8.4.2014

Häslä


Jennifer Lawrence elokuvassa American Hustle on uusi hiusidolini. Muutenkin tuo 70-luvun look viehättää, 70-luvun lasta. American Hustlessa kyseistä vuosikymmentä saa kuulemma kyllikseen, eikä se rajoitu vain kampauksiin, meikkeihin ja vaatteisiin, vaan myös vallan viimeisen päälle lavastettuihin interiööreihin.

Hiuslaitteen lisäksi voisin ottaa Jenniferin leukalinjan. Katsoin päivänä muutamana videokuvaa itsestäni ja melkein putosin penkiltä. Mitämitämitä mun naamalle on tapahtunut, onko se pudonnut puoli metriä alaspäin viime aikoina? Sanonpahan vaan, rakkaat lukijani, että kun nainen täyttää neljäkymmentä, kaikki romahtaa.

Ajelimme viime lauantaina drinkeille Brondan baariin. Nerokasta. Ihan yhtä nerokasta ei ollut isku Stockan meikkiosastolle yhden Border Linen (giniä, pinkkiä greippimehua, minttua, sitruunaruokoa) jälkeen ulisemaan että tehkää mun naamalle joooooootaaaaaiiiiin.

Meikkimyyjä from heaven kyseli ensin asiantuntevasti kauneudenhoitorutiineistani. Noh, illalla pesen kasvoni millä milloinkin ja aamulla laitan jotain rasvaa. Nivean sinisestä peltipurkista, esimerkiksi.
"Kai te kuitenkin teette säännöllisesti kuorinnan ja käytätte naamioita?"
(Milloin, oi milloin minua ryhdyttiin teitittelemään meikkiosastoilla ja tarjoamaan tuotteita "vanhenevalle iholle"?)
Hymyilen pahoittelevasti. Myyjä alkaa mennä jotenkin ihan mutkalle.
"Seerumia?" Ravistan päätäni.
"Yövoidetta?" hän jo kuiskaa. Koen pakottavaa tarvetta pyytää anteeksi.
Kasvoveden ja silmänympärysvoiteen kohdalla voisin melkein vannoa, että hänellä on kyyneliä kauniisti rajatuissa silmissään.

Kävelen lopulta pienen, kauniin paperikassin kanssa ulos. Nyt alkaa uusi elämä!
Unohdan kassin Stockan Herkkuun, siihen leivostiskin eteen.

Oikeasti uskon, että kauneuden, terveyden ja hyvän unen salaisuus on - ei, ei gini senkin höpsöt, vaan riittävä määrä Hangon erinomaisen raikasta meri-ilmaa ja hanavettä, päivittäin.

Herra Kamera kävi katsomassa American Hustlen itsekseen, minä en ole sitä vielä nähnyt. Pyysin häntä kirjoittamaan teille elokuvasta pari sanaa, mutta siihen hänellä ei ollut aikaa. "Entä haastattelu?" kysyin, ja sehän sopi kiireiselle miehelle. Sain puhelinajan.

Kirjatoukka: Kävit sitten katsomassa American Hustlen. Mitä pidit?
Herra Kamera: Se oli ihan hyvä.
Kirjatoukka: Haluatko tarkentaa vähän?
Herra Kamera: Siis, oli se kyllä, ihan tosi hyväkin. Välillä.
Kirjatoukka: Mitä vielä haluaisit kertoa elokuvasta lukijoillemme.
Herra Kamera: Eipä siitä sen kummempaa.
Kirjatoukka: Asia selvä. Lukijat ovat varmasti aivan liekeissä tästä.
Herra Kamera: Kiva.

16 kommenttia:

  1. Naaman romahtaminen on tosia asia. Mun työkaveri sanoi aikoinaan, kun nainen täyttää 40 vuotta, alkaa naaman paikoilleen laittamiseen kulua aamusiin aikaa...Valittavan oikeassa oli.
    --H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihmeesti saa aikaa kulumaan peilin edessä, tosin olen aina ollut kova tyttö meikkaamaan. Mutta sitten on sekin, ettei unohtuisi tälläämään itseään kuin kaksikymppistä... Pitäisi varmaan päivittää meikkiopit tähän päivään ja tähän naamaan!

