdetun jälkiuunileivän kera.
Ihanaa!

Haluatko lukea enemmän meidän jouluruoistamme? Siinä tapauksessa klik, vuosi taaksepäin.

2 kommenttia:

  1. Teet linssisopan ihan samoin kun minä, mutta persiljan jätän päältä pois kun en siitä oikein tykkää. Fetan sijaan saataan heittää sopan päälle pieniä mozzarellapalloja, nekin ovat niin nam kun soppa niitä vähän löllöiksi kuumentaa. Ja linssejen laatua vaihtelen myös. Tänään voisikin tehdä linssikeittoa. Mekin soppailemme ennen joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liivia, menisikö persilja näin paremmin: silpo persiljaa ihan pieneksi keinuvalla veitsellä, ja lisää hyvää oliiviöljyä ja suolaa. Hiero ainekset lusikan lappeella pehmeäksi tahnaksi, ohenna vielä öljyllä ja käytä ihanan kirkasta persiljaöljyä keittojen päällä. Tosin basilikastakin tulee ihana yrttiöljy!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"