21.12.2014

"And my dear, we're still goodbying..."






Hanko sai ohuen sokerikuorrutuksen viime yönä, ehdimme nähdä siis muutamat haituvaiset lumihiutaleet ja rannan kaislojen kauniit kuurankukat ennen lähtöämme. Ja aurinko, se ei vain lakkaa paistamasta. Sitä ei tarvitsisi lähteä etsimään muualta, eikä muuten enää hyvää leipääkään. Nixun pian avautuvasta kahvila-leipomosta (jossa tällä hetkellä kahvilakoneita odotellessa on vasta pieni herkkukauppanurkkaus) saa jo nyt niin uskomattoman hyvää, rapeakuorista Levain-leipää, etten keksi kohta enää mitään järkevää syytä matkustaa Ranskaan!

Leivästä tuli mieleen, että katoimme sitten kuitenkin eilen illalla yllätykseksi lapsille joulupöydän. Oli graavia lohta, mätiä, sinappisilliä. Oli kinkkua, terriiniä, hilloketta. Sitten tyhjennettiin suklaarasia ja pelattiin Scrabblea. Kaikki maistui niin hyvältä, voi jospa osaisi sen oikeankin joulun noin kevyesti ja leikkisästi rakentaa! Tuo ranskalaistyyppinen hapanjuurileipä oli ihan ässä paahdettuna, dijonnaisilla sipaistuna, päällään paksu viipale joulupateeta sekä koristeltuna cornichoneilla ja ryöpyllä paahdettua sipulia.

Blogi sulkee nyt ikkunaluukkunsa joululoman ajaksi. Jos satumme olemaan aikaansaavalla tuulella, voi tänne ilmestyä jokunen "postikortti" matkalta. Uusi vuosi ainakin alkaa sitten aikamoisen ranskalaisissa tunnelmissa, luulen ma. Niin, uusi vuosi... Se olkoon edeltäjiänsä lempeämpi, jos saa toivoa.

Kiitämme lämpimästi teitä mukana eläjiä tästä vuodesta. Teistä monista on tullut ihan oikeita ystäviä, vaikka välissä olisi vain nimimerkki, ja kasvot sen takana tuntemattomia. Hirmuisen kilttiä, että jaksatte seurata meitä vuodesta toiseen. Muutaman lukijan olemme onnistuneet saamaan ihan käpäliimme asti tänäkin vuonna, terveisiä teille! Tervetuloa myös kaikki uudet lukijat, toivottavasti osaamme olla sen verran antoisaa seuraa, että pysytte kyydissä jatkossakin.

Kotitonttu jää vahtimaan taloamme, joten naapurit ja satunnaiset ohikulkijat älkööt säikähtäkö vaikka täällä kynttilät lepattaisivatkin poissaollessamme.

Nyt, au revoir!

Inforuutu: Nixun vielä nimetön herkkukauppa ja tuleva konditoria sijaitsee Hangon kävelykadun meren puoleisessa päässä, vaatekaupan kulmassa. Nyt sieltä saa jo vaikka mitä maistuvaa jouluun, kuten itse tehtyjä pipareita, suklaakonvehteja ja juhlavia kakkuja, sekä karamellejä, laatusuolaa ja mausteita. Kylmäkaapista voi poimia joululaatikoita, pateita, kastikkeita ja muuta joulupöytään kuuluvaa. Sieltä löytyivät myös sopivat tuliaiset Ranskaan. Muista myös Nauti Cafén jouluherkkunurkka, På Krokenin erilaisia joulukaloja pullisteleva tiski sekä ravintoloiden tilausjouluruoat. Ettei vaan herkullisin joulu asuisi - Hangossa!

12 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa matkaa ja oikein tunnelmallista joulua! Kaunis aurinko ja kauniita kuvia! Näillä kuvilla olet vakuuttanut minut että Hankoon kannattaa tulla muutenkin kuin kesällä.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa matkaa, hyvää joulua ja sitä lempeämpää Uutta Vuotta!
    Odotan jo nyt teidän matkakertomusta ja upeita valokuvia :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ja nautinnollista matkaa! Odotan jo kokemuksia ja kertomuksia Ranskasta. Rakkaudentäyteistä joulua teille kaikille! Tervetuloa takaisin - voi kuinka me teitä kaivataan! Mekin saamme poikasemme käymään Hangossa joulun tienoilla ja se on juhlaa se!

    VastaaPoista
  4. Mahdottoman kauniita kuvia, viimeinen varsinkin...
    Kuin viesti rajan taakse menneille, valon välkähdys kajastuksineen...
    Jäämme odottamaan kuulumisia, nautitaan joulun pyhistä!

    Nikadora

    VastaaPoista
  5. Talvimaisema helli teitä näemmä jo lähtiessä. Oikein rentouttavaa ja rauhaisaa lomaa koko poppoolle! PS. Kun on kerran tiensä tänne löytänyt, täällä on ja pysyy!

    VastaaPoista
  6. Hyvää matkaa, lämmintä Joulua ja erityisesti lomaa arjesta♥ Täällä me ollaan, kun palaatte.

    VastaaPoista
  7. Kirjatoukka!
    Minkähänlainen perhonen sinusta oikein tulee kun jo toukkavaiheessa olet noin valloittava?
    Lämmin kiitos sinulle niistä lukuisista hykerryttävistä teksteistä, kuvista, ajatuksista; olet kuule monta päivääni pelastanut:).
    Kaikkea kaikkea kaikkea hyvää.
    annu


    VastaaPoista
  8. Tervemenoa ja huisia elämyksiä teille! Ja ens vuonna sitten taas meille, kun saadaan lukea tarinoitasi ja ihastella Herran kuvia.

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
  9. Tää on ehdottomasti yks lempiblogeistani ja ihania kuvia. Teillä on ehdottomasti myös onnellisin perhe, jonka tiedän. Pitäkää siitä kiinni ja huolehtikaa toisistanne. <3

    VastaaPoista
  10. Ihanaa Ranskan matkaa teille kaikille nyt toivon! Odotamme varmaan kaikki innolla jotain pientä purtavaa sieltä Ranskalaiselta visiitiltä täällä blogilla, siis ei syötävää välttämätta vaikka se ruokaankin voi liittyä mutta lukemista lukemista rakas Anna!

    God Jul & Gott nytt år önskar,
    Carina

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikki ihanat kivoista viesteistä ja toivotuksista, olimme ihan onnenmykkyrällä niitä lukiessamme. Mukavaa joululoman jatkoa, mikäli semmoinen on meneillään, tai muuten vain valloittavia vuoden viimeisiä päiviä! Kuulemiin!

    VastaaPoista
  12. That is an extremely smart written article. I will be sure to bookmark it and return to learn extra of your useful information. Thank you for the post. I will certainly return.

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"