      Poista
  2. Ei se mitään! Äitini sanoi aikoinaan, että kauneus katoaa mutta siannahka kestää (YÄK - niinkuin monelle muullekin hänen viljelemistään sanonnoista). Hangon vesi on parasta mutta mikä siinä on, että karvat kasvavat sinne missä niiden ei kuulu olla ja harvenevat sieltä, missä niiden kuuluisi olla. Väärät kohdat kiristyvät ja väärät valuvat kohti maata. Näin se vaan on. Täytyy ottaa Fonzien asenne: peiliin katsoessa todetaan vain, ettei ole mitään parannettavaa ja lauletaan: Olen erittäin hyvä ellen täydellinen ... Silti - voihan sitä joskus yrittää tehdä jotakin, jos ehtii, viitsii, jaksaa, kokee sen hyväksi tms. Voi rakas Anna, kun olet joskus vuosikymmenten jälkeen ylittänyt kuusikymppiä, muistelet aikaa nelikymppisenä tyyliin: silloin sentään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, mahtavaa Terhi! Alan kyllä uskomaan, että kosteusvoiteella on tarkoituksensa. Olen ollut nyt ruodussa pari päivää, ja iho kiittää.
      Tuo on kuule niin totta, että pitäisi nauttia nyt tästä hetkestä, sillä seuraavaksi olen 50, sitten 60, sitten 70, enkä ainakaan nuorene. Kiitos kun muistutit <3

      Poista
  3. Eli ehdottomasti American Hustle-filmiä katsomaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän tuon jälkeen muutakaan voi ;)

      Poista
  4. Höpöhöpö romahtamiselle:) Aika paljon voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu ja mitä ei tapahdu, eikä siihen tarvita kalliita tuotteita tai special efectejä. Itse uskon seuraaviin: liikunta, ulkoilma, riittävä uni. Neljäkymmentä ei edes ole ikä eikä mikään. Totta kai on eri näköinen kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta sanoisin että onneksi. Ja itse olen ainakin tuhannesti paremmassa fyysisessä kunnossa nyt pian 47 -vuotiaana kuin vaikka 10 vuotta sitten. Ihan omaa ansiotani!
    Piilomajan Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, kadehdin fyysistä kuntoasi, itse olen laiskaakin laiskempi. Mutta olen hyvä nukkumaan, annetaan siitä mulle pari pistettä! Olet oikeassa, onneksi olen jo hiukan eri näköinen kuin parikymppisenä. Hyvä näin :)

      Poista
  5. Mä en nyt oikeasti ole varma, että oletko sinä tuossa kuvassa hyvin tällättynä vaiko joku daami leffasta? Lukee siellä Jennifer...mutta mulle nimi ei sano mitään. Sinulta ainakin näyttää!
    Mua nauratti kyllä makeasti tuo miehinen sanatulva Herra Kameran suusta. Omani tiivistää yleensä kaiken kahteen sanaan. Se niistä filosofisista keskusteluista. Onneksi hän on sentään loistava kuuntelija ja minä loistava pitämään monologeja.

    Ja juu, nelikymppisenä ulkonäkö romahtaa! Ellei a) omaa superhyviä geenejä b)harrasta sitä Katin edellä mainitsemaa liikuntaa. Minulta puuttuu supergeenit ja sen lisäksi olen liikunnan vihaaja. Mutta jos saisin kävellä Pariisissa joka päivä, niin rupsahtaminen ei kävisi ollenkaan niin äkkiä, huomasin. Mutta ei mua täällä "maalla" huvita kävellä muualle kuin ruokakauppaan. En saa minkäänlaisia kiksejä pururadoilla tai ruman kaupunkitaajaman pyöräteillä kävelemisestä...ja muut lajit taas, ne ei ole ollenkaan mua varten, aina löytyy parempaakin tekemistä.
    Mutta mutta, toisella tapaa ikä kyllä kaunistaa; se viisauden pilke ja välke, seesteisyys itsensä kanssa, oman tyyli löydetty, itsetunto kohdallaan jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liivia, siis voimme ajatella näin päin, että hyvässä lykyssä Jennifer näyttää parinkymmenen vuoden kuluttua ihan Kirjatoukalta? Lucky girl! (Kiitos, olen ihan otettu.)
      Ai sinullakin on maan hiljaisia miehenä. Ai sinäkin pidät monologeja. Tuttua, niin tuttua...

