Viime yönä näin unta, että menin gaalaan ilman paitaa, sillä The Juhlapaitani (jota taitavat kädet parhaillaan väkertävät) olikin Pete Parkkosen päällä. Lavalla. Joku yhteisymmärrys meillä asiain tolasta kuitenkin oli, sillä Pete Parkkonen iski minulle silmää. Paita näytti ihan hemmetin hyvältä hänen yllään, paljetteineen kaikkineen, mikä oli henkisesti hiukan rassaavaa. Mutta jotain outoa paidassa oli. Rintamus oli täynnä monimutkaista, kantaaottavaa tekstiä, välillä Coca-Colan fontilla. En saanut selvää mitä paidassa luki ja panikoin hiukan.
Sitten Pete Parkkonen veti minun juhlapaidassani raivokkaan biisin, paljon leveää haara-asentoa ja taipumista mikrofonin puoleen ja sen sellaista, ja minä istuin katselemassa yleisön joukossa. Ajattelin, että ehkä tämä kääntyy kuitenkin minun hyväkseni, onhan minut jostain syystä laitettu Yhteiskunta-kategoriaan ja tässä on jotain painavaa nyt meneillään vaikken mitään mistään ymmärräkään. Ja kuten vain unessa voi tietää, tiesin, että saisin esityksen jälkeen paidankin päälleni.
Kyllä jännittää jo se perjantai.
Kuva: Cher Met Galassa 1974.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Talk to me Harry Winston, tell me all about it!"