1.6.2014

Herkkis


Kylläpä nykyään analysoin itseäni. Voin vakuuttaa, että minä olen ollut kuin puhdas pöytä tähän mennessä mitä taudinmäärityksiin tulee, osittain johtuen omasta nääääääh-asenteestani kaikkia diagnooseja kohtaan. Jos viimeksi oltiin iholla, niin nyt mennään jo pinnan alle.

Viime viikkoina mediassa on puhuttu erityisherkistä ihmisistä. Arvaatte varmaan kenelle kellot soivat. Tein testin ja sain tulokseksi 21/23.

Mutta siis, eivätkö KAIKKI tunne näin?

Joskus olen varovasti sanonut Herra Kamerallekin, joka sentään on parikymmentä vuotta tätä riuhtomistani rinnalla seurannut, että minulla on haituvainen epäilys, ettei elämä ole kaikille näin vaikeaa. Että jos ihmiset tietäisivät, millaisen roihun ja sisäisen runsauden kanssa minä elämääni elän, verrattuna siihen, että joillakin se näyttää sujuvan niin seesteisesti, ilmavasti ja rennoin rantein.

Testissä kysytään mm. tarvitsetko vetäytymistä liioilta ärsykkeiltä. Tarvitsen! Todellakin tarvitsen! Rasitutko kirkkaista valoista tai voimakkaista tuoksuista? Kyllä! Oletko tunnollinen? Liian kanssa.
Tuletko epämiellyttävän virittyneeksi kun paljon asioita tapahtuu ympärillä? Oui madame.

Huomaan, että olen helposti uupuneempi kuin monet muut. En väsynyt semmoisessa nukkumis-mielessä, vaan lepäämis-mielessä. Tuntuu, että elän järjettömällä sykkeellä ja ihan jokaikisellä solulla ja tarvitsen siksi säännöllisesti hengitysaikaa. Kovalevy täyttyy äkkiä, ei siksi, että tilaa olisi vähän, vaan siksi, että reagoin niin moneen. Jos tuntosarvet ovat koko ajan pitkällä päästä ja huippuvirittyneinä, ei ihme, että välillä väsyttää.

Ihmisten seura on minulle antoisaa, mutta voimiavievää. Imen kanssaihmisten ilmanpaineet itseeni. Olen muutaman vuoden pitänyt monia ihmisiä, ystäviäkin, loitolla juuri tästä syystä. En jaksa kannatella muita. Kannattelu pätee myös laajempiin kokonaisuuksiin. Kannattelen myös esiintyjiä, puhujia, kokonaisia bändejä keikoillaan - hullua.

Tarvitsen yksinoloa valtavia, kolossaalisia määriä. Hiljaisuutta. Minä olen se, joka juhlissa menee välillä naistenhuoneeseen vain painaakseen otsansa hetkeksi viileää ovipintaa vasten ja palatakseen sitten taas takaisin kulmakarvoja myöten rentoutuneena.

Helsingin Sanomien haastattelussa psykologi Heli Heiskanen kertoo myös, että herkkä ei aina ole se ujo, vaan myös ulospäinsuuntautunut ekstoverttikin voi olla herkkä. Tähän lankaan olen aina mennyt, en kuuna päivänä olisi määrittellyt itseäni "herkäksi". Minähän on suunapäänä ja keskipisteessä ja yks sosiaalinen sopuli kaikin puolin.

Mutta joskus pakenen jopa itseäni toiseen huoneeseen. Lehtien luku on niin hirveän inspiroivaa, sytykkeet netistä saavat pääni täyteen kuin paraskin kuplajuoma. Kirjat, elokuvat ja keskustelut rönsyilevät veressäni pakahduttavan kuumina. Olen välillä ihan puhki, vain vietettyäni päivän omassa sukkelassa seurassani.

Tavallaan uskon, keittiöpsykologina tässä keittiönpöytäni äärellä, että blogi ja sen laahukset ovat minulle mitä oivallisinta terapiaa. Minun ei tarvitse pitää kaikkea kiehtovaa itselläni, vaan saan laskea ne irti, teille. Varsinkin Facebook-sivuani seuraavat varmasti tietävät mitä tarkoitan. Vapautan inspiraatiot kuin ilmapallot ja ne eivät kuormita minua enää. Omalle energialleni jää tilaa.

