12.3.2014

Siirtymiä













Ihmisen, jonka on pakko aina välillä veivata huonekaluja, ei kannattaisi ostaa isoja rautakaappeja. Matkaa ei tällä kertaa ollut kuin huoneesta viereiseen, mutta siinäkin oli tarpeeksi! Katala painokaan tosin ei estä minua rakastamasta palavasti tuota kumisevaa entistä kirjakaappia, nykyistä astiakaappia. Tai astiakaappia ja astiakaappia... Änkesi sinne edelleen koko joukko kirjoja. Ja loput ikkunalaudalle. Rautakaapin päällä on vanhoja Hangon Keksin peltirasioita. Niistä vanhimmat on valmistettu tässä talossa, joka oli alunperin läkkisepänpaja.

Kirjoista luopuminen on yllättäen helpompaa. Laitoin taas ison pinon pois. (Lue: Jääkaapin taakse piiloon...) Ehkä en päädykään hulluksi kirjamummoksi, joka hautautuu pinojensa alle, vaan kenties lopulta omistankin vain juuri sopivasti somia opuksia kunhan tästä vielä vanhenen ja viisastun. Nythän hädintuskin näen ikkunoista ulos kirjoiltani. Toisin kuin voisi luulla, kirjoja pursuavat Pinterest-kuvat eivät saa minua läähättämään vaan lähinnä hätääntymään; mistä aloittaisin, mitä jos en löytäisi kaaoksen keskeltä mitään?

Mutta taivas miten ihania kirjoja mulla onkaan! Mulla on NIIN ihania kirjoja, että haluaisin, että te kaikki tulisitte tänne, ja mä esittelisin mun kirjoja, tekisin niistä asetelmia, ja sitten me kaikki yhdessä paijattais niitä ja te sanoisitte että kylläpä sulla Kirjatoukka on IHANIA kirjoja!

Olohuoneessa - tai mikä tuo huone nyt keittiön, jossa oikeasti pääosin oleskellaan, vieressä onkaan -  on uudessa järjestyksessä vihdoin kaksi sohvaa, ja kaksi nojatuolia, niin että sinne oikeasti mahtuu istumaan koko perhe leffailtaan tai muuten vaan. Tai seurustelemaan kamujen kanssa siten, että voi maata sohvalla samalla, joka on mielestäni ystävyyden ylin aste.

Olohuoneessa on myös edelleen kirjoituspöytä, yksi kirjahylly ja "mummon sänky", vaikka ne eivät kuviin tällä kertaa yltäneetkään.

Sohvan ylle tulee taulu. Kaivoin arkistoista neljä Herra Kameran ottamaa kuvaa kirjoista, maailmalla, ja joku niistä päätyy alumiinilevylle ja porautuu kiviseinällemme. Tiesitkö, että Herra Kameran kauniista kuvista saa teettää tauluja, erilaisia, erilaisille pohjille? Kerron siitä pian lisää.

Kuulkaa. Mä olen vähän ajatellut. Minun on pakko oppia kuvaamaan itse. Herra Kamera ei aina näe sitä mitä minä näen. Meillä on eri katse, kas kun sen ymmärsin, vaikka sydän välillä olisikin sama. Ja sitäpaitsi emmehän me koko ajan käsi kädessä kulje. Haluan omat silmät.

Kirjatoukan Pinterestiin löydät kas näin.
Ja muistin virkistämiseksi vielä Instagram, Twitter ja Facebook-sivukin..

12 kommenttia:

  1. Ihana olohuone teillä kyllä.

    Itse epäilen, että minusta tulee hullu kirjamummo. Lasken sen varaan, että joskus meille siunaantuu jälkikasvua, jotka adoptoivat osan ihanista kirjoista sitten itselleen kun olen niistä valmis luopumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään, ettei jälkikasvu halua samoja kirjoja. Vanhempani tyhjensivät omia hyllyjään, ja me emme vastaanottaneet sieltä kirjoja. Kirjoja ei kuulemma huoli enää myöskään juuri mikään taho, joten he joutuivat heittämään pinkoittain roskiin/ paperinkeräykseen. Auts mun sydämein!!

      Poista
  2. Musta tulee hullu kirjamummo, olen sen jo hyväksynyt. Testamenttaankin vain kirjoja, ellen sitten kuvittele olevani "grand-old-lady" ja lahjoitan koko kokoelman (kyllä, sitten se on jo kokoelma) johonkin suurenmoiseen yksityiseen kirjastoon. Sellaiseen kuin Murakamin Kafka rannalla kirjassa. Ehkä se on jopa yksityinen kirjasto aiheenaan minun ihanat kirjani.

