31.5.2015

Rakkaudella lahjottu


Tiedäthän, on vaikeaa ostaa lahjaa aikuiselle ihmiselle, jolla noin periaatteessa on jo kaikkea.

Sain tänä aamuna klommoisen tarjottimellisen herkkuja (mansikoita ja kermavaahtoa!!) ja syntymäpäivälaulun lisäksi niin huiput lahjat, että ajattelin kertoa niistä teillekin, sillä mistä sitä tietää vaikka jonakin kauniina päivänä joku teille rakas ottaisi ja täyttäisi 43 vuotta. Silloin näistä vinkeistä saattaa olla hyötyä!

Lahja 1, lahjan antaja Herra Kamera:
"Viisi kivaa kävelykertaa Neljän Tuulen Tuvalle ja takaisin" 
Tämä on hyvä lahja. Liikunta, ulkoilma, parisuhdeaika... kaikki samassa paketissa. Olettaen, että lahjan antaja siis tarkoitti meitä molempia? Hyvä, että korttiin on lisätty sana "kiva", sillä on sitä joskus onnistuttu riitelemäänkin koko kahdenkeskinen kävelymatka. Sanat "ja takaisin", nekin ovat hyvät. Tämä lahja on vielä astetta eksoottisempi - ja arvokkaampi - mikäli lahjan antaja ja saaja asuvat jossain muualla kuin Hangossa (tiedän, ihan hullua, mutta sellaisiakin on).

Lahja 2, lahjan antajat kaksi teiniä:
"Tällä kortilla voit ostaa haluamasi kastelukannun"
Kastelukannua olen toivonut jo PITKÄÄN! Jee! Haluan mustan! Saa nähdä mitä puutarhakaupassa sitten sanovat, kun yritän tunkea kassaan tätä paperinpalaa? Pakkohan sen on toimia? Tässä luova lahjan antaja voi korvata kastelukannun jollakin muulla tarpeellisella tavaralla, josta sankari on pitkään haaveillut.

Lahja 3, lahjan antaja, kymmenvuotias poika:
"2 kahvia sänkyy" 
Saan kuulemma valita ihan itse aamut. Ja ei kuulemma tarkoita että SÄNKYYN, vaan siis nätisti yöpöydälle, vaahdotetulla maidolla ja kanelilla ja kaikella. Aikamoista!

Ihan omasta päästäni tempaisen vielä kolme hyvää lahjaideaa: kirjoja, muistikirjoja ja samppanjaa ei vain voi olla koskaan liikaa. Kirjaa tosin voi olla vaikea valita, mutta ks. kohta Lahja 2. Muistikirjaan pätee yksi tärkeä sääntö; kaunis sen olla pitää, ei mitään huumorjuttuja. Samppanjalla taas ei voi kertakaikkiaan mennä pieleen. Kokokin on aina sopiva, jo piccolopullo ilahduttaa.

Kaiken tämän aamuisen hellimisen lisäksi sain vielä synttärilounaan Hangon Makaronitehtaalla, päiväunirauhan ja haravointiapua pihalle. Onnentyttö!

Lue lisää: Elämän tarkoitushan oli 42, mutta miksi? Sen ratkaisi Herra Kamera aikoinaan.

11 kommenttia:

  1. hienot lahjat! kaks kahvia sänkyyn kaadettuna pyrskäytti mut nauruun :D taidan näistä intoutuneena kekasiä jotain äidille viemisenä. ehkä "lohi&muikkuateria oulun torilla tyttäresi seurassa".

    VastaaPoista
  2. Ihanat oli lahjat! Meilläkin harrastetaan näitä lahjakortteja. Tästä tulikin mieleen, että minulla on vielä pari juttua joulusta käyttämättä…. ONNEA!

    VastaaPoista
  3. Ihanat lahjat! Onnea Ihanainen!!♥

    VastaaPoista
  4. Ihania lahjoja! Paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  5. Aikuisille tahtoo kieltämättä olla vaikea keksiä lahjoja, nämä oli ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanottakoon nyt kuitenkin tässä kohtaa, että kyllä KORUKIN aina ilahduttaa :)

      Poista
  6. Haha, no tämä väite on kyllä pakko allekirjoittaa, se on kyllä sellainen aina toimiva klassikko :)

    VastaaPoista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"