Erityisherkkyys vaatii kantajaltaan vahvoja elämänhallintakykyjä ja lempeää ymmärrystä. Ei tokikaan ole haitaksi, jos läheisetkin ymmärtävät. Erityisherkkyys ei kuitenkaan ole vain rasite.
Testissä on myös väite vastattavaksi: "Minulla on rikas ja monimuotoinen sisäinen elämä". Totta. Niin ihanan totta.

Päivän kirja siis: Elaine Aron, Erityisherkkä ihminen (Nemo)

13 kommenttia:

  1. On ihan pakko kommentoida, koska luin itsekin saman tekstin ja kuulostat joiltain osin hyvin samanlaiselta kuin minä!

    Isoimpana tekijänä herkkyydessäni on se kuinka olen kovin herkkä ympäristölle. Imen ympäristöstä kaiken itseeni, muistan hyvin visuaalisesti kaikkea, esimerkiksi reitit yhdellä kulkemalla, mitä ihmisillä oli päällä, mitä yksityiskohtia paikassa oli, värit, kuviot. Vilkkaassa ruokalassa on vaikea keskittyä lounaskaveriin, kun on ympärillä niin paljon ärsykettä; ääntä, ihmistä, tapahtumaa. Vilkkaassa paikassa päivän vietettyäni olen aivan poikki. Tuntuu että havainnoin sellaisiakin asioita, mihin muut ihmiset eivät kiinnitä huomiotakaan.

    Rikkaushan se kuitenkin vain on, kuten sinäkin kerroit. :-)

    VastaaPoista
  2. Sain testissä 15/23. Ymmärrän entistäkin paremmin, miksi sinä ihmisenä ja tekstisi ovat niin kiehtovia. Ei kai kukaan, joka ei tunne minua todella läheltä, pidä minuakaan herkistelijänä. Hyvä ystäväni kysyi, mikä on läheisten ystävieni yhteinen piirre ja tiesin heti: he ovat kiinnostuneita kaikesta, mikä liikkuu ja kaikesta, mikä ei liikukaan. Niin minäkin. Siksi minulle sopii eläminen ja asuminen täällä metsän keskellä, meren rannalla. Tarvitsen todella suuren reviirin ja paljon omaa aikaa voidakseni hyvin ja sitten taas elämän syrjään kiinni täysillä! Eläköön sosiaaliset sopulit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätisti sanottu, tuo kiehtovuus, kiitos :)
      Ja mitä mainioin lause: "he ovat kiinnostuneita kaikesta, mikä liikkuu ja kaikesta, mikä ei liikukaan." Ollapa joskus vähän vähemmän altis innostumaan!

      Minulle Hanko on ollut todellinen onnenpotku asuinympäristönä. En ole tajunnutkaan, että tarvitsin tätä kaupunkia tälläkin tasolla. Hiljaisuus, rauha... Ja sitten kesä. Esimerkiksi heinäkuusta ja kesästä muutenkin toivun yleensä vasta joulun tienoilla!

      Poista
  3. Luin postauksesi rivi riviltä onnellisempana, joku toinenkin! Olen ohimennen törmännyt tuohon asiaan viime aikoina mutten ole siihen sen enempää perehtynyt. Mutta en voinut olla klikkaamatta Hesarin sivulle: mikä mahtava juttu - ja testitulos 20/23! Minulla on diagnoosi! Kiitos suunaukaisusta tässäkin asiassa Kirjatoukka! On pakko lukea tuo kirja. Olen lastentulon myötä oppinut tässä asiassa itsestäni paljon, jaksamisestani ja melunsiedosta ja tarpeesta omalle latautumisajalle, olen mm. nukkunut päiväunia siitä asti kun esikoistani odotin, ja tarvitsen leponi yhä, vaikkeivät lapset niitä nukkuisi! Mutta tämä tieto oli viimeinen naula arkkuun! Itsensä ymmärtäminen on ensimmäinen askel itsensä armoittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Itseäni testi helpotti, ymmärsin yhtäkkiä niin monta asiaa itsestäni. Ja toisaalta miehestä myös, joka kokee asiat ihan eri tavalla. Siis SIKSI toimimme niin eri tavalla samoissa tilanteissa, NYT ymmärrän! Turhaan olen marmattanut, hän ei aisti samalla lailla.

