24.1.2015

L niin kuin lauantai

Kuva elokuvasta Linna Italiassa
Tänään oli taas semmoinen päivä, että ensin on ihan että ei sitten tapahtunut taas yhtään mitään, ja sitten kun tarkemmin ajattelee, niin tapahtui vaikka mitä.

Tyttäret olivat lähteneet perjantaina suoraan koulusta Helsinkiin. Me heräsimme lauantaihin kolmistaan. Söimme kananmunilla ja hyvällä kinkulla täytettyjä croissantteja ja menimme aamupalan jälkeen takaisin sänkyihimme lueskelemaan.

Aamupäivällä lähdimme hoitelamaan asioita. Oli niin liukasta, että luistimet olisivat olleet kenkiä paremmat jalkineet. Lipsuttelin Herra Kameran käsikynkässä, vihaan jäisiä katuja ja vihaan kylmää tuulta. Varsinainen Suomi-neito... Menimme ensin kirjastoon ja näimme Taiteilija C:n, jonka valkoista partaa minun tekisi aina mieli silitellä. Olemme kerran käyneet Pariisissa hänen sisarensa luona, sekin on varsinainen tarina...
Poika kysyi saako hän jäädä kirjastoon lukemaan siksi aikaa kun me luistelemme kierroksemme loppuun. Annoimme luvan. Kävimme lamppukaupassa, apteekissa ja ruokakaupassa ja palasimme kirjastolle poimimaan pojan. Poimimme jotakin muutakin, dvd-hyllystä elokuvan Linna Italiassa ja lehtiosastolta ranskalaisia juorulehtiä.

Kotiin päästyämme olin jo nälkäkuoleman partaalla, mutta miehet halusivat vielä ajella kauko-ohjattavaa autoa ylös ja alas Kirkkopuiston kallioita. Minä kaadoin lasiin punaviiniä, käperryin kaari-ikkunan alle nojatuoliin ja luin sitten pahimpaan nälkääni Vivi-Ann Sjögrenin keittokirjaa kunnes isä ja poika suvaitsivat palata.

Lämmitimme eilisiä fenkolipizzoja ja linnoittauduimme Herra Kameran sohvannurkkaan katsomaan elokuvaa. Poika sai peliaikansa.

Ranskalais-italialainen Linna Italiassa on kummallinen elokuva, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Minä pidin, Herra Kamera nukkui. Ajattelin, että siksikin ehkä tunnen oloni kotoisaksi Ranskassa, että siellä naisen neurootisuus on vain yksi kiehtova luonteenpiirre kaiken kiehtovan lomassa. Täällä pitää aina olla niin järkevä ja reipas ja toimelias ja säänkestävä ja käytännöllinen ja terve. Tässä elokuvassa kukaan ei ollut reipas eikä toimelias eikä järkevä. Ihanaa haahuilua, samaistuin.

Elokuvaan antaa omat lisävirityksensä sen nivoutumat ohjaajan ja pääosan esittäjän Valeria Bruni Tedeschin omaan elämään. Elokuvan linnana on hänen sukunsa linnan, josta he oikeassakin elämässä olivat joutuneet luopumaan, elokuvassa veli kuolee aidsiin, kuten Valerian veli, Valerian eli "Louisen" äitiä esittää hänen oma äitinsä, joka on konserttipianisti. Kutkuttavinta on kuitenkin se, että elokuvan Nathan, nuori poikaystävä ja komea pörröpää Louis Barrel on kuin onkin Valerian entinen kumppani. Valeria Bruni-Tedeschin sisar on Sarkozyn puoliso, siis entinen Ranskan ensimmäinen nainen, laulajana tunnettu Carla Bruni, mutta mitään häneen viittaavaa ei elokuvassa ole.

Ja katsokaa nyt mitä naiskuvia ja -rooleja elokuva tarjoaa! Miten normaaleilta (tai epänormaaleilta, kuinka vain) naiset saavat näyttää ja miten hurjia he saavat olla. Kaikenlainen söpöily on pyyhkäisty raivokkaasti pöydältä. Hullun hienoa.

Ilta jatkui elokuvien merkeissä, aika erilaisissa tosin. Menimme kolmeen pekkaan katsomaan 3D-animaation Big Hero 6. Ihan sairaan siistii! Popcornit jäivät puolitiehen kun piti lentää taivaalla ja supersankaroida mukana, hyvä, että pysyimme tuoleillamme.

