4.11.2014

Uuniin!

Pitkästä aikaa vähän ruokahöpinöitä.

Haalin maanantaina jääkaapista ja erinäisistä koreista keittiön pöydiltä kourallisen tomaatteja, yhden väsyneen paprikan, sipuleita, valkosipuleita, kurttuisia chilejä viikonlopulta, nahistuneita oliiveja...

Pistin kaikki kaverit lohkoina tai pilkottuina uunivuokaan, paitsi valkosipulin kynnet kokonaisina ja lorottelin öljyä ylle. Maustoin kuivatuilla yrteillä, suolalla, pippurilla ja ihan aavistuksella hunajaa. Hissuttelin uunissa kunnes tuoksu täytti talon, ainekset olivat pehmoisia ja reunat vähän väriäkin saaneita.

Näin syntynyt mössö sekoitettiin napakkaan täysjyväpastaan. Kokoon kylpeneet vihannekset olivat makeita, valkosipulit kuin toffeeta ja chilikin ihan kilttinä.

Edullista, oivallista ja uhkaavalta ruokahävikiltäkin vältyttiin. Nam!

Saa nähdä mikä kokkailukuume iskee kun illalla menemme katsomaan intialaisen elokuvan The Lunch Box. Hangon Elokuvajuhlat jatkuvat vielä viikonlopun päätapahtuman jälkeenkin, torstaihin saakka. 

2 kommenttia:

  1. Nämä teidän ruokapostaukset kuvineen on niin hyviä, että ne saa joka kerta veden kielelle ja nälkäiseksi! Voin tuntea tuon huumaan tuoksun nenässäni. Hyvä ruoka on vain niin <3

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"