On kylmä, vanhan kivitalon asukki tuntee, vaikkei näkisi, kuinka asteet ropisevat puutarhan perukoilla, minttupensas huurtuu hopeaiseksi ja rottinkituoli pihapuun alla narahtaa haluavansa jo vintille.
On kaivettu pata taas esiin ja kallistuttu punaviiniin päin. Niin se vain menee, vaikka koittaisi kuinka roikkua elokuussa, elossa, kuussa. Sunnuntaina tosin oli tuulettomalla Bellevuen rannalla niin lämmintä, että ihmiset purskahtivat nauruun, keinujen kettingit kikattivat ja paras vaihtoehto olisi ilman muuta ollut piknik aaltojen rajassa.
Silti, pitkään haudutettua lammasta:
Sulata lampaanpaisti ajoissa. Sulattamiseen kannattaa varata pari päivää.
Laita paistopussiin paisti, reippaasti oliiviöljyä, sitruunanmehua, valkosipulin kynsiä (veitsen lavalla rikottuja, ei tarvitse kuoria), kuivattuja yrttejä, mustapippureita, karkeaa suolaa ja makeaa, ikääntynyttä balsamicoa. Anna maustua yön yli.
Jos meinaat nauttia lammasta myöhäiseksi lounaaksi, kuten me, sinun on pompattava kylmillä puulattioilla odottaviin villasukkiin hyvissä ajoin ennen kello kahdeksaa aamulla, kiedottava aamutakin vyö tiukalle ja lisättävä kaulaan villahuivi.
Valkoiseksi kalkittu ikivanha paja on hiljainen, kaikki nukkuvat vielä, kun nostat lampaan lämpenemään. Sytytä kynttilät (kaksi pöydällä, yksi nojatuolien välisellä pöydällä, yksi ikkunalla, yksi lyhdyssä apupöydän kulmalla), keitä mustaa kahvia. Varo, ettei maito kuohu yli. Ripottele kanelia kahvikuppiin, onhan sunnuntai.
Nosta lammas pussista, leiskauta kaasuhellan suurin liekki päälle. Laita paisti valurautapannulle, kuplivaan voihin ruskistumaan. Pilko suuren padan pohjalle sipuleita ja valkosipuleita, taita sisään nostamastasi rosmariiniruukusta viimeiset oksat. Nosta paahdettu liha sipuleiden päälle ja lisää vielä kuumaa lihalientä ja punaviiniä. Nyt uuniin koko potta, ja siellä pysyy, ainakin kuusi tuntia, miedolla lämmöllä.
Perhe herää, alkaa höpinä ja häärinä. Valahda sohvalle selvittämään mikä se
Olimme ihan suunniltamme -kirjan yllätyskäänne oikein on. On vain kovin vaikeaa oikein tujakasti yllättyä, jos tietää yllättyvänsä, mutta ei se kirjaa huonoksi tee. Antaudu miehesi kävelykutsulle, vaikka oikeasti jäisit mielummin villahuopien alle jatkamaan lukemista.
Kello putoaa iltapäivän puoleen, kodissa tuoksuu ja uuni lämmittää. On ihanaa tulla sisään, potkaista kengät jalasta, jutella lampaalle ja aloittaa lisäkkeiden valmistus.
Munakoisot viipaloidaan siivuiksi pitkittäin, itketetään sormisuolalla ja paiskataan kuivalle pannulle kuin rukkaset. Pinta saa paahtamisesta tummia kohtia, niin pitääkin. Öljykastikkeeseen tulee jeeraa, minttua, chiliä, paahdettua paprikaa ja mitä käteen nyt sattuu sotkuisesta maustelaatikosta sattumaan. Munakoisolätkät ladotaan uunivuokaan kylki kyljessä ja valellaan kastikkeella, ne matkaavat nyt uuniin puoliseksi tunniksi.
Jogurttikastikkeen valmistaa mies: Paksuun turkkilaiseen jogurttiin (lupaa minulle, ettet ikinä ostaa mitään, missä lukee "light") veivataan joukkoon tahinia, sitruunankuorta, hunajaa ja suolaa. Notkistetaan oliiviöljyllä, jos tarpeen. Pilkutetaan mustapippurilla.
Lapsia tömisee keittiöön ulko-ovesta ja yläkerrasta, kattakaa pöytä, hei kakarat!
Pata on nostettu jo munakoisojen tieltä vetäytymään, ja hetkeä ennen syömistä paahdetaan vielä pinjansiemeniä.
Kaikki pöytään, älkää tönikö, nostakaa lautasta, ottakaa kastiketta, siinä se kaikki maku on. Eikö olekin mureaa Eikö olekin mureaa!
Se ken jaksaa, polkaisee vielä iltapyöräilylle. Syystalvella, auringonlaskun aikaan näkee Itäsataman, joka kerrankin nukkuu.
Resepti noudattaa
melko tarkkaan Anna-lehden 24.9. kokonaisuutta, lisukkeineen. Taina Salovaara, olet inspiroinut minua niin monesti, saanko suudella kättäsi?