Sitten haettiin reissuliisat asemalta kotiin, saatiin kuulla heidän arvionsa Mamma Mia-musikaalista (tykkäsivät, kuulemma tosi hieno ja hyvä!) ja koko perhe oli jälleen koossa ja kippurassa teemukien ja juustovoileipien ääressä.

Nyt makoilen peiton alla, Herra kameran kyljessä, läppäri sylissä ja haaveilen huomiseksi bouillabaissesta. Luen myös uudestaan ihan rauhassa teidän todella lämmittävät kommenttinne ja sähköpostinne edelliseen postaukseen liittyen. Te rakkaat, viisaat, kiltit ihmiset, kiitos kun olette siellä.

11 kommenttia:

  1. Se on hyvä elokuva. Siis tämä Linna Italiassa.Valerian ääni on hurrrrrmaava.

    VastaaPoista
  2. Mukavalta kuulostaa teidän päivänne. Meillä kävisi tuon elokuvan suhteen just sama, että isäntä nukahtaisi kesken ja minä varmaankin nauttisia. Kovin vähän tulee yhdessä leffoja katseltua kun on niin erilainen maku...
    Tsemppiä sulle tutkimuksiin ja pidähän lippu korkealla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika lailla samanlainen elokuvamaku, mutta jostain syystä jomman kumman on aina pakko nukahtaa. Ja se on harmillista se, sillä leffan jälkipuintihan olisi puoli ruokaa... Kiitos tsempeistä Nonna!

      Poista
  3. Katsoin itse saman elokuvan joulun aikaan ja pidin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain jännää siinä oli, jota ei edes oikein osaa pukea sanoiksi. Tekisi oikeastaan mieli katsoa heti uudestaan.

      Poista
  4. Puukenkämies on ryhtynyt lukijaksi, olen iloissani. Hän lainaa kirjahyllystä kirjojani ja tutustuu siten minuun, tai siis hän tutustuu kirjoihin, minä ajattelen kirjojen olevan outoja kylkiluitani. Tämmöistä ei ole ennen tapahtunut, korkeintaan yhden kirjan on joskus lainannut ja lukenut. Hänellä on semmoinen työ nyt, että on hetkiä, jolloin pitää vain odottaa, silloin voi lukea.

    Elokuvineni olen silti mielelläni yksin, en kestä minkäänlaista kritiikkiä tylsästä elokuvamaustani. Sillä sehän vasta täydellistä onkin, että ei tapahdu mitään, ei koeta suuria tunteita, eikä liiemmin ole päämäärää, sellaisista minä tykkään. Haahuiluelokuvat, ne joissa nukahdetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä joskus pyydän Kameraa lukemaan jonkun kirjan, jota en ehdi itse lukemaan, ja jonka arvelen muutenkin olevan enemmän hänen kuin minun mieleeni, mutta josta kuitenkin janoan kuulla lisää. Ja luemme paljon peräkkäinkin, että voimme sitten jutella luetusta. Tai paljon ja paljon, enemmän kuitenkin omiamme.
      Leffoissa meillä on tosi samanlainen maku. Toki on sitten kasa elokuvia, joita hän saa katsoa yksinään, tai sarjoja, mikään poliisi- tai rikosaiheinen ei iske minuun. Ei mitään liian pelottavaa tai hurjaa Kirjatoukalle. Elokuvissa K7 on yleensä minunkin ikärajani ;)
      Ihan niin kuin sinäkin, minä rakastan kirjoja ja elokuvia, joissa ei oikeastaan tapahdu mitään. Paljon puhetta mielellään, ja ruokakohtauksia. Ei alkua, ei loppua, vain sattumanvarainen ikkuna johonkin kohtaan elämässä.

      Poista
  5. Tuo pyöri syksyllä täällä ja heti menin katsomaan. Ihastuin kovasti Valeriaan elokuvassa Rakkaus-meno-paluu, ihana elokuva!
    Linna Italiassa jätti kauhean risteilevän olon, sen muistan. Nyt katsomisesta on jo sen verran aikaa, etten saa palautettua sitä kovin hyvin mieleen. Muistan ajatelleeni että äiti Bruni oli minusta kaunis ja karismaattinen, joten ihmekkös tuo että tyttäret...
    Olen muuten istunut eräissä ihanissa juhlissa samassa pöydässä tuon parvekkeella istuvan harmaanhapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO WAY LIIVIA!?! André Wilms? Boheemielämää? Aika siistii! Hän on karismaattinen, ainakin näin ruudun takaa.

      Poista
    2. Kerron sitten kasvotusten, kunhan nähdään. Toivottavasti taas näemme:)

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"