Se on hyvin helppoa. Ensin otan parhaimman tarinankertojaääneni ja kohottaudun koko pituuteeni sanoen kaikuvalla taikasoinnilla "Ajatelkaa... tätä... matkana..!"
Seuraavaksi kiristelen hiukan ruuveja ja sihisen: "Jokainen nyt pystyy istumaan vaikka seipään nokassa kaksi tuntia, vaikka ei niin kiinnostelisi."
Lopulta annan jalomielisesti luvan ostaa aulan karamellitiskistä jotain pientä.
Mutta oikeastaan, houkutteleminen oli tällä kertaa aika helppoa. Meistä on hauskaa olla yhdessä elokuvissa. Elokuva EI ollut esittelystään huolimatta "romanttinen" eikä "komedia", mutta se oli hyvä. Se OLI pieni matka. Ja kuten aina matkoillakin, Herra Kamera hiukan uuvahti jossakin kohtaa, ja otti pienet tirsat.
Koska olen jumittaja, tutkin koko loppuillan Mumbain uskomatonta kotiruokakuljetussysteemiä, dabbawalloja eli kuskeja ja heidän järjestelmäänsä, satojen tuhansien lounasannosten ihmeellistä matkaa läpi miljoonakaupungin kotijoukoilta työpaikoille ja takaisin. Lähettelin asiasta tilastoja ja kiinnostavia linkkejä lapsille Facebookin viestiboksit täyteen. Voi kuinka he lienevätkään tyytyväisiä kun heillä on niin hauska äiti!
Tänään on vuorossa iranilaisen Asghar Farhadin Pariisin liepeille sijoittuva Le Passé - Menneisyys. Mutta sen me katsomme kahden.
Lue lisää: Nyt-lehden elokuva-arvostelu Menneisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"