6.6.2015

Tack Frasse och Mats!









Hangö Teaterträff, Suomen suurin ruotsinkieleinen teatterifestivaali valtasi kaupunkimme 24. kerran. Hieno, hieno tapahtuma!

Torstai-iltana legendaarisen Grönanin lavalle nousi ruotsalaiskaksikko "Frasse och Mats", kaksi kovaa kundia ja The Real Men Show. Huhtikuussa ensi-iltansa saanut, kapakoita kiertävä esitys on huikea. Kundit honottavat rasvaisia juttujaan, joista yksikään ei nouse napaa ylemmäs, ryypiskelevät, kutsuvat vieraita haastateltaviksi, flörttäävät katsomoon ja näyttävät yleisölle videoita autoista ja muista tosimiesten jutuista. Ei mitään feministipaskaa.

Eipä.

Loppua kohden tunnelma muuttuu, yleisöä ei enää paljon naurata. Äijähuumori paljastaa karummat kasvonsa, menee yli ja Frasse ja Mats repeävät liitoksistaan. Yhtäkkiä meidän edessämme on lavalla kaksi nuorta naista, paidat auki raivoamassa sellaisella tyttövoimalla, että hirvittää, sillä lailla lumoutuneesti. Mm. feministikollektiivi Ruby Rosessa vaikuttavat näyttelijät Py Huss-Wallin ja Ester Uddén säkenöivät ja tallovat seksismin (hetkeksi) maanrakoon.

Täytyy sanoa, että ihan paras hetki Frassen ja Matsin taikapiirissä oli kuitenkin se, kun torstai-iltapäivänä avajaisissa Regatan rannassa yleisön joukkoon asteli kaksi käsittämättömän karismaattista mutta aivan dorkan näköistä kollia. Toisella ruusukuvioinen Addun verkkariasu, isot räppärihelat kaulassa, lipari takaraivolla. Toinen viininpunaisessa puvussa, paksuissa pullonpohjalaseissa, hampaat vähän hönössä ja kultakengät vinossa. Tökin Lilliä kyynärpäällä kylkeen ja supatin että ovatko nuo totta vai MITÄ nuo ovat? Onneksi törmäsimme heihin vielä illalla!

2 kommenttia:

  1. Ooo, mielenkiintoista! Ja odotan lisäraporttia noista kahdesta tyypistä.

    Mä sain just tietää, että Kjell Westö on täällä ensi keskiviikkona puhumassa kirjoistaan ja Helsingin roolista niissä ja varmaan vähän kaikesta muustakin. Ja sitten siellä on vielä yksi supermahtava suomalainen laulaja ja ties mitä. En malta odottaa!

    Belgian Lempi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lisäraportoitavaa tyypeistä, valitettavasti! Mutta katso linkin takaa heidän esittelyvideonsa, pääset tunnelmaan :) Teillähän on kovaa kattausta siellä tulossa, enjoy!

      Poista

"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"