      Myös minä olen surkea kävelijä, ellei kävely tapahdu juurikin Pariisissa ja ilmene ennemminkin hortoiluna. Olen nyt kyllä vähän ryhdistäytynyt, tosin senkin hyvän alun katkaisi flunssa, joka nyt on "pakottanut" sohvan pohjalle pariksi päiväksi. Hangossa ei kyllä ole kauniista maisemareiteistä pulaa, että sinänsä. Kunhan jokaisen lenkin päässä on kahvila tai kuppila.

      Olen ihan tyytyväinen näin, geeneineni, ei siinä mitään. Ihmettelen vain miksei kukaan kertonut, että ei ne naururypyt (sehän olisi vain somaa) vaan se kaikki muu...

      Poista
  6. Kauneus katoaa mutta siannahka kestää - loistava! Tämän omin heti, kiitos Terhi. Ja joo, toki voi liikkua ja kaikkea semmosta ja olla hyvässä kunnossa fyysisesti, mutta kyllä roikahtavat leukapielet tahi buldoggijuonteet suupielessä ja muut sellaiset näyttäs olevan aika paljon geneeistä kiinni. Miten suuria ongelmia nuo tuollaiset on, siitä voi keskustella.

    Itse olen sitä mieltä, että ei ole suuria ongelmia, mutta voi JUMA, että ottaa toisinaan pattiin kun katsoo itseään peilistä hyvin juhlitun illan jälkeen...Voiteisiin en kyllä usko. Tuhlaan nekin rahat mielummin leivoksiin tai kivoihin lehtiin.

    Lempi Sveitsistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivoksia ja kivoja lehtiä... heitetään Lempi peilit roskiin! :D

      Poista
  7. Heh,minäkin olen kosmetiikkamyyjien epätoivon kohde - samoja kysymyksiä on käyty läpi muutamaan kertaan suurin piirtein samoilla vastauksillakin :-)
    Ja tuo miehen kuvaus elokuvasta kuulostaa tosi tutulta - samanlaista kuulee meillä kotona melkein aiheesta kuin aiheesta. Parasta on kuitenkin se, kun olen jossain reissussa (tai päinvastoin) ja kirjoitan 10 rivin statustekstarin ja vastauksena tulee"kaikki ok"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näin että meikkimyyjä aivan kärsi, kuin olisin korventanut jalkapohjiaan. Mutta oli hän oikeassakin, olen nyt ollut tottelevainen, ja ehkä pientä edistymistä on havaittavissa :)
      Miehet... Joudun aina sanomaan Herra Kameralle että "eiku kerro ihan kaikki, ihan kaikki kaikki kaikki!" Muuten tulee pelkää ookoota. Tai jopa tyhjä tekstiviesti, nyt hän on keksinyt sen. Ei tarvitse edes kirjoittaa mitään, kunhan kuittaa.

      Poista
  8. Nyt vasta katsoin muiden kommentteja ja sinun vastauksiasi ja oli pakko tulla lisäämään että mun mieheni on kans näitä kahteen sanaan tiivistäviä ("en puhu jos ei ole asiaa") mutta hänen paras valttinsa on sittenkin lukita korvansa aivan täysin kun keskittyy johonkin, esim.vain olemaan ja hengittämään eli hän voi olla kuulemattomuuden tilassa melkein koska vaan. "Ei tästä ole puhuttu mitään." "Ei olekaan, MINÄ puhuin siitä, sinä et kai taas kuullut, vastasit kyllä."

    Piilomajan Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä... TO-DEL-LA turhauttavaa, olen usein puhunut pitkät pätkät, sopinut, säätänyt ja järjestellyt, ja sitten tulee ihan uutena asiana tolle Herra kameralle taas kaikki... :D

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"