    Ja ehdottomasti, jokaisen kirjamummon (tai melkein sellaisen) pitäisi järjestää tuollaisia kuvailemiasi kirja-kokoontumisia missä vain ihailtaisiin kirjoja! Minä ainakin sanon näin ruudun välityksellä, että on sulla Kirjatoukko IHANIA kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tuo kokoelma-ajatus! Ja kiitos kiitos tuosta viimeisestä virkkeestä *nyökyttelee tyytyväisenä* :)

      Poista
  3. Ihana tuo rautakaappi, keksirasiat, nojatuolit, kirjapinot, matot, kaari-ikkuna...oih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nalle! Olen varmaistanut, että kotonani on paljon päiväunipaikkoja ja aina kirja käden ulottuvilla!

      Poista
  4. Kyllä hymyilytti tuo kappale kirjojesi paijauksesta! Ihanasti kirjoitettu! Ja tuli niin sydämestä:) Jos ja kun sinne päin jonain päivänä päädyn, paijaan ja asettelen aivan varmasti ihania kirjojasi mikäli vain sinulle sopii. Sulla on siellä kirja-aarreaitta, sen uskon!
    Niin, se on kamalaa kun kirja ei kelpaa. Juu on sellaisia, moniakin, jotka ei minullekaan kelpaa, mutta aina pitäisi löytyä joku kirjasto johon orpokirjaparatkin kelpaa.

    Joulun alla teinin piti viedä kouluun vanha paksu kirja. Askartelivat siitä rasian. Oi että oli mulle vaikeaa. Yritin selittää että en nyt vain voi sulattaa sitä että jostain vanhasta hienosta (kaikkihan ne ovat hienoja) kirjasta tehdään rasia. Teini ujelsi, että kaikki muut on jo kirjan vieneet ja kaikkien kotoa on löytynyt joku paksu vanha. Meiltä ei löytynyt rasiaksi ainuttakaan. Joten teini kävi kirppiksellä, osti sieltä eurolla vanhan paksun kirjan, jossa oli nahkaselkämys ja upeat marmorikuvioidut kannet. Aihe oli mitä oli, en olisi lukenut, MUTTA kyllä riipi silti vanhan kaunokaisen muuttuminen neonpinkiksi rasiaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liivia, kiva kun pidit kirjapaijauksesta. Arvaa vaan kuinka me silitellään mun kirjoja kun joskus pääset tänne asti!
      Minuakin satuttaisi vanhan kirjan repiminen, mutta toisaalta, saahan se sitten kumminkin jollain tasolla vielä uuden elämän, vaikka sitten rasiana... Tai no jaa, jos siitä on tarina jo irti... hmm... Vaikeaa vaikeaa...
      Mutta reipas teini ja nokkelaa kirppiksen käyttöä!
      Luen juuri erästä vaelluskirjaa, ja siinä revitään kirjaa sitä mukaa kun sitä on luettu, koska kaikki ylimääräinen paino on pahasta. Tästä systeemistä kertoi mysö eräs patikoiva ystäväni. Hirvitti. Ehkä minusta ei kertakaikkiaan ole vaeltajaksi, käsittääkseni meikit, viini, kirjat ja Voguet eivät ole oikein hyvällä katsottuja niissä piireissä.

      Poista
    2. Heh, samasta syystä minusta ei ole myöskään interreilaajaksi, vaikka ajatus reppureissusta Euroopan junissa viehättääkin...

      Poista
  5. Muistan, kuinka isoäitini kanssa aina veivasin ja siitä varmasti lähtöisin, myös meillä niin usein havaittu ilmiö.
    Rautakaappi vaatii varmasti voimaa, mutta yllättäviin suorituksiin pystyy nainenkin joka haluaa veivata. T. yksin painavat nojatuolit yläkerrasta alakertaan siirtänyt. Tsemppiä kuvauksen opetteluun, ymmärrän hyvin tuon, että haluat nähdä itse ;)
    Ihailen niin teidän värikästä kotia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, kiva kun pidät, vaikka meidän onkin melkein teidän kotinne vastakohta kaikessa rönttöisyydessään! :D
      Minä, joka helposti heittäydyn heikoksi milloin missäkin tilanteessa olen myös suoriutunut käsittämättömistä kantamuksista yksikseni. Yleensähän veivaan vain silloin kun Herra Kamera on poissa. Nyt hän oli apuna, joten rautakaappi siirtyi ihan sukkelasti. Mitä nyt kynnyksen kohdalla vähän itketti.

      Poista
  6. Ihania yksityiskohtia ja värejä koko koti pullollaan, mutta tuo ikkuna mun mielestä ylitse muiden.. Ihan mahtava - amazing!!
    -Tiina

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"