      Ja hei, minäkin olen päiväuni-ihmisiä :)

      Poista
  4. Sain tismalleen saman tuloksen kuin sinä! Me herkkikset:)
    Minä joka kasvoin isossa perheessä, muistan jatkuvasti kärsineeni kaikesta siitä sähinästä ympärilläni eikä sitä kukaan tajunnut. Oli tietoista hankkia itselle vastakohtainen elämä, vai miten sen nyt sanoisi.
    Mutta pakko sanoa vielä, että olipahan testi...että sen perusteella ei kannata tehdä kauhean painavia tulkintoja itsestään:)
    Ja vielä sekin mielenkiintoinen seikka itsestäni; teen työtä jonka vaatii todella kovan panssarin ja periaatteessa äärettömän sietokyvyn, ja sitten kuitenkin tämä herkkyysdiagnoosi. Että ei se sitä sano, etteikö voisi olla herkkä ja vahva yhtäaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai voi olla herkkä ja vahva yhtäaikaa, ja pitääkin, jotta pärjää tässä maailmassa. Eivät sulje toisiaan pois. Testissä oli hyvää se, että asioita tuli funtsittua. Minulla ainakin tämä selitti NIIIIIIN paljon. Ymmärrän itseäni paremmin, ja voin tehdä tietyille asioille jotain. Että siinä mielessä hyvä testi!

      Poista
  5. Meitä herkkiksiä on moneen lähtöön.. En ole ollenkaan impulssi-innostuja, vaan päinvastoin insinöörimäisen rationaalinen ja harkitseva - suorastaan varovainen elämänkulkija. Ja silti olen ollut lapsuudesta asti erittäin herkkä, luova ihminen. Ystäväni onkin sanonut, että inssi-peruskallion päällä on turvallista innostua luovastikin revittelemään! :)

    Kun harkintani jälkeen johonkin asiaan paneudun, en ole ensimmäisten vastoinkäymisten myötä hetikään hellittämässä. Luovutan sitten vasta kun tiedostan, ettei mitään hedelmällistä ole enää tehtävissä. Päätöksen tehtyäni en jää ratkaisuani vatvomaan; siinä ajankohdassa tein niin viisaan ratkaisun kuin kykenin. Ja avoimin mielin, elämästä kiittäen, etiäpäin!

    Olen todella kiitollinen Kirjatoukalle, että hän rohkeasti jakoi meille lukijoille tuntojaan. On kiinnostavaa, että vaikka herkkyys voi ilmetä monella eri tavalla, kummuta erilaisista lähteistä, tunnekokemukset voivat olla hyvin samankaltaisia: innostusta, paneutumista, voimien hiipumista, lepoa.. Kun osa meistä tuntuu menevän koko ajan turbo päällä ja toiset taas tasaisesti jytkyttävät dieselillä elon tiellä. Ja herkkikset tarpeen tullen kaasuttavat, hiljentävät - ja toivottavasti muistavat pitää turvavälin! Turvallisuushakuinen varojakin uskaltaa kyllä tehdä tarvittaessa ohitussiirtoja, kunhan on koettanut ensin ennakoida riskit minimiin.. ;)

    Turvallista kesäeloa

    t. Herkkä mutta luja mehtäläinen ;)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos mehtäläinen, kivahan teille on tuntojaan jakaa, kun te olette tukena tai jopa vertaistukena! Sanot niin hyvin: "Päätöksen tehtyäni en jää ratkaisuani vatvomaan; siinä ajankohdassa tein niin viisaan ratkaisun kuin kykenin" - siinäpä elämänviisaus, jota aion kantaa mukanani.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Olipa mukaansa tempaava kirjoitus! Ajankohtainen aihe tulee vastaan monella foorumilla. Herkkyys on vahvuus, kun muistaa huolehtia omasta jaksamisestaan itseään kuunnellen. Wc:n oven viilennys kuulosti huisin tutulta. Aurinkoisia kesäpäiviä sinne etelään! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiva kun kävit kommentoimassa! Juuri tuon tajusin kun itse itseni analysoin: omasta jaksamisesta täytyy huolehtia, omilla ehdoilla. Kaunista kesää kauniiseen kotiinne!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"